Kaksi maalia syöttänyt Heshka: "Tasoitusmaali tuli sovitusta kuviosta"

LIIGA / Haastattelu
Shaun Heshka syötti Kärppien tasoitus- sekä voittomaalin.
Kuva © Sami Kemppainen
Oulun Kärppien Shaun Heshka oli HPK:ta vastaan Kärppien tärkeimpiä pelaajia. Liigan parhaimpiin kuuluvan puolustajan kaksi samankaltaista syöttöä olivat Kärppien voiton kannalta avainasemassa.

Kärpät lähti kolmen maalin takaa-ajoasemasta kolmanteen erään. Tilanne näytti heikolta kotijoukkueen kannalta. Heshkan mukaan tilanne oli kuitenkin yksinkertainen.

− Meillä oli mielessä vain maalin tekeminen heti erän alussa. Tiesimme kyllä, että pystymme tekemään monta maalia yhdessä erässä. Tavoitteena oli saada erän ensimmäiselle puoliskolle maali ja onnistuimme siinä nopeasti. Se antoi meille itseluottamusta eteenpäin. Noin monen maalin takaa-ajoasemassa ei ikinä tiedä mitä tapahtuu, mutta ainakaan paineen alla ei tarvitse pelata. Pitää vain pelata omaa peliä ja toivoa parasta.

Kotijoukkueen ylivoima ei meinannut onnistua maalinteossa useista jäähyistä huolimatta. Lisäksi HPK sai jopa alivoimamaalin aikaan. Lopulta Kärppien takaa-ajo alkoi juuri onnistuneesta ylivoimasta.

− Ylivoima oli mukava saada toimimaan. Heidän alivoimansa on hieman hankala, koska he paineistavat siniviivalla. Meiltä kesti jonkin aikaa keksiä siihen ratkaisu. Ylivoimaketjuille tekee hyvää, kun saa itseluottamusta ja homma pysyy toiminnassa. Pelejä ei ole enää montaa jäljellä ennen pudotuspelejä. On hyvä saada edes yksi maaliin, kun jäähyjä tuli näin paljon, Heshka kommentoi.

Aikalisä antoi aikaa kuvion sopimiseen

HPK otti viisi minuuttia ennen pelin loppua aikalisän johtoasemassa. Tämä oli lopulta kriittinen virhe HPK:n valmennusjohdolta, sillä Kärpät teki heti seuraavasta aloituksesta maalin. Heshka oli tämän maalin, sekä jatkoajan ratkaisumaalin syöttäjänä.

− Tasoitusmaali tuli sovitusta kuviosta. Onneksemme vastustaja otti aikalisän ja saimme aikaa keskustella siitä. Halusimme kokeilla jotain ja tällä kertaa se oli puolustajien kuvio. On hieman outoa nähdä tuollainen syöttö puolustajalta toiselle, mutta se kuitenkin onnistui. Jatkoajan voittomaali oli melkein samanlainen kuvio. Kiekko meni hieman eri tavalla maaliin, mutta otamme kaikki mitä annetaan, Heshka kertoi pelin loppuhetkistä.

Otto Karvinen teki Heshkan syötöstä näköisensä voittomaalin runnoessaan kiekon jatkoajalla maaliin. Kärppien ensimmäisen maalin syöttänyt Karvonen näytti myös kiekollisia taitojaan. Hyökkääjä sai Heshkalta kiitosta pelin jälkeen.

− Otto on sielulla ja sydämellä mukana. Hän laittaa kroppansa likoon ja tekee mitä vain voittoon vaaditaan. Otto on myös joukkuepelaaja ja puolustaa joukkuekavereitaan. Oli mahtava nähdä hänen onnistuvan tänään pisteiden teossa ja muutenkin.

Kärpät on vahva myös henkisesti

Taisteluvoitto antoi Kärpille eväitä kevään tiukkoja pudotuspelejä varten. Heshka kertoi joukkueensa vahvuuksista kevättä ajatellen.

− Tänä vuonna joukkueessamme on ollut hienoa se, ettei takaa-ajoasemassa kukaan stressaa tai panikoi vaihtopenkillä. Tiedämme maalintekovoimamme, eikä tappiolla oleminen ja takaa nouseminen ole ongelma. On joukkueemme kannalta tärkeää, että meillä on itseluottamusta voittaa myös pelejä, joita meidän ei oikeastaan edes pitäisi voittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle