Lankinen paluustaan liigajäille: "Koko päivän olo on ollut kuin pikkupojalla jouluaattona"

LIIGA / Haastattelu
Kevin Lankinen torjui paluuottelussaan nollapelin. (Arkistokuva)
HIFK:n maalille palasi lauantai-iltana Kevin Lankinen. Ottelu KooKoota vastaan oli Lankiselle kauden ensimmäinen Liigan puolella vaikean loukkaantumisen jälkeen. Mies oli yhtä hymyä ottelun jälkeen.

HIFK:n maalille lauantai-iltana palasi hymyilevä mies. Kevin Lankinen loukkaantui elokuussa ennen kuin kausi ehti edes alkaa. Siitä asti Lankinen on ollut sivussa liigaotteluista.

KooKoota vastaan oli luvassa paluu. Odotetun paluun lisäksi Lankinen torjui vielä nollapelin, kun HIFK otti voiton lukemin 4—0.

− Koko päivän olo on ollut kuin pikkupojalla jouluaattona. Huikea fiilis, kun tiesi, että pääsee kotiyleisön eteen pelaamaan ja tekemään paluun, Lankinen iloitsi ottelun jälkeen.

− Tässä on ollut aika pitkä syksy itsellä takana ja kuntoutusta moni kuukausi. Tavallaan tiennyt koko ajan, että se päivä koittaa, kun pääsee takaisin uuniin.

HIFK oli heti ottelun alusta lähtien niskan päällä. Se rytmitti pelaamista, pääsi kiekon kanssa hyökkäysalueelle ja loi läpi erän tukuttain laadukkaita maalipaikkoja. Lankinen ei joutunut torjumaan kuin kaksi kertaa ensimmäisen erän aikana.

Lankisen mukaan vähäinen torjuntamäärä ei haitannut.

− Oli into päällä koko ajan, joten oli rento tekemisen meininki koko ajan. Se ei haitannut, vaikka tuli kuteja vähän siihen alkuun. Koetti vain nauttia joka hetkestä, Lankinen mietti.

− On antanut vähän perspektiiviä, kun on katsonut 30 peliä katsomosta, niin osaa taas nauttia pienistä asioista.

Lankinen tiesi pääsevänsä pelaamaan juuri lauantai-iltana hyvissä ajoin. Tämä helpotti valmistautumista.

− Siitä on ollut puhetta jonkun aikaa. Oli helppo valmistautua, kun tiesi, että tämä peli on tulossa. Pystyi satsaamaan kaiken tähän.

Kuntoutusjakson jälkeen piipahdus Mestiksessä

Lankisella on takana pitkä kuntoutusjakso. Vaikka kuntoutus olikin pitkä, meni se miehen mukaan hyvin. 

− Täytyy olla tyytyväinen, kroppa tuntui todella hyvältä. Nolla maalia omiin, niin se on kyllä ihan hyvä tulos.

Kuntoutusjaksot ja pitkät sellaiset ovat aina hankalia, varsinkin henkisesti. Lankinen pysyi kuitenkin positiivisena läpi syksyn. Välillä oli vaikeampaa, mutta kun syksy eteni innostus alkoi tulemaan pintaan.

− Vaikeinta oli alkukaudesta, kun joukkueella meni huonosti ja itsellä oli vaikea kuntoutusjakso päällä. Sen jälkeen on tiennyt, että pystyy palaamaan entistä vahvempana takaisin ja odottanut joulua koko syksyn, Lankinen totesi.

− Se kuuluu asiaan, kun noita tulee, Lankinen mietti.

Edellisestä liigaottelusta oli ehtinyt vierähtää jo pitkä tovi. Lankinen kävi pelaamassa Mestistä Imatran Ketterän paidassa kaksi ottelua. 

Lankinen oli sitä mieltä, että nuo pelit olivat siihen paikkaan oikein hyvät.

− Kuitenkin reilut kahdeksan kuukautta poissa peleistä ja siellä oli sauma kaksi peliä päästä pelaamaan. Mestiksessä on hyviä pelejä maalivahdille, siellä tulee paljon tilanteita ja saa itse vahvistuksen siitä, että paikat ovat kunnossa.

− Se auttoi tosi paljon tähän peliin, hän jatkoi.

Imatran reissu myös lisäsi samalla itseluottamusta.

− Sieltä kaksi voittoa kahdesta pelistä ja pystyi auttamaan joukkuetta heti pitkänkin tauon jälkeen, niin se lisää hyvää fiilistä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, Lankinen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle