Muuttunut Salminen pääsemässä ässäkasvattien ketjuun

LIIGA / Haastattelu
Salminen pukee Ässien pelipaidan päälleen todennäköisesti tiistaina.
Kuva © Markus Viljanen
Vaikeampien kausien jälkeen Poriin palannut Salminen kokee muuttuneensa jääkiekkoilijana. Sopimus Ässien kanssa oli lähellä jo kesällä 2017, nyt Salminen hakee tilanteensa rauhoittamista ja uutta peli-iloa kotikulmiltaan.

− Tuota ei olla nähty Liigassa moneen vuoteen!

Ässien maanantai-aamun jääharjoituksissa joukkue palasi monivaiheisen maaottelutauon jälkeen tositoimiin. Sakari Salminen palasi liigajoukkueen vahvuuteen neljän ja puolen vuoden tauon, ja viimeisistä hetkistä kasvattajaseuran riveissä on kulunut aikaa jo seitsemän ja puoli vuotta.

Mikko Salmion lausahdus liittyi kuitenkin harjoituksissa normaaliin kulmapeliin. Samat neljä ja puoli vuotta on vierähtänyt siitä, kun Salminen viiletti kentän nurkkauksessa yhdessä Matti Kuparisen kanssa.

KalPassa kyseinen kaksikko muodosti tiiviin tutkaparin, jonka Tuomas Kiiskinen täydensi yhdeksi Liigan valovoimaisimmista ketjuista.

Usein kärkyin vastustajan siniviivalla läpiajon mahdollisuutta, nyt pystyn pelaamaan myös puolustussuuntaan paremmin.

− Kun sunnuntai-iltana (12.11.) kävin hallilla, tunnelmani olivat vähän erilaiset kuin mihin olin aiemmin tottunut. Oli hienoa hypätä aamulla jäälle, vaikka kyseessä olivat vain normaalit treenit, miettii Salminen.

Paljon on olosuhteita uusittu sitten Salmisen edellisen visiitin. Paljon on hyökkääjä itsekin muuttunut.

Porista maailmalle lähti 22-vuotias vahvasti hyökkäyspään tehoihinsa tukeutuva pelaaja, joka KalPan kautta nosti oman pelaamisensa vielä korkeammalle tasolle Suomen mittakaavassa. Kaksi ensimmäistä KHL-kauttakin sujuivat maalikkaasti, ja Salmisen vahva työ palkittiin paikalla Sotšin olympiajoukkueeseenkin.

Sveitsin, Ruotsin ja Jokereiden kautta tultiin tilanteeseen, jossa paluu kotiin alkoi kuulostaa houkuttelevalta vaihtoehdolta.

− Kesällä oltiin jo niin lähellä sopimusta, että kyllä tämä mahdollisuus jäi ajatuksiin kytemään, kertaa Salminen.

− Luultavasti kukaan pelaaja ei olisi jättänyt Moskovan Dynamon korttia katsomatta, eikä sillä kannata jälkeenpäin jossitellakaan. Ennemmin ajattelen niin, että mahdollisuuden kokeilematta jättäminen olisi kaduttanut myöhemmin.

Salmisen tarina ei poikkea KHL:n ulkomaalaispelaajien arjesta juurikaan. Kukaan ei kiinnitä huomiota siihen, miten säntillisesti noudatetaan valmennuksen pienimpiäkin neuvoja kentällä tai kuinka hyvin pelataan kiekottomana.

Ulkomaalaisvahvistuksen on tehtävä tulosta, tai vaihdoksia tapahtuu.

− Se vain kuuluu tähän hommaan, eikä sitä voi alkaa liikaa miettiä kentällä. Muut ulkomaalaiset pelasivat suurin piirtein samoilla tehoilla, mutta heillä oli kaksivuotiset sopimukset. Silloin tiedetään, mihin suuntaan katseet kääntyvät, toteaa Salminen.

− Viime kausi oli minulta kokonaisuudessaan vaisu, mutta tällä kaudella pelasin ihan hyvää jääkiekkoa. Tehot vain jäivät puuttumaan, analysoi Ässien tuore vahvistus.

Salminen toistaa useaan otteeseen sanoja palata kotiin. Toden totta, maailmaa kiertäneellä kiekkoilijalla on jo usean vuoden ajan ollut asunto Porissa, lisäksi ympärillä on sukulaisia helpottamassa lapsiperheen arkea.

Kiekkoilullisestikin Porilla ja Ässillä on oma tärkeä merkityksensä. 29-vuotias hyökkääjä kokee jonkun verran muuttuneensa verrattuna siihen nuoreen mieheen, joka aikanaan suuntasi Porista Kuopioon.

− Silloin aiemmin usein kärkyin vastustajan siniviivalla läpiajon mahdollisuutta, nyt pystyn pelaamaan myös puolustussuuntaan paremmin. KHL:ssä aivan absoluuttiset huiput, kuten vaikka Ilja Kovaltšuk, saavat pelata lähes, miten huvittaa. Muiden täytyy pelata viisikkona.

Kevääseen 2020 asti kestävällä sopimuksella Salminen pyrkii rauhoittamaan oman tilanteensa. Harjoituksissa jäällä viiletti porilaisketju Jesperi Kotkaniemi - Jarno Kärki - Sakari Salminen, joka tarjoaa mahdollisuuksia tuloksentekoon.

− Tärkeintä on saada oma itseluottamukseni ja peli-iloni takaisin, siten pystyn auttamaan joukkuettani. Vaikka usko on välillä ollut koetuksella, tiedän edelleen olevani hyvä jääkiekkoilija, arvioi Salminen.

Siihen, milloin Salmisen Liiga-kausi alkaa, Ässät ei paljon pysty vaikuttamaan. Peliluvat tulevat kuntoon, kun ovat tullakseen. Todennäköisesti Kotkaniemi, Kärki ja Salminen kuitenkin pelaavat Turun tiistai-illassa yhdessä.

» Lähetä palautetta toimitukselle