Janne Pesonen istutettiin kahden jässikän keskelle: "Siinä on kaksi tosi vahvaa äijää"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Janne Pesonen (kesk.) on innoissaan tulevista kisoista.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Suomi aloittaa jääkiekon MM-kisat tulevana lauantaina Etelä-Koreaa vastaan. Joukkueen kokeneisiin pelaajiin kuuluva Janne Pesoselle tuleva vastus ei ole tuttu.

Suomi harjoitteli perjantaina harjoitushallissa tulevia MM-kisoja varten. Leijonien kokeneempaan kaartiin kuuluva Janne Pesonen puhkui innostusta harjoituksien jälkeen.

− Kyllä tässä jo sormet vähän syyhyää siihen malliin, että päästään pelaamaan.

Pesonen pääsi Leijoniin ehkä hieman tutkan alta. Itse hän ei kuitenkaan ole kisapaikastaan yllättynyt.

− Lähdin ihan sillä tavoitteella (MM-kisapaikka) kauteen ja kun tuossa on ollut muutama vuosi taukoa, joten on nälkä kerennyt kasvamaan.

− Huippujengi, paljon on vaihtunut naamat täällä, mutta siinäkin mielessä on vähän itselläkin uudestisyntynyt olo. Tosi innokkaana mukana, hän iloitsee.

Pesonen istutettiin harjoituksissa kahden jässikän keskelle, kun laidoilla viilettivät Saku Mäenalanen ja Marko Anttila. 

− Siinä on pari tosi vahvaa ja isoa äijää. Saku tuo hyvin vielä nopeutta siihen meille, joten luulen, että meillä on hyviä työkaluja ottaa käyttöön. 

Pesonen saattaa siis pelata ketjunsa keskuhyökkääjänä. 35-vuotias hyökkääjä kertoo, että keskuhyökkääjän tontti ei ole täysi uutuus.

− Enemmän olen pätkähommina pelannut. Tälläkin kaudella aloitin alkukauden (keskuhyökkääjänä), sitten tuli pieni loukki ja loppukauden pelasin sitten laidassa. Viime kaudella pelasin joitakin pelejä, ja Venäjällä pelasin jo joitain pelejä keskellä.

− Välillä aina laiturinakin joutuu sentterin hommia tekemään, kun tulee esimerkiksi ensimmäisenä hyökkääjänä alas. Aloituksiin koitamme satsata totta kai. Se on ehkä sellainen iso ero laiturin hommaan, hän jatkaa.

Pesosen mukaan aloituksia onkin käyty läpi. 

− Aina koitetaan löytää joitain etuja omalle joukkueelle ja sovitaan joitain pieniä juttuja, jotta saisimme sitä kautta pientä etulyöntiasemaa. Vaatii hommia koko ajan, mutta se on ihan kivaa puuhaa.

Suomen ensimmäinen vastus Tanskan MM-kisoissa on Etelä-Korea. Pesoselle tuleva vastus ei ole kovin tuttu.

Hän painottaakin, että Suomen pitää vain keskittyä omaan tekemiseensä.

− Joitain pieniä pelillisiä juttuja pitää ottaa huomioon, mutta luulen, että meille on tärkeätä keskittyä omaan hommaan. Oli sitten ihan kuka tahansa vastassa. Mielestäni se on meidän vahvuus. 

Vastustajan pelaamista ei ole Suomen joukkueessa hirveästi vielä katsottu.

− Luulen, että tänään ja huomisen aikana katsomme, Pesonen kertoo.

Pesonen on kokenut kisakävijä ja on pelannut neljissä maailmanmestaruuskisoissa. Sopinee siis kysyä, miten kuvailisi Suomen tämän vuoden joukkuetta?

− Nuori, nälkäinen, rohkea ja raikas, Pesonen vastaa ja päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle