Kaksonen ei katkeroitunut kauden päätöksestä: ”Kaikki jätettiin jäälle”

LIIGA / Haastattelu
Elmeri Kaksonen ei suostunut jossittelemaan.
Kuva © Jarno Hietanen
SaiPan kokenein pudotuspelipelaaja Elmeri Kaksonen oli tappion jälkeen ymmärrettävästi allapäin. Samaan aikaan ylpeyden aiheet, joukkueen periksiantamattomuus ja kannattajien uskollisuus, kuitenkin toivat myös toivoa miehen kasvoille.

SaiPan hyökkääjä Elmeri Kaksonen luonnehti päättynyttä pudotuspelisarjaa TPS:ää vastaan varsin raastavaksi.

- Vaivoja oli ja miehiä putosi, mutta aina saatiin rosteri kasaan, ja jokainen pisti sielunsa ja sydämensä peliin joukkueen eteen, savonlinnalaislähtöinen hyökkääjä sanoi.

31-vuotias kiekkoilija ei lähtenyt jossittelemaan sarjan aiempien ottelujen tuloksia eikä TPS:n avausmaalia tai Cody Kunykin ulosajoa torstain ottelussa.

- Ihan tekomaalihan se oli. Totta kai haastettiin se vielä, mutta oli kyllä aika selvää, että se hyväksytään.

Kun mieheltä kysyy, onko joukkue tyytyväinen kauden tulokseen, saa häneltä varsin ymmärrettävän vastauksen.

- Totta kai olisi haluttu pelata vielä pitkään, mutta kun tietää jokaisen antaneen kaikkensa joukkueen eteen, niin eihän sitä enempää voi vaatia, SaiPan varakapteeni summasi.

Komeaksi varttuneen tammen kasvu jatkuu ensi kaudella

SaiPan kautta leimasi Tero Lehterän lanseeraama tammivertaus. Taustalla oli joukkueen pelin kehittäminen yksilöiden kautta.

Kaksosen ei keksinyt koko kauden kestäneestä komeasta tammen kasvusta mitään yksittäistä osa-aluetta, jossa olisi petrattu eniten. Kehitystä tuli niin miehellä itsellään kuin muillakin pelaajilla jokaisella osa-alueella.

Oman piste-ennätyksensä rikkonut konkari myönsi sentään oman hyökkäyspään pelaamisensa kehittyneen erityisesti.

Ottelun jälkeen joukkue kävi kättelemässä vastustajajoukkueen lisäksi myös kannattajajoukkonsa.

- Ei ole ihan jokavuotista tuommoinen. Paikallinen yleisö näytti taas, kuinka paljon he meistä välittävät ja se tunne on tietysti vahva molemmin puolin, Kaksonen kertoi.

Kaiken huipuksi myös joukkuehenki oli Kaksosen mukaan huikea. Siitä  on varmasti hyvä ammentaa myös ensi kauteen, sillä moni pelaaja jatkaa seurassa "Emen" tavoin.

- Kyllä siitä on hyvä lähteä rakentamaan, eihän tässä ole suunta kuin ylöspäin. Toki on vielä aikaista suunnata sen enempää katseita tulevaan, mies päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle