Tömmernes tiukkana: “Maalin edessä pitää olla kovempi”

LIIGA / Haastattelu
Tömmernes esitteli kovuuttaan maalinedustalla, mutta ei ollut itse tyytyväinen.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Tapparan ruotsalaisvahvistus Henrik Tömmernes ei ollut voitosta huolimatta täysin tyytyväinen. Tehopisteille päässyt puolustaja peräänkuulutti sekä itseltään että muilta parempaa valmistautumista. Liigan vauhti ja taitotaso miellyttävät Pohjois-Amerikasta Suomeen siirtynyttä ruotsalaista.

Tappara voitti puolivälieräsarjan ensimmäisen ottelun HIFK:ta vastaan. Kirvesrintojen ruotsalaispuolustaja Henrik Tömmernes oli voitosta huolimatta kriittisellä tuulella.

− Ensimmäinen peli oli vähän tunnustelevaa. Johdimme ottelua kaksi kertaa kahdella maalilla. Sitten menetimme vähän otettamme ja päästimme vastustajan mukaan peliin. Kokonaisuutena ihan hyvä peli. Voitto on tärkeintä.

Tömmernes pääsi heti tehopisteille, mutta löysi omasta pelistään korjattavaa. Varsinkin helsinkiläisten toinen maali jätti paljon hampaankoloon.

− Aina voi pelata paremmin. Valitettavasti yhdessä maalissa menetin kiekon tuomarille. Sen tilanteen mielelläni peruisin.

Ruotsalainen on viihtynyt Suomessa ja nauttinut pelaamisesta. Vertailupohjaa on sekä Ruotsista että Pohjois-Amerikasta.

− Täällä on ollut hauskaa alusta asti. Joukkuekaverit ovat loistavia. Meillä on hyvät mahdollisuudet voittaa mestaruus. Suomessa on hyvä taitotaso ja kova vauhti.

Tömmernes uskoo voivansa kehittyä Liigassa.

− Peli on nopeampaa ja suoraviivaisempaa. Minulle on tärkeää, että saan pelata paljon ja menestyvässä joukkueessa.

Pudotuspeleissä Tömmernes on ollut urallaan erityisen tehokas. Tapparan luottopuolustaja ei kokenut tekevänsä mitään eri tavalla verrattuna runkosarjaan.

− Pelaan vain täysillä joukkueen eteen. Blokkaan vetoja, teen maaleja, mitä joukkue tarvitsee. Toistaiseksi olen saanut pudotuspeleissä tehopisteitä, mutta en ole voittanut mitään.

Joukkueen tavoite on tässä kohtaa kautta yksiselitteinen, mutta omista tavoitteistaan nuori ruotsalainen on salaperäisempi.

− Elän hetkessä ja ajattelen vain seuraavaa peliä. Tavoittelemme voittoja ja mestaruutta. Meillä on hyvä joukkue, ja olemme jopa suosikkeja.

− Pudotuspeleissä ei voi ajatella liikaa. Pitää elää hetkessä.

Alle vuorokauden päästä pelattavaan toiseen peliin Tömmernesillä on tavoitteet valmiina.

− Pitää olla valmistautunut. Maalin edessä pitää pelata kovempaa. Vastustaja pääsi tekemään maalin irtokiekosta.

− Koko joukkueen pitää pelata paremmin. Emme olleet tarpeeksi hyviä.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle