Pelicansin Pöyhönen - "Kiekko pitää laittaa pomppimaan"

LIIGA / Haastattelu
Pelicans-hyökkääjä Marko Pöyhönen odottaa joukkueeltaan voittoputkia.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Liigan pudotuspelipaikasta tiukasti vääntävä Lahden Pelicans koki torstai-iltana Kuopion KalPalle katkeran 0-2-tappion kotiyleisönsä edessä. Ottelun voittomaaliksi jäänyt Janne Keräsen osuma syntyi pussinokkien epäonnisen alivoiman seurauksena.

Isäntien kolmosketjun hyökkääjän Joonas Alanteen 2+2-minuuttisen jäähyn aikana niin Marko Pöyhösen kuin Tommi Paakkolanvaarankin mailat hajosivat kesken pahimman alivoimatilanteen. Kiekko oli kotijoukkueella hetken aikaa tukalassa tilanteessa hallussa ja Pöyhönen yritti ehtiä vaihtoon ilman työvälinettä.

Epäonninen hetki päättyi kuitenkin Pelicansin kannalta harmillisesti, sillä mailojen rikkoutumisten seurauksena kuopiolaiset pääsivät iskemään lopulta illan voittomaaliksi jääneen 0-1-rysän.

− Minun ja Tommi Paakkolanvaaran mailat menivät hajalle ja jouduttiin periaatteessa pelaamaan alivoimaa kahdella miehellä. Meillä oli hetken aikaa kiekko, niin siinä yritin ehtiä vaihtoon. KalPa käytti tilanteen lopulta hyvin hyödykseen, lahtelaishyökkääjä kertasi.

Ripareihin pitää mennä hanakammin

Tiistaina Pelicans taipui niin sanotussa kuuden pisteen pelissä Bluesille Espoossa 1-2, jota seurasi lahtelaisten osalta maaliton ottelu torstaina. Katsomoon näytti siltä, ettei tällä hetkellä pikkumusta edes pompi Pelicansille. Tämä ei kuitenkaan ole Pöyhösen mukaan selitys kahdelle niukalle tappiolle.

− Ei pompi ei, mutta sekin pitää ansaita. Meidän pitää pelata paremmin ja kiekko pitää laittaa pomppimaan.

Torstaina Pelicans rakenteli maukkaita paikkoja sekä varsin hyviä pyörityksiä KalPa-vahti Samu Perhosen vartioiman maalin selustalle. Viimeinen terävyys kuitenkin vaikutti puuttuvan ja Hollolasta lähtöisin olevan hyökkääjän mukaan irtokiekkoihin pitää mennä röyhkeämmin.

− Jos ripareille ei ole tarpeeksi menijöitä, niin ei kiekko sisään pompi.

Lahtelaisilla seuraavaksi SaiPa-maraton

Seuraavaksi pussinokkamiehistö pelaa peräti kolmesti SaiPaa vastaan. Jaossa on erittäin tärkeitä pisteitä, jotka voivat muuttaa keskikastin alapuolen järjestystä ihan mihin suuntaan tahansa.

− Kyllä on kovia pelejä tiedossa, luvassa on tiukkaa vääntöä kun pelataan koko ajan vastakkain.

Tomi Lämsän valmennettavat ovat olleet pisteiden keräämisessä tällä Liigakaudella liian ailahtelevia. 

− Meille olisi tiedossa tärkeitä pisteitä, niin kuin on ollut tähänkin asti. Pisteitä on pakko ruveta kairaamaan plakkariin ja voittoputkiin pitäisi myös päästä, Kiekkoreippaan kasvatti summasi tulevaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle