Rissanen päällystakistaan: "Jos he haluavat noin peluuttaa, minulle käy hyvin"

LIIGA / Haastattelu
Jaakko Rissanen kuuluu KalPan parhaimmistoon.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

JYP ja KalPa pelasivat neljännen ottelun pudotuspelisarjassa. KalPa oli voittanut kaksi ensimmäistä ottelua, mutta JYP voitti kolmannen lauantaina Kuopiossa. Maanantai-iltana hurrikaanipaidat olivat jälleen vahvempia ja tasoittivat ottelusarjan 2-2:een.

KalPan kultakypärä Jaakko Rissanen oli ottelun jälkeen ymmärrettävästi pettynyt mies.

− Vielä tietysti vähän harmittaa, mutta pitää koittaa päästä eteenpäin. Tasaisia pelejä kaikki on ollut ja ehkä se on oikeus, että sarja on tasan, mies mietti.

− Nuo tekivät maalit paikoistaan. Kyllä niitä oli meilläkin, mutta ei saatu tehtyä. Varmaan siinä se tärkein syy, hyökkääjä jatkoi.

JYPin karvauspelaaminen ja keskialueen puolustaminen oli läpi ottelun hyvässä tasapainossa. Ajoittain viisikko meinasi revetä, mutta äkkiä se oli jälleen tiiviinä.

Oman alueen puolustuspelaamisessa JYP oli ajoittain vaikeuksissa ja KalPa sai pitkiä pyörityksiä luotua. Rissasen mielestä KalPa loikin tarvittavan määrän maalipaikkoja ottelun voittamiseen, mutta myönsi, että maalipaikoille pääsy oli hankalaa.

− Onhan se ollut joka pelissä hankalaa, mutta kyllä me ihan riittävästi päästiin paikoille. Pitäisi vaan niitä maaleja saada tehtyä, oli siinä ylivoimaakin kuitenkin muutama.

− Itselläkin aika hyvä tontti oli läpiajosta. Pitää olla kliinisempi seuraavissa peleissä, mies jatkoi.

Tiiviistä puolustuspelaamisesta osoituksena on se, että KalPa ei ole pystynyt sarjassa tekemään ylivoimamaalia 12 yritykseen. Rissanen kertoi, että videoita on katsottu paljon ja yritetty miettiä, että miksi ylivoima tökkii.

− Paljon olemme yrittäneet sitä videolta katsoa, että mikä siinä on. Pitää löytää siihen joitakin lisä juttuja. Kyllä siinä paikkoja oli, mutta on se ollut parempaakin. JYPillä on hyvä alivoimakin, ei sitä voi kieltää. Olemme läpi kauden pystytty joka alivoimaa vastaan maaleja tekemään, pitäisi JYPiäkin vastaan.

Mies innostui myös vertailemaan vähän Pelicansin ja JYPin alivoimapelaamista.

− Tietysti onhan tuo, kun vertaa sitä Pelicansin alivoimaan, niin JYP pelaa sitä paljon paremmin. Pelicans teki meille suhteellisen helpoksi ylivoiman pelaamisen. Eiköhän me seuraavaan peliin keinot keksitä, mies mietti.

Ottelusarja tasoissa

Rissanen pelaa KalPan tehoketjussa yhdessä Jesse Mankisen ja Janne Keräsen kanssa. Kyseinen ketju onkin läpi kauden kylvännyt tuhoa hyökkäysalueella. JYP reagoi tähän sillä tavalla, että laittoi Anssi Löfmanin ketjun päällystakiksi Rissasen ketjua vastaan.

Rissanen oli sitä mieltä, että kyseinen peluutustapa ei miestä hetkauta, vaan nauttii kyseisestä tilanteesta.

− Mielestäni pelasimme hyvin heitä vastaan, aika paljon pääsimme paikoille heidän ketjua vastaan. Nämä ovat kuitenkin pudotuspelit, niin ei voi odotakkaan, että joka vaihdossa pääsee paikoille.

− Jos he haluavat noin peluuttaa, minulle käy ainakin hyvin. Noista paikoista pitäisi vaan maali saada tehtyä, Rissanen paalutti.

JYP tuli tosiaan ottelusarjassa tasoihin. Läpi sarjan jokainen ottelu on ollut tiukka ja maaleja on nähty vähän. Maalipaikkoja molemmat joukkueet luovat suhkoht paljon, mutta molempien joukkueiden maalivahdit ovat olleet loisteliaassa vireessä.

Rissasen mielestä ei ole mitään erityistä syytä sille, miksi JYP on tullut tasoihin.

− Ei ole mitään erityistä syytä, on ollut tasaisia pelejä ihan ne kaksi ensimmäistäkin peliä. Olisi ollut iso vääryys, jos tästä olisi 4-0-voitoin painanut jatkoon.

− Ihan reilu peli on, että nyt tilanne on 2-2. Parannamme tuosta vähän ja menemme jatkoon, Rissanen kertoi.

JYPin ja KalPan taistelu finaalipaikasta jatkuu tulevana keskiviikkona Kuopiossa. Rissasella oli lääkkeet voiton kairaamiseen keskiviikkona.

- Vähän enemmän vielä kiekkoa maalille, sinne vähän enemmän jätkiäkin. Vieläkin enemmän voimme kiekkoa sinne toimittaa, aika usein tänään siellä ei oikein ketään ollut ja kiekko jäi suoraan maalivahdin räpylään, mies päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle