Leijonien viisikkopeli hajosi − "Syöttöjen pituus kasvoi ja ajoitukset menivät huonommiksi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

Leijonien puolustaja Miika Koivisto näki tuoreeltaan, missä joukkueen Akilleen kantapää katastrofaalisessa Sveitsi-tappiossa oli.

− Harmittaa. Toinen erä meni tuloksellisesti sekä pelillisesti pieleen. Emme määränneet ollenkaan pelin tahtia.

Ottelu oli päällisin puolin tasainen, mutta alppimaa sai pidettyä suomalaiset poissa parhailta maalipaikoilta. Koiviston mukaan vastustajan kyvyt olivat tiedossa.

− He puolustivat tiiviisti oman maalinsa edustaa ja käyttivät oman momentuminsa. Ei heidän pelissään mikään yllättänyt. Tiesimme, että he ovat hyvä luistelujoukkue hyvillä kärkiyksilöillä.

Pelisysteemi hajosi kesken ottelun, eikä sitä saatu enää riittävällä tehokkuudella korjattua.

− Emme varmaan olleet viisikkona samassa rytmissä. Etäisyydet kasvoivat, jonka myötä syöttöjen pituus kasvoi ja ajoitukset menivät huonommiksi − silloin on vaikeaa, Koivisto pohti.

» Lähetä palautetta toimitukselle