Miikka Salomäki: "Hienoa pelata kasvattajaseuran paidassa pitkästä aikaa!"

NHL / Haastattelu
Salomäen sisarukset Santtu, Nelli ja Miikka nähdään lauantaina ensimmäistä kertaa samalla jäällä.
Kuva © Teräs-Kiekko
Nashville Predatorsin hyökkääjä Miikka Salomäki on yksi Teräs-Kiekon 35-vuotisjuhlaottelun odotetuimmista nimistä. Jatkoaika jututti Salomäkeä tulevasta ottelusta ja NHL-kuvioista.

Nashville Predatorsin hyökkääjä Miikka Salomäki on ehtinyt valmistautua tulevaan kauteen jo jonkin aikaa. Viime kausi päättyi hyökkääjän osalta jo maaliskuussa olkapäävammaan. Vamma alkaa kuitenkin olla historiaa ja kesäharjoitukset pyörivät jo täydellä teholla.

- Hyvin on kesä mennyt treenatessa ja lomaillessa. Kiva olla Suomessa.

Salomäen kausi kului pääosin Predatorsin AHL-joukkueessa Milwaukee Admiralsissa. Hyökkääjä sai kuitenkin NHL-tulikasteensa tammikuussa Dallas Starsia vastaan ja iski samantien uransa ensimmäisen NHL-maalin Kari Lehtosen selän taakse. Salomäki myös valittiin ottelun tähdistöön. Tuntuiko ensimmäinen NHL-maali jotenkin makeammalta, kun vastassa oli suomalainen maalivahti?

- Eipä se sen ihmeemmin vaikuttanut suuntaan tai toiseen. Hieno kokemus oli tuo ensimmäinen peli ja kiva saada heti eka maali tehtyä. Ei sillä kuitenkaan ole niin väliä, kuka siellä maalissa on.

Tuleva harjoitusleiri on Salomäelle ammattilaisuran tähän asti tärkein. Tulokassopimuksesta on viimeinen vuosi alkamassa ja hyökkääjällä onkin nyt elämänsä tilaisuus ottaa paikka Predatorsin NHL-miehistöstä. Viime tammikuun Stars-ottelu oli tärkeä koetinkivi ja Salomäki selvisi siitä hienosti. 

- Kyllähän se peli toi lisää itseluottamusta ja vahvisti uskoa, että pystyn NHL:ssä pelaamaan. 

Kasvattajaseuran juhlaottelu

Ennen paluuta Pohjois-Amerikkaan Salomäki nähdään Kalajoen jäähallissa 25. heinäkuuta. Tuolloin hyökkääjän kasvattajaseura Raahen Teräs-Kiekko pelaa 35-vuotisjuhlaottelunsa seuran nimekkäimmistä kasvateista koostuvaa TeKi Starsia vastaan. Salomäki odottaa jo ottelua malttamattomana.

- Hienoa pelata kasvattajaseuran paidassa pitkästä aikaa! Varmasti on mukava tapahtuma tulossa.

Teräs-Kiekon juniorimyllyn kirkkaimpiin timantteihin lukeutuva Salomäki pelasi Raahessa vuoteen 2008 saakka, kunnes siirtyi 15-vuotiaana Laser HT:n riveihin ja lopulta Oulun Kärppiin vuotta myöhemmin. Salomäki muistelee juniorivuosiaan Teräs-Kiekossa lämmöllä.

- Mahtavaa aikaa oli kyllä kokonaisuudessaan. Ei tule mitään yksittäistä muistoa mieleen mikä olisi ylitse muiden.

Teräs-Kiekko tunnetaan yleisesti juniorilahjakkuuksien hautomona ja seuran riveistä ovat Salomäen lisäksi lähtöisin muiden muassa Joonas Donskoi ja Markus Poukkula. Mikä tekee Teräs-Kiekosta niin hyvän kasvattajaseuran?

- Oli aina vähän pelaajia joukkueissa niin sai pelata tosi paljon, mikä on kaikista tärkeintä tietenkin. Muutenkin hommat hoidettiin aina hyvin ja itse harrastin muitakin lajeja, niin sekin onnistui hyvin.

Kalajoen ottelussa Salomäki pääsee myös jäälle sisarustensa Santun ja Nellin kanssa. Miltä tuntuu pelata kasvattajaseuran paidassa sisarusten kanssa?

- Santun kanssa on pienenä pelattu tosi paljon yhdessä, kiva päästä pelaamaan pitkästä aikaa. Nellin kanssa on kiva päästä pelaamaan yhdessä ensimmäistä kertaa.

Teräs-Kiekko teki viime kaudella paluun edustuskiekkoiluun 20 vuoden tauon jälkeen. Nykyään joukkue pelaa kolmosdivisioonan pohjoislohkossa. Teräs-Kiekon paluu luo myös paikallisasetelman kaupungin toisen joukkueen, Raahe-Kiekon kanssa, vaikka toistaiseksi seurat pelaavat eri sarjatasoilla. Kasvattajaseuran paluu kiekkokartalle lämmittää Salomäen mieltä.

- Mielenkiinnolla olen seuraillut Teräs-Kiekon paluuta. Toivottavasti paikallispelejä nähdään jonain päivänä. Herättäisivät varmasti hyvin mielenkiintoa Raahessa.

» Lähetä palautetta toimitukselle