Perrin: "Löysin kodin, vaikka olen kaukana kotoa"

LIIGA / Haastattelu
Perrin vannoo päättävänsä uransa Liigassa.
Kuva © Timo Savela
Ulkomaalaispelaajien kaikkien aikojen piste-ennätyksen rikkonut Eric Perrin kokee olevansa yksi suomalaisista, vaikka ennätyksen titteli toisin sanookin. Yksi uran suurimmista vaikuttajista oli Jari Korpisalo.

Eric Perrin teki torstaina liigahistoriaa rikkomalla ulkomaalaispelaajien kaikkien aikojen piste-ennätyksen. 42-vuotias on nyt iskenyt Liigassa tehot 166+312=480. Edellinen ennätys oli Otakar Janeckyn käsialaa.

Tilaston piikkipaikka siirtyi kuitenkin Perrinin haltuun, kun hyökkääjä iski ottelussa KooKoota vastaan peräti kaksi osumaa. Kamppailu keskeytettiin hetkeksi kukituksen ja jumbotronilla pyörineen tribuuttivideon kunniaksi.

Kanadalaisen oli vaikea pukea tunnetta sanoiksi.

− Nyt näen koko matkan, jonka olen Liigassa kulkenut. Tulin tänne vuonna 2000 ja palasin 2010 lopettaakseni urani. En uskonut, että urani kestäisi näin kauan. Olen kiitollinen kaikista saamistani mahdollisuuksista, hän hymyili.

Ulkomaalaispelaajan piste-ennätyksen rikkoutumista seurattiin pitkin talvea muun muassa Twitterissä hashtagilla #EkiWatch, ja koko Perrinien perhe seurasi tilannetta.

Uusi ennätys syntyi hyökkääjän mielestä yllättävän nopeasti.

− Rikoin ennätyksen nopeammin kuin itse uskoin. Olen iloinen siitä, mutta nyt voin keskittyä loppukauteen.

Perrin on edustanut liigaurallaan TPS:ää, JYPiä, Jokereita, Ässiä ja HPK:ta. Jokainen seura saa kulttipelaajan asemaan nousseelta Perriniltä suuret kiitokset.

− Tämä on oodi kaikille organisaatoille, joissa olen Suomessa pelannut. Olen kaikille kiitollinen, että he uskoivat minuun.

42-vuotias on pelannut Liigassa nyt 11 kautta. Hän omistaa ennätyksensä kaikille suomalaisille ja kiekkofaneille, sillä yksi suurimmista Pohjolaan jäämisen syistä on ollut erinomainen kohtelu.

Siksi myös ura päättyy Suomessa.

− Haluan kertoa faneille, kuinka kiitollinen olen. Fanit saivat minut tuntemaan itseni suomalaiseksi, vaikka rikoinkin juuri ulkomaalaispelaajan ennätyksen. Olin kuin yksi heidän omistaan. Minua on kunnioitettu jokaisessa paikassa ja minua on kohdeltu hyvin myös vastustajana.

− Löysin kodin, vaikka olen kaukana kotoa, kanadalainen herkistelee.

Korpisalon korvaamattomat opit

Perrin saapui ensimmäisen kerran Suomeen vuonna 2000, jolloin ensimmäisiä seuroja olivat Jokerit ja Ässät. Hän siirtyi alun perin Liigaan uuden agentin suosituksesta, ja lopulta kaikki positiiviset ennustukset kävivät toteen.

− Agenttini mukaan 3-4 vuotta kovaa työtä Liigassa veisi minut takaisin NHL:ään. Juuri niin tapahtui. Tiesin Pohjois-Amerikkaan palatessani, että jos koskaan tulisin takaisin Eurooppaan, tulisin Suomeen.

Yli 25 vuotta kestäneelle uralle on mahtunut monia suuria voittoja. Hän on nostanut Stanley Cupia, ja Liigasta palkintokaappiin on kertynyt yksi mestaruus sekä kolme pronssista mitalia.

Vuosien varrella on myös ollut paljon joukkuekavereita, joita hyökkääjä tahtoo muistaa. Jari Korpisalo teki Perriniin lähtemättömän vaikutuksen.

− Hänellä oli mielettömän suuri vaikutus uraani. Korpisalo auttoi minua ja näytti, miten pelata terävästi. Hän pakotti minut olemaan aina valmiina. Se loi pohjat uralleni ja teki minusta todellisen ammattilaisen.

Hyökkääjä nauttii jääkiekosta yhä 42-vuotiaana. Puheet uran lopettamisesta jatkuvat yhä, mutta päätös on venynyt kuin Teemu Selänteellä konsanaan.

Menetykseen ei ole suurta salaisuutta.

− Jos jääkiekko on intohimo ja nauttii pelaamisesta, myös jalat ja mieli tottelevat.

Perrin on toitottanut nuoremmille joukkuetoveirelleen myös työnteon merkitystä. Liikaa ei saa kuitenkaan miettiä. 

− Nuoret pelaajat miettivät nykyään liikaa sen sijaan, että he eläisivät hetkessä. Heidän ei pitäisi miettiä kaikkea liian pitkälle, vaan keskittyä yhteen peliin tai yhteen vaihtoon kerrallaan.

Ennätys on viesti myös hänen lapsilleen.

− Haluan jättää lapsilleni hyvän perinnön. Tämä on viesti myös heille: jos intohimoa riittää, voi päästä ties kuinka pitkälle.

» Lähetä palautetta toimitukselle