Joonas Sammalmaa tarttui TPS-haasteeseen

LIIGA / Haastattelu
Joonas Sammalmaa pelasi perjantaina pirteästi.
Kuva © Vesa Pöppönen https://www.facebook.com/VesaPhoto
Joonas Sammalmaa siirtyi reilun viiden Jyväskylässä vietetyn vuoden jälkeen TPS:ään helmikuussa. Pääosin JYP-Akatemian puolella pelannut Sammalmaa on ottanut haasteen vastaan terävästi ja yrittää vakiinnuttaa paikkansa liigapelaajana tuleville kausille.

Ei pudotuspelimahdollisuuksia, ei peikkoa karsinnoista. Vielä kun turkulaiset lähtivät otteluun kolmella hyökkäysketjulla, moni kuvitteli ottelusta tulevan JYPille läpihuutojuttu. TPS todisti jälleen tämän faktan vääräksi. 

Ainakaan TPS-hyökkääjä Joonas Sammalmaalla ei ollut otteluun latautumisen kanssa ongelmia, kun TPS saapui Jyväskylään. Sammalmaa pelasi vajaan kuuden Jyväskylässä vietetyn kauden aikana 133 Mestis-ottelua JYP-Akatemian paidassa, ja myös liigakokemusta kertyi 19 pelin verran. 

Kokkolan Hermeksen kasvatti pääsi ottelussa myös pisteiden makuun, kun mies syötti kolmannen erän alussa Otto Niemisen nokikkain JYPin Tuomas Tarkin kanssa. 

− Hyvä fiilis kyllä, ei voi muuta sanoa. Oli ainakin mukava pelata, paljon tuttuja ja kavereita jäällä sekä katsomossa.

Jyväskylään paluuta oli odotettu. Kuuden vuoden aikana ehtii yhden paikan kuviot tulla tutuksi, ja Sammalmaalla pelasi JYP-paidassa monta pitkäaikaista joukkuekaveria.

− Totta kai se toi erityislatausta, oli innostunut olo koko päivän. Silloin, kun tulin Turkuun, laitoin tämän päivämäärän heti kalenteriin valmiiksi, hymähti Sammalmaa.

Tulevaisuutta varten

TPS on menettänyt pudotuspelimahdollisuutensa myös teoriassa jo jonkin aikaa sitten. Voisi kuvitella, että tuossa tilanteessa otteluihin olisi vaikea latautua, mutta turkulaiset ovat todistaneet nämä uskomukset vääräksi. Joukkue on voittanut edellisestä kymmenestä pelistään kuusi. Tilannetta toki varmasti auttaa nuori joukkue.

− Kyllä tässä joka ikinen pelaaja pelaa omalle tulevaisuudelleen, eiköhän sen latauksen saa sieltä kaivettua. Ainakaan omalla kohdalla ei ole ollut mitään ongelmia ladata itseäni peleihin.

Sammalmaa ehti pelata tällä kaudella 40 ottelua JYP-Akatemian riveissä, ennen kuin suunnaksi tuli Turku. Hänen peliesityksensä Mestiksessä ovat olleet jo kaksi kautta vakuuttavia, mutta tie ylöspäin Jyväskylässä vaikutti olevan tukossa.

− Suurin halu oli päästä uralla eteenpäin. Koen kuitenkin kokoajan kehittyneeni Jyväskylässä, kun täällä pelasin. Tällainen haaste kun tulee vastaan, siihen tartutaan. Ensi kauden suunnitelmista ei ole kuitenkaan vielä mitään tietoa.

Akatemialla on lauantai-iltana ottelu toista Turun joukkuetta, TUTOa vastaan. On myös vielä mahdollista, että joukkueet kohtaisivat puolivälierissä. Kysyttäessä puolia tuohon mahdolliseen välienselvittelyyn, Sammalmaa kääntyy vanhojen pelikavereidensa puoleen.

− Totta kai Akatemian riveissä seisotaan silloin. Kavereiden puolella ollaan aina, Sammalmaa naurahti. 

» Lähetä palautetta toimitukselle