Slovakkikapteeni: "Kolme maalia ei riitä voittoon, kun antaa 50 laukausta"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Cernak vaihtaisi henkilökohtaisen palkinnon joukkuemenestykseen.

Slovakian alku otteluun oli mahdollisimman hankala. Miroslav Struska sai kahden minuutin rangaistuksen jo 59 sekunnin jälkeen. Ruotsi kuittasi sen yhdeksässä sekunnissa.

− Rangaistus ensimmäiselle minuutille oli todella paha meidän kannaltamme, joukkueen kapteeni Erik Cernak myöntää.

Osuma johti huonoon kierteeseen Slovakian kannalta, mikä näkyi ensimmäisessä erässä. Ruotsi lähti erätauolle 3-0-johdossa. Toisessa erässä molemmat onnistuivat kahdesti.

− Toisessa erässä pelasimme hyvin. Jos olisimme pelanneet samalla tavalla koko pelin, olisimme pärjänneet paremmin.

Ruotsi iski kuudennnen osumansa heti sen jälkeen, kun Slovakia oli noussut jo kahden maalin päähän. Loppulukemat kirjattiin 8-3, mikä osoittaa, että Slovakian puolustuspelaaminen ei ollut kunnossa.

− Meidän täytyy olla parempia puolustuksessa. Annoimme Ruotsin ampua 50 laukausta, ja silloin kolme maaliakaan ei riitä voittoon.

Slovakia pelasi turnauksessa viisi ottelua, joista se voitti vain yhden. Cernakin mielestä vastus oli vain liian kova.

− Tämä vuosi oli kova. Alkulohko oli todella vaikea, mutta Latvian voittaminen oli tärkeätä, jotta pysymme ylimmällä tasolla.

Slovakia on kohdannut sekä Kanadan että Ruotsin näissä kisoissa, joten Cernakilla on hyvä mahdollisuus verrata joukkueita tulevaa välierää silmällä pitäen.

− Kanada on parempi pienessä kaukalossa. Uskon heidän voittavan.

Cernak sai kunniaa turnauksessa, kun hänet nimettiin joukkueen kolmen parhaan pelaajan joukkoon.

− Olen tyytyväinen siihen valintaan, mutta vaihtaisin sen parempaan joukkuemenestykseen, Cernak päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle