Olympiajoukkueen rakennus loppusuoralla, Marjamäki tarkkailee nuoria myös MM-kisoja varten

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Lauri Marjamäki on iloinen siitä, että voi pyöritellä olympiajoukkuevalintoja yhdessä Jussi Tapolan kanssa.
Kuva © Sami Kemppainen
Leijonien päävalmentaja Lauri Marjamäki tarkkailee Buffalossa nuoria pelaajia myös kevään MM-kisoja silmällä pitäen. Tammikuun lopulla julkistettavaan olympiajoukkueeseen hän ei usko enää mustia hevosia löytyvän.

Nuorten MM-joukkueen Eeli Tolvanen ja Miro Heiskanen ovat tyrkyllä myös Leijonien olympiajoukkueeseen. A-maajoukkueen päävalmentaja Lauri Marjamäki saapui Jussi Tapolan kanssa Buffaloon nuorten MM-kisoihin muun muassa pelaajatarkkailutyö mielessään.

Eittämättä suurennuslasin alla ovat ainakin Tolvanen ja Heiskanen.

− Näkee, että he ovat lahjakkaita pelaajia. Luistelu on molemmilla hyvää. Eeli tekee koko ajan töitä. Vaikka hän ei ole saanut MM-kisoissa onnistumisia, hän ei näytä sitä, Marjamäki selvitti alkulohkopelin aikana.

Tolvanen ja Heiskanen eivät ole nousseet Suomen joukkueessa niin suuriksi tähdiksi kuin heiltä ennen kisoja odotettiin. Marjamäki näkee yhdeksi syyksi kapean kaukalon ja mahdolliset paineet, joita toki on tulevaisuudessa kestettävä. Lisäksi peli MM-kaukalossa on hyvin erilaista kuin Liigassa tai KHL:ssä.

− Tässä on paljon sellaista lahjakkuutta, jota on hyvä käydä katsomassa ihan paikan päällä.

Nuorten MM-joukkueessa on kaksikon lisäksi muitakin mielenkiintoisia pelaajia. Marjamäki ei kuitenkaan usko, että kukaan heistä sotkee enää olympiapakkaa. Toukokuussa pidettävät MM-kisat sen sijaan on asia erikseen.

Marjamäki haluaa nähdä pelaajat paikan päällä, jotta hän näkee esimerkiksi pelaajien elekielen ja sen, miten he käyttäytyvät pelin aikana.

− En sano, että ei koskaan, mutta aika paljon saa tapahtua, jos 1,5 kuukauden päästä pelaa olympialaisissa, eikä ole ollut meidän mukanamme vielä. Mutta mistä sitä tietää, kevät tulee ja MM-kisat leirityksineen. Tässä on paljon sellaista lahjakkuutta, jota on hyvä käydä katsomassa ihan paikan päällä.

A-maajoukkuetta valitessaan Marjamäki ei kiinnitä huomiota pelaajan ikään. Varsinkaan parhaillaan meneillään olevan Suomi-kiekon sukupolvenvaihdoksen aikana.

Joukkueessa pitää olla oikeassa suhteessa kokemusta, ennakkoluulottomuutta, johtavia pelaajia ja potentiaalisia läpimurtopelaajia, mutta jokaisen täytyy tuoda oma palansa joukkueeseen myös pelillisesti. Lisäksi pelaajan pitää tuoda intoa ja raikkautta mukanaan. Ketään ei valita pelkän kokemuksen vuoksi.

− Pitää olla pelivaatimukset kunnossa, että pystyy pelaamaan. Täytyy lisäksi olla hyvässä itseluottamustilassa ja hyvässä vireessä. Yleensä se näkyy maajoukkueessakin. Jos on ollut vähän huono kausi alla tai huonoa pelaamista ja itseluottamusta, niin en kauhean montaa sellaista ole nähnyt, että tulee maajoukkueeseen ja sitten se alkaakin yhtäkkiä homma toimimaan.

Olympiajoukkue lähes valmis

Tulevien olympialaisten kanssa Leijonat ovat hyvässä vaiheessa. Suurin pelaajakartoitus on tehty jo ennen Helsingin EHT-turnausta.

Marjamäki arvioi, että noin 18 pelaajaa on jo varmistanut paikkansa joukkueessa. Tällä hetkellä tarjokkaista punnitaan sopivimpia täyttämään viimeiset paikat. 

− Joka yö meille pamahtaa heidän edellisillan vaihtonsa ja sitten katsotaan nauhaa, kun Siperiaan emme voi lähteä ihan joka päivä.

Suomen olympiajoukkue julkistetaan tammikuun loppupuolella.

Marjamäki sanoo, että viime metreillä ratkaisevaan osaan nousee se, mihin suuntaan pelaajan kuntokäyrä näyttää.

− Joka yö meille pamahtaa heidän edellisillan vaihtonsa ja sitten katsotaan nauhaa, kun Siperiaan emme voi lähteä ihan joka päivä. Tietoa ja statistiikkaa tulee paljon koko ajan. Tietysti paikan päälläkin yritämme käydä mahdollisimman paljon.

Tällä kaudella Marjamäki sai yhdet apukädet lisää, kun Tapparan kultavalmentaja Tapola liittyi Leijonien valmennusryhmään. Tapola on matkustanut Marjamäen kanssa muun muassa Ruotsissa ja Sveitsissä ahkerasti.

− Jussi on tuonut konkreettisesti valmentajakaverin arkeen. Minulla on koko ajan sparrari, jonka kanssa voi katsoa peliä ja pystyy koko ajan analysoimaan peliä. Pohdimme vähän eri kulmista pelaajia ja saamme siten erilaista näkemystä heistä.

Jussi Tapola johdatti Tapparan Suomen mestaruuteen kahdesti putkeen.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Koko valmennustiimi saa Marjamäeltä runsaasti kiitoksia. Olympiamenestyksen ei luulisi jäävän ainakaan valmentajien meriiteistä kiinni.

− Valmennustiimi on äärimmäisen hyvä. Siinä porukassa on neljä viimeistä Suomen mestaruutta. Sitten olemme kuitenkin kaikki vähän erilaisia, ja meillä on omat vahvuusalueet.

» Lähetä palautetta toimitukselle