Pohjois-Amerikan nuoret tähdet kamppasivat Suomen: "Peli oli välillä vähän pudotuspelikiekkoa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Matthew Murray pääsi Pohjois-Amerikan maalilla melko helpolla. Valtteri Filppula iski yllättäen Suomen ainokaisen kolmannessa erässä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Suomi tuli Pohjois-Amerikkaa vastaan pelatun ottelun alkuun vahvasti ja sai heti alkuun ylivoiman, mutta ei onnistunut maalinteossa. Kun osumaa ei tullut, peli kääntyi nopeasti, ja Pohjois-Amerikka vei ottelua jokaisella pelin osa-alueella. Suomi kaatui lopulta 4−1.

− Jos he olisivat alun ylivoimalla osuneet, peli olisi ollut aivan erilainen. Onneksi alivoimamme toimi hyvin ja sai pelattua vastustajan huonoihin paikkoihin, Pohjois-Amerikan maalivahti Matthew Murray totesi.

Suomi oli lähes koko ottelun valtavalla takamatkalla. Nuorten pohjoisamerikkalaisten kenties paras ketju oli Auston Matthewsin, Connor McDavidin ja Mark Scheifelen muodostama kolmikko, joka vastasi ottelun avausmaalista. Matthewsille tilanne oli erityinen, sillä hän pelasi ottelun tulevalla NHL-kotiareenallaan Torontossa. 

"Se oli vain yksi maali, mutta tässä turnauksessa se harmittaa."

− En hermoillut, olin vain innoissani ja halusin päästä pelaamaan. Esiotteluiden jälkeen koko joukkueemme oli hyvin malttamaton aloittamaan turnaus. On aika hieno tunne päästä kentälle ja olla heti tuottelias, Matthews hymyili.

Kun Suomi jäi takamatkalle, yritti Leijonat saada peliä itselleen fyysisemmällä otteella.

− Sellaista jääkiekko on, fyysistä peliä. Etenkin kun vastustajat ovat tappiolla, he yrittävät saada hallinnan itselleen kaikin tavoin. Mutta ei se mielestäni meihin paljon vaikuttanut, Matthews totesi.

− Molemmat yrittivät ottaa maalinedustat haltuunsa, ja peli oli välillä vähän pudotuspelikiekkoa, kun molemmat joukkueet koittivat ajaa maalille, Murray naurahti.

Suomen ainoa maali tuli kolmannessa erässä hieman yllättäenkin, kun Valtteri Filppula painoi kiekon ohi Murrayn. 

− Se oli vain yksi maali, mutta tässä turnauksessa se harmittaa, koska maali voi ratkaista lohkosta jatkoon menijän. Sattuuhan se vähän, mutta me voitimme, se on tärkeintä, Murray totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle