"Kenenkään kohdalla olympiaunelma ei ole vielä mennyt ohi"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Lauri Marjamäki ei halunnut kommentoida yksittäisiä pelaajavalintoja.
Kuva © Teemu Eirtovaara, teemu.eirtovaara@gmail.com
Leijonien joukkue Venäjän EHT:lle sisälsi neljä ensikertalaista, mutta samalla kokeneet Juuso Hietanen ja Oskar Osala puuttuivat. Päävalmentaja Marjamäen mukaan kuitenkin kaikilla on vielä mahdollisuudet olympialaisiin.

Maajoukkueen pelaajavalinnoista nousee lähes poikkeuksetta kohu. Tällä kertaa Lauri Marjamäki esikuntineen näyttäisi kuitenkin onnistuneen valitsemaan nipun, josta on kuulunut saanut pääasiassa positiivista palautetta.

Edellistä maajoukkueturnauksesta eli Suomen EHT:sta on kulunut vasta hieman yli kolme viikkoa ja mukana olevat pelaajat ovatkin pääasiassa sellaisia, joita harkittiin jo tuohon turnaukseen.

- Pelaajakartoitus tehtiin perusteellisesti jo ennen Helsingin turnausta. Nyt tämän muutaman viikon väliajan olemme keskittyneet vain muutamiin pelaajiin ja miettineet, että mitä uutta tarvitsemme joukkueeseen, Marjamäki kommentoi valintojaan.

Pääasiassa pelaajisto koostuu jo Helsingissä mukana olleista pelaajista. Ryhmässä on peräti 19 sellaista pelaajaa, jotka olivat mukana Suomen EHT-turnauksessa marraskuussa. Tämä oli Marjamäen tavoite jo ennen tuota turnausta.

Vaikka Marjamäen mainostama kivijalka on Suomen EHT:n jäljiltä kasassa, on huomattavaa, että ryhmässä on kahdeksasta uudesta pelaajasta peräti neljä ensikertalaista maajoukkuetasolla.

- Välillä valmentaja haluaa nähdä joukkueessa jotain uutta. Tällä kertaa tällainen pelaaja oli Mikael Ruohomaa Ja voihan se olla hyväkin saada joukkueeseen vähän sellaista kirkassilmäisyyttä ja uutta energiaa, Marjamäki tuumi.

Aiempaa maajoukkuekokemusta tärkeämpänä kriteerinä on Marjamäen mukaan käytetty kunkin pelaajan tämän hetkistä pelivirettä ja kuntoa.

- Olemme halunneet ottaa mukaan korkealla itseluottamustasolla pelaavia pelaajia. Uskomme, että he voivat vuorostaan onnistua maajoukkueessa kuten Miro Heiskanen, Eeli Tolvanen ja Julius Junttila tekivät viime turnauksessa, Marjamäki sanoi viitaten muun muassa Juusoihin Ikonen ja Puustinen.

Toisaalta ensikertalaisten alta maajoukkuepaikkaa jäivät vaille muun muassa kokeneet KHL-pelaajat Juuso Hietanen ja Oskar Osala. Tarkkaa syytä miesten poissaoloon päävalmentaja Marjamäki ei halunnut kommentoida lainkaan.

- En haluaisi yksittäisiin pelaajiin ottaa kantaa miksi joku ei ole täällä mukana. Loukkaantuneita meillä ei ole kuin Pyörälän Mika. Pelaajiin on oltu yhteydessä ja taustalla voi olla kaikenlaista mistä ei ole julkisesti puhuttu. Missään tapauksessa kenenkään kohdalla olympiaunelma ei ole vielä mennyt ja sitä on pyritty myös pelaajille viestimään, hän totesi ja jatkoi:

- Lisäksi halusimme antaa meidän kokeneille pelaajille huilia ja esimerkiksi loistavasti viime turnauksessa pelanneet joukkueemme kapteenit Lasse Kukkonen ja Sami Lepistö saavat perheellisinä miehinä ottaa nyt vähän happea tässä kohtaa kautta.

Edellisturnauksen teesit takaisin valmennuksen työpöydälle

Suomen maajoukkueen olympiakausi sai marraskuussa parhaan mahdollisen alun, kun Leijonat otti kolme voittoa kolmesta ottelusta Suomen Euro Hockey Tour -turnauksessa.

Voitoista huolimatta peli ei varsinkaan Venäjää ja Ruotsia vasten ollut niin hyvää kuin pelkkä voittoisa tulos antaisi ymmärtää. Tämä on huomattu myös maajoukkueen valmennusjohdossa.

- Kolmen voiton jälkeen valmentajana alkaa helposti miettimään, että mitäs seuraavaksi voitaisiin parantaa. Olemme nyt kuitenkin sen verran tylsiä, että vedetään takaisin työpöydälle ne samat asiat, joita painotettiin viime turnauksessakin.

Kysyttäessä mitä tämä käytännössä tarkoittaa, ei vastaaminen edellytä pienintäkään mietintätaukoa.

- Pitää puolustaa niin hyvin, että pystytään tehokkaasti hyökkäämään. Pelissä on paljon pieniä mausteita, joita saatiin yllättävän nopeasti viimeksi näkyviin. Sen seurauksena muun muassa voitimme viime turnauksessa tasakentällisin tehdyt maalit 8-5, Marjamäki analysoi.

Kentällä näkyvien pelillisten asioiden ohella Marjamäki haluaa painottaa kentän ulkopuolisten asioiden onnistumista sekä valmennuksen ja pelaajiston välistä yhteistyötä. Miehen mukaan tämä oli yksi asia, jossa Leijonat onnistui loistavasti Helsingissä.

- Helsingin turnauksesta ehdottomasti positiivisena jäi mieleen myös se yhteistyö kentän ulkopuolella ja miten jokainen pelaaja sai olla oma persoonansa. Kerroimme pelaajille todella tarkasti miksi heidät on valittu ja mitä heiltä odotetaan. Vastaavasti pelaajat saivat kertoa valmentajille, että minkälaista tukea kukin heistä valmennusjohdolta tarvitsee.

Tuleva Venäjän EHT-turnaus tulee olemaan kahdellakin tapaa erilainen Leijonille kuin Suomen EHT marraskuussa. Ensinnäkin Leijonat pelaa turnauksessa kahdessa eri kaupungissa, kun turnauksen avausottelu pelataan Prahassa Tšekkiä vastaan.

Tämän jälkeen joukkue matkustaa Moskovaan, jossa vastaan asettuvat Etelä-Korea sekä isäntämaa Venäjä. Tuleva olympiaisäntä on ainakin leijonavalmennukselle täysin uusi tuttavuus.

- Etelä-Korea on kyllä ihan täysin mysteeri. Meinasin Kenkä-Siekkiselle (Ari-Pekka Siekkinen) soittaa Japaniin heitä koskien, mutta en ole soittanut vielä. Ennen sitä meillä on lisäksi vastassa kovin mahdollinen mittari eli Tšekki, jota itse pidän viime vuoden perusteella ehkä kovimpana joukkueena. Mietitään sitten Etelä-Koreaa, kun on päästy ensin Prahasta Moskovaan saakka, Marjamäki kertoi.

Ruohomaan henkinen kasvu toi paikan maajoukkueesta

Kuten todettua, Leijonien tämän kertaisessa ryhmässä on neljä pelaajaa, joille Venäjän EHT tulee olemaan ensimmäinen kerta, kun he saavat pukea leijonapaidan päälleen miesten tasolla.

Juuso Riikola, Mikael Ruohomaa, Juuso Ikonen ja Jani Hakanpää ovat kaikki joukkueessa eri syistä. Marjamäki painottaa myös, ettei miehiä otettu joukkueeseen pelkästään hyvän seurajoukkuekauden takia vaan myös heidän kohdallaan mietittiin, mitä he voisivat tuoda joukkueeseen.

- Riikolaa olen seurannut jo yli vuoden. Hän oli lähellä paikkaa jo viime kaudella kesken kauden, mutta Niko Mikkola vei silloin hänen paikkansa. Kun KalPa meni lopulta finaaliin, tarkoitti se sitä, että Riikola olisi pitänyt valita sitten suoraan MM-kisoihin, joka olisi ollut vielä siinä tilanteessa liikaa, Marjamäki kertoi.

- Ikonen on puolestaan tällä hetkellä todella kovassa iskussa Brynäsissä ja hän on tuttu pelaaja jokaiselle meille valmentajista. Hänen suora luistelunsa, hyökkäyspelin vaistot ja ylivoimataidot ovat aivan loistavaa luokkaa ja sitä myös odotamme häneltä täällä.

Kaikista eniten Marjamäki kuitenkin korostaa listalleen tällä kaudella nousutta Oulun Kärppien tämän kauden ykkössentteri Ruohomaata. Päävalmentaja antaa täyden tunnustuksen apuvalmentajalleen Mikko Mannerille siitä työstä, mitä tämä on Ruohomaan kanssa tehnyt.

- Ruohomaa on tällä kaudella näyttänyt suuruutensa. Nopeutta ja taitoa hänellä on aina ollut, mutta tällä kaudella hän on tehnyt valtavan henkisen kasvun ja palkintona on ollut kirjain rinnassa Oulussa. Yllätyin jopa hieman itsekin, kun tajusin, että nämä neljä pelaajaa ovat ensikertalaisia, Marjamäki sanoi.

Leijonien pelaajat tulevat tähänkin turnaukseen useasta eri liigasta, kun niin KHL, Ruotsin SHL kuin Sveitsin NLA:kin ovat edustettuna kotimaisen Liigan lisäksi. Marjamäen mukaan tämä aiheuttaa kuitenkin ongelmia käytännön tasolla.

- Eihän tämä ole lainkaan ideaalinen tilanne. Jokainen liiga pitää kiinni siitä omasta otteluohjelmastaan ja maajoukkue puristetaan kasaan sitten siinä paineessa. Viime vuonna oli ihan sama juttu, kun ei saanut läheskään kaikkia niitä pelaajia ottaa mukaan mitä olisimme halunneet. Nyt sentään saimme kaikki halutut pelaajat joukkueeseen, mutta taistelua on käyty siitä, että milloin kukakin saa liittyä maajoukkueen mukaan.

Marjamäen laskujen mukaan Suomen valitusta joukkueesta peräti seitsemän on kehissä vielä maanantai-iltana KHL:ssä ja kolme tiistaina CHL:n puolivälierissä. Lopputuloksena Leijonien valmistautuminen jää todella lyhyeksi ennen keskiviikon Tšekki-ottelua.

- Kun matkustetaan Prahaan niin puoletkaan joukkueesta ei ole mukana. Käytännössä valmistautuminen on sitten sitä, että juuri ennen peliä joukkue kasaan, nyrkit yhteen ja kolmannella Suomi ja sitten pelataan, hän tuhahti lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle