Tapola ja Törmänen puntaroivat erikoistilanteisiin ratkennutta ottelua − "Ketsuppipulloefekti hyvään paikkaan"

LIIGA / Haastattelu
Törmänen keksi keinot ylivoimapelin onnistumiseen. Joukkue toteutti ne mallikkaasti.
Kuva © Jarno Hietanen

HIFK voitti Tampereella välieräsarjan kolmannessa ottelussa Tapparan maalein 3−2. Helsinkiläiset tekivät kaikki maalinsa ylivoimalla. Suoritus oli sikäli poikkeuksellinen, ettei HIFK ollut tehnyt Tapparaa vastaan ylivoimamaalia yli kahteen vuoteen.

Joukkueiden päävalmentajat Jussi Tapola ja Antti Törmänen puntaroivat Hakametsässä pelatun ottelun tapahtumia.

− Tulimme voittoa hakemaan, ja saimme sen. Syvältä sisimmästä jokainen pelaaja kaivoi tämän suorituksen. Jokaisen piti haluta ja nähdä mahdollisuus voittaa, mietiskeli Törmänen.

HIFK oli ylivoimapelissään erittäin tehokas. Kotijoukkue Tapparan peli ei ollut päävalmentajan mielestä sillä tasolla, kuin sen pitäisi olla. Vastustajan korkea potentiaali näyttäytyi tuhoisin seurauksin.

− Liikaa jäähyjä. HIFK:lla on sellaisia pelaajia, että jos heille antaa ylivoimalla mahdollisuuksia, niin kyllä he jossain vaiheessa alkavat maaleja tekemään. Emme olleet tänään parhaimmillamme millään osa-alueella, harmitteli Tapola.

HIFK-leirissä oltiin sen sijaan iloisemmalla mielellä. Ylivoimamaalit eivät ole olleet petopaitojen herkkua tällä kaudella. 

− Pelasimme tasapainoisesti, ja jokainen jätkä oli talkoissa mukana. Ylivoimalla tuli ketsuppipulloefekti − hyvään paikkaan. Taisi olla kauden ensimmäinen kerta, kun näin kävi, Törmänen iloitsi.

Tappara sai jäähyjä milloin väärästä vaihdosta, milloin pelin viivyttämisestä. Tilanteista paistoi se, etteivät kirvesrinnat keskittyneet joka hetki tarvittavalla tarkkuudella.

− Pelissä oli kaikennäköisiä jäähyjä. Jos keskittyminen ei pysy näissä peleissä kasassa, niin tuollaista tapahtuu. Hetkessä eläminen on tärkeää, ja siihen ei tänään pystytty, Tapola puntaroi.

Sarja jatkuu Helsingissä ensi maanantaina. HIFK:lla on edelleen tiukka paikka, sillä tappio sysäisi joukkueen sarjan viidennessä pelissä kuilun reunalle. Hakametsässä pakkovoiton ottaminen ei olisi helppoa.

− Tähän pitää rakentaa päälle, ja tietää mitä voittaminen vaatii. Ei se helpotu tästä eteenpäinkään. 

Törmänen valitsi lauantai-illan otteluun Kevin Lankisen sijaan kokeneen Niklas Bäckströmin tolppien väliin. 39-vuotias veräjänvartija esiintyi rauhallisesti, ja ennen kaikkea voitokkaasti.

− Meiltä hyvä peli, ja olimme valmiina. Kun on valmiina, ilmekin näyttää paremmalta. Maalivahtivalinta oli helppo, 50-50-mahdollisuudet. Toinen nimi pitää sanoa, ja se pelaaja pelaa, Törmänen veisteli.

Tapolan mukaan kaikkien on oltava täysillä mukana joukkueen suorituksessa, mikäli tässä vaiheessa kautta haluaa pelejä voittaa. Vaikka Tappara voitti edellisen ottelun liki näytöstyyliin, ei sama tahti jatkunutkaan enää kotijäällä.

− Eihän sitä tiedä, mistä mikäkin johtuu. Jokainen pelaaja on erilainen ihminen, eikä varmasti löydy yhteistä nimittäjää, miksi tänään ei pärjätty.

HIFK-luotsi Törmänen ei vielä kommentoinut seuraavan ottelun maalivahtivalintaa. Myöskään taktisista muutoksista ei hiiskuttu. Se on kuitenkin varmaa, että seuraava ottelu tulee eteen nopeasti.

− Seuraamme mitä tapahtuu ja reagoimme siihen. HIFK:lla on hyvä joukkue. Se, että jouduimme ottamaan jäähyjä, oli tänään huono juttu. Meillä ei ollut kirkas mieli tänään ja HIFK teki hyviä maaleja ylivoimillaan, Tapola päätti.

Illan suurin sankari oli HIFK:n keskushyökkääjä Jarkko Malinen iskiessään kaksi maalia.

» Lähetä palautetta toimitukselle