Saksan kapteeni katseli Latvian maalia jäähyaitiosta: "Ajattelin aluksi että voi helvetti"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ehrhoff oli lähellä saada ottelun antisankarin roolin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Huojentunut Saksan kapteeni Christian Ehrhoff saapui Latvia-ottelun jälkeen median eteen, kun Saksa eteni lähes vaikeimman kautta puolivälieriin.

Christian Ehrhoff purki ottelun varsinaisen peliajan lyhyesti ja ytimekkäästi.

− Saimme hyvän otteen alkuun, ja pääsimme hyvään vauhtiin. Sitten sorruimme helppoihin virheisiin, jotka maksoivat sen johtoaseman meille. Emme kuitenkaan luovuttaneet Latvian johtomaalista, ja pystyimme palaamaan takaisin otteluun.

Ottelu lopulta eteni aina voittomaalikilpailuun asti, jossa ainoaksi onnistujaksi pääsi Kölnin oma poika Frederik Tiffels.

− Niissä on aina 50-50-mahdollisuudet. Kumpi tahansa voi viedä sen nimiinsä. Ei se varmaan ole kovin reilu tapa ratkaista ottelu, mutta säännöt ovat sellaiset, ja olen iloinen voitostamme, Ehrhoff kertoi.

Konkaripuolustajan mukaan loppuminuuteilla kukaan ei puhunut mitään, vaan kaikki keskittyivät ottelun kulkuun ja tasoitukseen. Puolivälierän vastustajaksi saapuu Pariisin-lohkon voittanut Kanada, jota vastaan Ehrhoff lähtee tekemällä parhaansa.

Ehrhoff joutui katsomaan rangaistusaitiosta, kun Latvia siirtyi johtoon alle neljä minuuttia ennen loppusummeria. yli 800 NHL-ottelua pelannut puolustaja ei kuitenkaan vaivannut kauaa maalilla päätään.

− Tottakai aluksi ajattelin että "voi helvetti!", mutta aloin keskittyä olennaiseen. En epäröinyt ollenkaan, ettemmekö voisi tulla tasoihin.

Felix Schützin tasoitusmaali syntyi varsin sekalaisesta tilanteesta, jossa refleksien täytyi onnistua oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

− Tarvitsimme jatkoajalle hieman tuuria ja hyvän maalivahdin. Ne me myös saimme, Ehrhoff totesi hymyillen.

» Lähetä palautetta toimitukselle