Merikivi ei huolestunut murskatappiosta: "Hyökkäyspelin rytmit ja rakenteet ovat kesken"

CHL, LIIGA / Haastattelu
Lauri Merikivi on JYPin päävalmentajana ensimmäistä kauttaan.
Kuva © Kiia Aha
Viktoria Pilsen haki Jyväskylästä murskaavan 6−2-voiton. Lauri Merikivi näkee joukkueensa pelaamisessa ongelmia, muttei ole vielä huolestunut.

JYP lähti revanssi mielessään perjantai-illan otteluun, sillä Viktoria Pilsen oli viime viikonlopun kotiottelussaan vahvempi. Suunnitelma epäonnistui jo alkuminuuteista alkaen, kun tšekkiläiset karkasivat avauserässä 4−1-johtoon.

− Avauserän maalit olivat sellaisia "ohoh"-hetkiä, eivätkän meidän pelaajamme kerenneet reagoimaan niihin, Lauri Merikivi kertaa.

Tulokasvalmentaja näki ongelmaksi joukkueen kiekollisen pelaamisen, jossa on vielä työtä tehtävänä. Joukkueen runko on pysynyt lähes muuttumattomana, mutta pelitapaa on uusittu rankalla kädellä. Tämän seurauksena sekaannuksia on ollut nähtävillä esimerkiksi avauspelaamisessa ja vaihtotilanteissa.

− Emme vielä täysin tunnista, milloin pitää mennä nopeasti ja millon pitäisi rauhoittaa peliä kiekon kanssa, valmentaja tuumaa.

− Hyökkäyspelin laatu oli heikko. Annoimme kiekonmenetyksillä liikaa paikkoja joukkueelle, joka elää nopeista käännöistä taitavilla pelaajilla.

JYP on pelannut Merikiven alaisuudessa nyt kuusi ottelua voittaen niistä kolme ja häviten kolme. Peleistä huolimatta projekti on vielä pahasti kesken, minkä vuoksi ajan tarve on ilmeinen.

− Hyökkäyspelin rytmit ja rakenteet ovat kesken ja niissä on paljon uutta. Niissä onnistutaan tällä hetkellä hetkittäin, Merikivi summaa.

Pääkäskijä kertoi ongelmista avoimesti ja peräänkuulutti sitä, ettei syytä huoleen vielä ole. Tämä pätee myös maalivahtipeliin, vaikka molempien otteissa on ollut petraamisen varaa alkukauden aikana. Tällä kertaa synninpäästön sai viisi maalia taakseen päästänyt Eetu Laurikainen.

− En ole pätkääkään huolissaan maalivahdeistamme. Pojat näyttävät vielä olevansa hyviä maalivahteja, Merikivi sanelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle