Mestarivalmentaja Tapola jakoi kiitosta johtaville pelaajille − "Tässä joukkueessa on paljon johtajuutta"

LIIGA / Haastattelu
Tapola johti Tapparan toiseen peräkkäiseen mestaruuteen.
Kuva © Jarno Hietanen

Päävalmentaja Jussi Tapola johdatti Tapparan toista kertaa peräkkäin Suomen mestariksi. Mestarivalmentaja oli luonnollisesti tyytyväinen joukkueensa ilmeeseen kauden viimeisessä ottelussa.

− Saatiin oikea lataus ja luotiin paljon paikkoja. Siedettiin myös epäonnistumisia. Positiivista oli myös se, että saatiin taustalta ratkaisuja, Tapola viittasi Juhani Jasun voittomaaliin.

Mestarijoukkueen suoritus finaalisarjassa kirvoitti Tapolan myös kehuihin.

− Erittäin kova suoritus joukkueelta. Ansaittiin pelaamalla neljä peräkkäistä voittoa noinkin hyvää joukkuetta kuin KalPa vastaan.

Tapola oli erityisen iloinen siihen, että joukkue onnistui puolustamaan mestaruutta menestyksekkäästi.

− Ei tullut ulospuhallusta, vaan pystyimme tekemään tuloksellisesti äärimmäisen kovan suorituksen.

− Joukkueessa on paljon johtajuutta, mikä teki valmennuksen roolin osaltaan helpommaksi, Tapola jakoi kiitosta pukukopin johtajille.

Tappara oli loistavan runkosarjan jälkeen vaikeuksissa puolivälieräsarjassaan Ilvestä vastaan eikä finaalisarjakaan alkanut suunnitelmien mukaan. Tapola koki vastoinkäymisten kasvattaneen.

− Joka sarjassa koimme lukuisia pieniä opetuksia. Menestyäkseen on pystyttävä kehittymään koko ajan, siten se palkinto lopulta tulee, Tapola pohdiskeli kultamitali kaulassaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle