Rautakorpi: "Puolustuspelin rytmittämisessä on löydettävä aktiivinen vaihe"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Rautakorpi muutti Suomen ketjuja Ruotsi-ottelua varten.

Suomi on hävinnyt kaksi ensimmäistä otteluaan nuorten MM-kisoissa. Joukkue harjoitteli yhdessä pelipäivän aamuna. Myös ketjukoostumuksia oli laitettu uuteen uskoon. Päävalmentaja Jukka Rautakorpi taustoitti tilannetta.

− Oleellista on, että pysymme kasassa. Puolustuspelin rytmittämisessä on löydettävä aktiivinen vaihe. Laitoimme myös vähän nuorempia jätkiä pelaamaan keskenään, sillä heillä on yhteisiä kokemuksia, analysoi Rautakorpi pelisysteemiä.

Suomen kapteenisto kävi keskustelemassa valmentajiston kanssa Tanska-tappion jälkeen. Rautakorven mukaan tapaamisessa esille nousseet asiat ovat olleet aiemminkin tapetilla.

− Juttelimme niitä asioita läpi jo eilen. Meillä on tietty porukka joukkueen sisällä, joilla on tietynlainen rooli ollut koko ajan.

Suomen kokoonpano eli jonkin verran Tanskalle kärsityn tappion jälkeen. Syyt tähän ovat peli-ilmeessä.

− Tietynlaista innokkuuden löytämistä, niin pelillisillä kuin sen pelin ulkopuolisillakin jutuilla pyrimme siihen, listasi Rautakorpi.

Pelaajat ovat Rautakorven mukaan kiinnostuneita yhteisestä projektista, eikä kukaan ole jäänyt polkemaan paikalleen.

− Pelaajien osallistaminen on prosessimme tärkeä asia. Sitä on ihailtavan paljon tässä joukkueessa. Joukkueessa on hyvä kipinä.

Kysymykseen siitä, onko pelaajien taholta tullut selvää pyyntöä asioiden muuttamisesta päävalmentaja vastasi kierrellen.

− En tiedä onko tyytyväisyys oikea sana, mutta halua joukkueessa on.

Vastaan asettuva Ruotsi on Suomen alkulohkon ennalta kovin joukkue. Sini-keltaiset ovat esiintyneet turnauksen alusta lähtien vahvasti. Suomella tulee olemaan täysi työ naapurimaansa pysäyttämisessä.

− Ruotsin heikkoudet on löydettävä pelin sisällä, Rautakorpi painotti.

Suomi-Ruotsi-ottelu alkaa Suomen aikaa kello 00.30.

» Lähetä palautetta toimitukselle