Saksalaispuolustaja Holzer iloitsee harvinaisesta jatkopaikasta: ”Se on valtava asia”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Korbinian Holzer oli Saksan mukana puolivälierissä jo vuonna 2010.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Saksa pelaa MM-kisojen puolivälierissä ensimmäistä kertaa sitten kevään 2010, jolloin joukkue oli lopulta neljäs. Jatkopaikan sinetöineen maalin tällännyt Korbinian Holzer uskoo paikan mitalipeleissä olevan mahdollinen jälleen.

Saksa pelaa MM-kisojen pudotuspeleissä ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen Venäjällä. Jatkopaikan sinetöi Saksan voitto Yhdysvalloista sunnuntaina, ja paikan lohkokolmosena varmisti maanantaina voitto Unkarista. Pudotuspelipaikka on saksalaispelaajille luonnollisesti juhlan paikka.

− Se on valtava asia. Meillä oli luonnollisesti kisoihin lähtiessämme tavoitteena jatkopaikka ja mahdollisimman hyvin pelaaminen. Olemme parantaneet peli peliltä, vaikka tänään olimmekin heikkoja, puolustaja Korbinian Holzer kuvaili tuntemuksiaan Unkari-ottelun jälkeen.

"TIEDÄN, ETTÄ SE ON TYLSÄ VASTAUS, MUTTA NIIN ME OLEMME TEHNEET TÄHÄNKIN ASTI."

Saksan vastustaja puolivälieriin selviää vasta tiistai-iltana, kun Ruotsi ja Venäjä selvittävät toisen lohkon kakkossijan kohtalon. Yhdysvallat-ottelussa viimeisellä minuutilla Saksan voittomaalin tällännyt Holzer ei lähde spekuloimaan, kumman ottaisi mieluummin vastustajaksi.

− En usko, että olemme siinä asemassa, jossa voisimme mitään päättää tai tehdä toiveita. Menemme eteenpäin peli ja päivä kerrallaan ja teemme parhaamme, on vastassa sitten kuka tahansa, Holzer nauroi.

Jos Venäjä jää oman lohkonsa kolmanneksi, pelaa Saksa Ruotsia vastaan Pietarissa. Jos taas Venäjä on toinen, pelaa Saksa kisaisäntiä vastaan Moskovassa.

− Joka tapauksessa ottelusta tulee meille äärimmäisen kova haaste. Meidän on oltava heti valmiina ottelussa ja yhä parannettava peliämme, Holzer pyöritteli.

Viimeksi kun Saksa pelasi pudotuspeleissä, se tiputti puolivälierissä Sveitsin ja oli lopulta pronssiottelun jälkeen neljäs.

− Uskon meillä jälleen olevan hyvät saumat jatkoon, kunhan teemme parhaamme, mutta en halua katsoa liian pitkälle. Meidän täytyy nyt vain iloita saavutuksestamme ja olla valmiina seuraavaan otteluun. Tiedän, että se on tylsä vastaus, mutta niin me olemme tehneet tähänkin asti, Holzer naurahti.

» Lähetä palautetta toimitukselle