Ristolainen Suomen avausottelussa: "Juniorimaajoukkueen pelejä kaipaa edelleen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Rasmus Ristolainen ratkaisi Suomen alle 20-vuotiaille MM-kullan vuonna 2014.
Kuva © Vilja Päätalo - vilja.paatalo@jatkoaika.com

Nykyisin NHL:ssä pelaava Rasmus Ristolainen oli aikanaan maajoukkueen vakiokasvo. Nuorten MM-kisoja Ristolainen ehti kokea kolmet, joista viimeisimmissä, vuoden 2014 kisoissa hän ratkaisi MM-kullan Suomelle jatkoajalla.

Ristolaisen ensimmäisissä nuorten kisoissa vuonna 2012 Suomi taipui pronssiottelussa neljänneksi. Seuraavan vuonna joukkue jäi seitsemänneksi. Lopulta vuonna 2014 Suomi voitti kultaa 16 vuoden tauon jälkeen.

− Pelkkiä hyviä muistoja jäi juniorimaajoukkueista. Vaikka tuli yksi voitto ja pari huonompaa sijoitusta, niistä on tosi hyvät muistot ja niitä edelleen kaipaa. Oli tosi kiva pelata hyvien kavereiden kanssa hienoissa turnauksissa.

− Se oli hienoa aikaa, olimme nuoria ja silloin peli oli vähän erilaista. Ei liikaa mietitty, pelasimme vain.

NHL:n varauksen Buffalo Sabresiin vuonna 2013 saanut Ristolainen muistuttaa, että MM-kisat myös auttoivat uralla eteenpäin.

Hienoja hetkiä tiiviin kaveriporukan kanssa muistelee mielellään.

− Se oli hienoa aikaa, olimme nuoria ja silloin peli oli vähän erilaista. Ei liikaa mietitty, pelasimme vain.

Tämän vuoden MM-joukkueessa huulenheittäjän roolin on ottanut Juha Jääskä. Ristolainen kertoo, että hän oli aikanaan joukkueen hauskuuttaja, joka yritti pitää tunnelman rentona, mutta myös näyttää esimerkkiä jäällä ja sen ulkopuolella.

− On tärkeää, että joukkueessa on huulenheittäjiä. Kuitenkin turnauksessa ollaan aika kauan yhdessä ja välillä on aikaisia aamuja ja huonoja pelejä, niin on iso merkitys niillä kavereilla, jotka osaavat pitää tunnelman rentona ja näyttää siihen suuntaan, ettei menneisiin voi vaikuttaa.

Suomen tämän vuoden puolustusta on kehuttu kisojen parhaaksi. Vaikka ensimmäinen peli alkoi heikosti, Ristolainen jaksoi luottaa Nuoriin Leijoniin.

− Ei voi kauheasti vetää johtopäätöksiä vielä ensimmäisestä erästä. Siitä huomasi, että molempia joukkueita vähän jännitti. Syötöt eivät osuneet lapoihin, eivätkä kuviot olleet ihan sellaisia, kuin ne pidemmällä turnauksessa ovat. Ei Suomella kuitenkaan mitään hätää ole. Kanada sai yksittäisiä paikkoja ja teki niistä maalit. Uskon, että ihan hyvä turnaus tulee.

Hallilla ollessaan Ristolaisen luo tultiin jatkuvasti juttelemaan ja pyytämään nimikirjoituksia. Meininki on tavallisestikin kaupungilla liikkuessa samanlaista.

− Tämä on aika pieni kaupunki. Ihmiset seuraavat ja tunnistavat kyllä. Vielä, kun näytän vähän erilaiselta kuin keskivertoamerikkalainen, niin minut on varmaan helppo tunnistaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle