Petrell tapaus Finleystä: "Olemme täällä voittamassa, muu puhe on turhaa"

LIIGA / Haastattelu
Lennart Petrell on HIFK:n omia kasvatteja.
HIFK:n kauden aloitus on ollut murheellinen. Voitot ovat kartanneet helsinkiläisseuraa, eikä maalintekokaan ole toiminut. Joukkueen kapteeni Lennart Petrell kertasi Jatkoajalle alkukautta ja otti vahvasti kantaa Joe Finleyn ja Ben Bloodin tiistaiseen yhteenottoon.

Tällä viikolla on paljon puhuttanut tilanne, jossa Ben Blood taklasi HIFK:n Joonas Raskia rajusti, jonka seurauksena Joe Finley meni haastamaan Bloodia. Finley ei kuitenkaan vienyt hommaa loppuun asti, vaan otti lopulta tilanteen varsin rauhallisesti.

Monet ovat puhuneet, että Finley ei toiminut brändin mukaisesti. Tai hän ei ollut tarpeeksi miehekäs, kun ei tapellut kunnolla.

Joukkueen kapteenilta Lennart Petrelliltä tuli tähän tapahtumaan ja keskusteluun painava sana. Petrell muistutti, että voitot ovat tärkeämpiä - ei mikään tappelun tai brändin ihannointi.

"Olemme täällä voittamassa"

− Me olemme täällä voittamassa. Mielestäni kaikki muu puhe on ihan turhaa. Vaikka saadaan viiden minuutin ylivoima, silti pitäisi ihailla jotain, koska olisi ollut miehekästä tapella. 

Petrell korosti, että ymmärtää sen, kun oma joukkue on häviöllä, niin joukkuetta pyritään herättämään tavalla tai toisella. Se ei silti tarkoita, että voiton kustannuksella pitäisi itse provosoitua.

− Kun mietitään, miten nämä kaksi sinä iltana suoriutuivat, niin se joka poistui aikasemmin pelistä, ei suoriutunut niin hyvin pelillisesti ja varmaan turhautuminen tuli sieltä. Tottakai, Blood on fyysinen pelaaja, jonka pitää pelata hänen rooliaan. Kun on vähän epätoivoinen tilanne, niin yrität joukkueesi jollain tavalla herättää ja vastustajana et tietenkään halua antaa sen tapahtua, Petrell mietti.

Petrell itse oli varsin mielissään tapaan, jolla Finley tilanteen hoiti. Finley mietti joukkueen etua, alkukautta ja vain voittoa.

− Joe tappelee varmaan sitten kun sen aika tulee, jos joskus niin käy. Mielestäni se meni hyvin, itse ainakin olen tyytyväinen. Periaatteessa koko peli loppui siihen. Siinä oli jäljellä vajaa kymppi, eikä sen jälkeen ollut puhettakaan, että kumpi sen voittaisi. Jos jäähyt olisivat menneet tasan, niin olisimme joutuneet tavallaan pelaamaan tosissaan vielä se loppu. Nyt meille riitti 50 minuutin puristus.

Alkukauden ongelmakohdat

HIFK:n kauden alku on ollut hankala. Kun yhdeksän ottelua on pelattu, helsinkiläisseura sijatisee sarjassa sijalla 12. Maalinteko on tökkinyt, jänne ei ole kestänyt oikein täyttä 60- minuuttista ottelua ja ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla koko paketti on alkanut hajoilla.

Petrell korosti, että itse perustekemisessä ei ole ongelmia.

− Pisteiden valossa on ollut aika huonoa, mutta peli on ollut ihan kohtalaisella tasolla. Meidän ongelma on ollut se, että tekeminen on romahtanut joissain erissä ja siitä olemme maksaneet pisteiden muodossa aika karkeasti. Mutta on siinä ollut paljon hyvääkin, Petrell mietti.

− Hommia tehdään ja niitä onkin tehty koko ajan. Ei meillä päivittäisessä tekemisessä ole ollut mitään ongelmia, se on ollut hyvällä tasolla. Emme ole vain saaneet näkymään sitä peleissä.

Hankalasta alkukaudesta huolimatta ilmapiiri pukukopin sisällä on ollut positiivinen.

− Tottakai jos ei tule onnistumisia tai jos tulee tappioita, niin kyllähän se jokaista häiritsee. Mutta ilmapiiri on ollut hyvä, Petrell kertoi.

HIFK oli pahimmillaan viiden ottelun tappioputkessa, joka katkesi tiistaina Ässät-voiton myötä. Petrell myönsi, että voitto porilaisjoukkueesta helpotti, mutta muistutti, ettei yksi voitto vielä merkitse käytännössä mitään.

− Kyllä se varmasti paljon painolastia otti harteilta, mutta tottakai pitää tajuta se, että ei yksi peli vie meitä vielä eteenpäin. Kyllä se on se työ mitä taustalla tehdään mikä vie, Petrell painotti.

Voitto Ässistä kuitenkin muistutti, että töitä pitää tehdä kovasti, ja pitää muistaa tehdä ne pienetkin asiat jäällä laadukkaasti.

"Se oli hyvä malli ja muistutus"

− Se oli hyvä malli ja muistutus siitä, että kuinka paljon meidän pitää tehdä hommia pelissä, jotta saadaan pisteitä. Nyt meidän tarvitsee vain jatkaa siitä. Ei voi luulla, että yksi voitto auttaisi meitä tulevaisuudessa yhtään, Petrell korosti.

Ongelmana yliyrittäminen

Joukkueen päävalmentaja Ari-Pekka Selin on melkein jokaisen ottelun jälkeen maininnut, että joukkue painii mentaalipuolen kanssa. Tämä on myös näkynyt suoraan HIFK:n pelaajien otteissa.

Petrell nostaakin esiin varsinkin kaksi ongelmakohtaa.

− Meillä on useassa pelissä käynyt sillä lailla, että olemme olleet hyvin pelissä mukana tai jopa johdettu. Sitten on tullut maali omiin, tullut toinenkin maali, niin sitten on tullut turhautumista ja alkanut yliyrittäminen.

− Sitten me pusketaan vaan vastustajan trappia vastaan ja menetellään kiekkoja, mikä ei yhtään auta meidän peliämme, Petrell harmitteli.

Kiekon kuskaaminen ja liika yrittäminen ovatkin vieneet laivaa päinvastaiseen suuntaan.

− Vaikka idea sen taistelun takana on hyvä, niin päinvastaisesti se syö meidän peliä. Turhautuneessa tilassa tulleet virheet ovat sellaiset, mitkä ovat hidastaneet meidän peliämme. Siitä olemme paljon puhuneetkin, Petrell korosti.

Petrellin mukaan häviöiden myötä peli on muuttunut pakottamiseksi ja HIFK:n pelaamisesta on puuttunut rentous. 

Parhaimmillaan pelaaminen toimii, kun jokainen pelaaja kentällä tietää, mitä pitää tehdä, eikä tarvitse paljoa miettiä. Näin ei ole ollut HIFK:ssa tällä kaudella.

− Normaalisti tekeminen tulee selkärangasta ja tiedät tasan tarkkaan mitä sinun pitää tehdä, eikä ole väkisin pakko puskea itseäsi eteenpäin. Sen kun vain reagoi mitä pelissä tapahtuu, Petrell kertoi.

HIFK:ssa vaihtui täksi kaudeksi uusi valmennusjohto ja uusiakin pelaajia on tullut paljon. On ymmärrettävää, että se vie aikaa, jotta saadaan pelaaminen toimimaan.

Petrell ei kuitenkaan allekirjoittanut suorilta käsin väitettä, että tämä asia olisi yksinään vaikuttanut alkukauteen.

− Voi se olla sitäkin, mutta luulen että se on niin monesta asiasta kiinni. On aina haasteellista joka joukkueelle tai pelaajalle, kun menee uuteen joukkueeseen, niin siinä kestää oman aikansa, että omaksut sen pelitavan ja vaatimustason.

− Mutta kuka tietää. Voi olla, että se on sitä ollut, Petrell hymähti.

Petrell on viimeistellyt tällä kaudella kaksi maalia.
Kuva © Jarno Hietanen

Kanssapelaajien onnistumiset sytyttävät

HIFK hankki täksi kaudeksi viime kaudella TPS:ssä ihastuttaneen Erik Thorellin. Koko joukkueen mukainen alkukausi on myös näkynyt ruotsalaishyökkääjän otteissa, eikä onnistumisia ole tullut.

Tiistaina Ässiä vastaan Thorell sai viimein tehtyä kauden avausmaalinsa. Samalla mies nakutti kaksi syöttöpistettä. Petrell myönsi, että avainpelaajien onnistumiset sytyttävät.

− Tottakai ne tuntuu kaikista hyvältä. Sellaiset jätkät jotka ovat tavalla tai toisella tuskastuneet omaan peliinsä saa onnistumisia pisteiden valossa tai saa muuten hyvän pelin alle, niin se tuntuu aina hyvältä muista kanssapelaajista. Ja se auttaa meidän joukkuetta.

− On se sitten kuka tahansa ja millaisessa tilanteessa tahansa, niin siitä saa positiivista energiaa, kun joku tekee jotain hyvin. Oli se sitten hyvä blokkaus, taklaus tai joku hieno syöttö. Tuntuu, että koko penkki tykkää ja innostuu, Petrell mainitsi.

Kova viikonloppu edessä

HIFK saa vastaansa tulevana viikonloppuna ensin perjantaina Tapparan Tampereella ja lauantaina kotikaukalossaan KooKoon. Vaikka Tappara on aloittanut hieman mollivoittoisesti kauden, on tamperelaisryhmä aina kova pala purtavaksi. KooKoo taasen on aloittanut kauden loistavasti.

− Viimeisin peli oli hyvä, jätkät saivat hyviä onnistumisia ja joukkueena pelasimme hyvän pelin. Se antaa uskoa Tappara-peliin, Petrell kehui.

Petrell povasi, että viikonlopusta on tulossa haasteellinen, mutta hyvä.

− Tulee kova ja haastava viikonloppu. Koen, että olemme siihen valmiita. Tappara on suurin ennakkosuosikki voittamaan taas tänä vuonna ja KooKoo aloittanut erinomaisesti. On tosi kiva lähteä pelaamaan tuollaisia pelejä ja luulen, että se sopii meille.

− Pääsemme vähän altavastaajana haastamaan ja veikkaan, että tulee hyvä viikonloppu, Petrell myhäili.

» Lähetä palautetta toimitukselle