Stapleton parantaa ilta illalta

LIIGA / Haastattelu
Tim Stapleton aloitti kauden vaisuhkosti, mutta on parantanut jatkuvasti syksyn edetessä ja on joulua lähestyttäessä noussut tärkeäksi osaksi Jokereiden hyökkäystä. Kolmosketjun laidalta ja ylivoimapelin viivalta peliä tekevä kriminologian maisteri oli pääroolissa, kun Jokerit musersi HPK:n 7-2. Jenkkihyökkääjän saldo oli maali ja kolme syöttöä.

Tim Stapletonille lykättiin alkukaudesta paljon vastuuta kiekollisen pelin pyörittämisessä. Petri Pakaslahti sai kuitenkin koneensa käyntiin ja on sen jälkeen käytännössä johtanut Jokereiden hyökkäyspeliä, jolloin Stapleton on saanut kehittyä rauhassa kolmosketjussa. Rauhallinen työ on tuomassa hedelmää, sillä Stapleton on viimeisten pelien aikana osoittanut kehittyvänsä jatkuvasti.

- Olen oppinut paljon ensimmäisestä päivästä lähtien, mutta minulla on vielä paljon opittavaa, totesi Stapleton itsekin kehityksestään.

- Minun täytyy vielä parantaa otteideni tasaisuutta, minun täytyy pystyä pelaamaan peräkkäisiä pelejä samalla hyvällä tasolla virheitä välttäen, arvioi Stapleton.

Amerikkalaishyökkääjä tuo tällä hetkellä Jokereiden kokoonpanoon syvyyttä, sillä hän kykenee luomaan peliä kahden ensimmäisen ketjun takanakin. Ylivoimaa Stapleton pelaa ykkösviisikossa vasemmalla puolella neljäntenä hyökkääjänä, ja on siinäkin tärkeässä roolissa.

- He tekevät Tuuskin (Marko Tuulola) kanssa erinomaista työtä siniviivalla ylivoimalla. Heillä on muutama pieni kikka varastossa, ja tänäänkin yksi niistä tuotti maalin, iloitsi Jokereiden päävalmentaja Doug Shedden HPK-pelin jälkeen.

- En haluaisi jaotella pelaajia ykkös-, kakkos- ja kolmoskentän miehiin, mutta tällä hetkellä hän pelaa kolmosketjussa. Jos saamme heiltä maaleja, se on tietysti iso asia joukkueelle, myhäili Shedden.

Nopeus laiturisentterin paras ase

Stapleton aloitti kauden sentterinä, mutta on viime aikoina pelannut laitahyökkääjänä. Pelaajalle on periaatteessa yhdentekevää, pelaako hän keskellä vai laidassa.

- Pelaan siellä missä Doug haluaa minun pelaavan. Olen pelannut aiemminkin sekä keskellä että laidassa, tosin keskellä hieman enemmän. Muutos ei ole kuitenkaan suuri minulle, olen niin tottunut molempiin paikkoihin, Stapleton tuumaa.

Liukkaat jalat ovat kiistatta hyökkääjän paras ase, joskaan oivaltavia syöttöjä ei ole syytä jättää huomiotta. HPK:ta vastaan Stapleton järjesti Jokereille kolme maalia yhdistämällä molempia parhaita ominaisuuksiaan. Erinomainen lättysyöttö tarjosi Petri Varikselle helpon maalipaikan, vahva karvaus päädyssä avasi Jori Lehterälle tilan nousta maalille ja Jani Rita sai siirtää Stapletonin yläputkeen laukoman kiekon tyhjään maaliin.

- Doug haluaa minun käyttävän nopeuttani jokaisena iltana mahdollisimman paljon. Nopeus on paras valttini ja opettelen jatkuvasti käyttämään sitä parhaiten hyödykseni. Opettelen tekemään kaiken täydellä vauhdilla, kertoi Stapleton kehityssuunnitelmistaan, joita on hiottu yhdessä päävalmentaja Sheddenin kanssa.

- Minun täytyy jatkuvasti hokea mielessäni, "käytä nopeuttasi, käytä nopeuttasi..." En mielestäni vielä onnistu siinä riittävän tasaisesti.

Jokerihyökkääjä kiitteli Doug Sheddenin kykyä tukea pohjoisamerikkalaista pelaajaa. Miehet ovat keskustelleet paljon yhdessä syksyn mittaan myös jääkiekon ulkopuolisista asioista.

- Emme puhu Dougin kanssa vain jääkiekosta. Juttelemme paljon myös kiekon ulkopuolisista asioista, sillä hän puhuu mielellään kaikesta mahdollisesta ja auttaa kaikin keinoin minua täällä, mikä on todella hienoa, Stapleton kiittelee.

- Kun tulin tänne, olin ensimmäinen pohjoisamerikkalainen joukkueessa ja olin onnekas kun joukkueessa oli samalta suunnalta oleva valmentaja.

Rikollisten tuntija Stapleton

Illinoisissa USA:ssa syntynyt Stapleton pelasi neljä vuotta yliopistojääkiekkoa ennen siirtymistään ammattilaiseksi lyhyen AHL-reissun kautta Jokereihin. Yliopistoaikanaan Stapleton ei vain pelannut, vaan valmistui myös maisteriksi. Jokerihyökkääjän pääainevalinta ei ollut aivan tavanomainen: Stapleton on suorittanut tutkintonsa kriminologian alalla. Rikollisuuteen perehtynyt Stapleton nauraa kuitenkin mahdollisille urasuunnitelmille esimerkiksi FBI:n palveluksessa.

- Kotona on tärkeintä lähinnä se, että ylipäänsä on valmistunut collegesta. Yliopistotutkinnon suorittaminen oli minulle yhtä tärkeää kuin muutkin asiat elämässäni, mukaanlukien jääkiekko. Toivottavasti voin hyötyä siitä jonain päivänä, kun en enää voi pelata, valotti Stapleton elämäänsä jääkiekon ulkopuolella.

Urasuunnitelmat jääkiekon ulkopuolella eivät kuitenkaan ole Stapletonille ajankohtaisia tällä hetkellä, sillä pitkä ammattilaisura jääkiekkoilijana on vielä edessäpäin. Nuori kiekkoilija myöntää ajatelleensa pelaamista Euroopassa tulevinakin vuosina.

- Olisi hienoa pelata Euroopassa. Nyt haluan kuitenkin keskittyä vain tähän vuoteen, enkä miettiä tulevia kausia. Toivon, että palaset loksahtavat itsekseen kohdalleen tulevaisuuden suhteen. Pidän todella eurooppalaisesta kulttuurista ja ympäristöstä.

Jos Stapletonin jatkosuunnitelmat Jokereissa tulevat keväällä ajankohtaisiksi, on Areenan väellä ainakin hyvät neuvotteluasemat sen suhteen, miten hyvää huolta hyökkääjästä on pidetty. Stapleton kehuikin periamerikkalaiseen tyyliin koko organisaatiota erinomaisesta asioiden hoidosta, ja niin Matti Virmanen kuin Hjallis Harkimokin saivat kunniamaininnan huolenpidostaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle