"Hommia, hommia!" − Anttoni Honka lähtee tärkeään kauteen suurin tavoittein

LIIGA / Haastattelu
Anttoni Honka tähtää suureen rooliin JYPin puolustuskalustossa.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Viime kaudella lupaavia otteita väläytellyt Anttoni Honka lähtee hakemaan suurta roolia JYPistä. Onnistuneen kesän jälkeen mielessä siintävät myös nuorten MM-kisat ja tuleva NHL-varaustilaisuus.

Elokuinen harjoitusottelu ei luonnollisesti suurta pelillistä juhlaa tarjoa, mutta JYPin kohdalla liikkeelle lähti uuden päävalmentajan Lauri Merikiven johtama projekti. Suureen rooliin tässä projektissa tähtää viime kaudella pienelle vastuulle jäänyt 17-vuotias Anttoni Honka.

Honka kuuluikin kentän vakuuttavimpiin hahmoihin, vaikka nuorukaiselle sattui lapsus HPK:n 0−1-maalissa. Jo muutamia otteluita kesän aikana nuorten maajoukkueessa pelannut puolustaja vakuutti itseluottamuksensa ja pelituntumansa olevan kunnossa.

Suurta roolia oli tarjolla ylivoimalla, jota JYP pääsi pyörittämään illan aikana kuudesti. Virtuoosi pelasi JYPin ylivoimassa Jarkko Immosen ja muiden kärkipelaajien seurana.

− Helppoahan se siinä on pelata, kun voi vaan siirtää kiekkoa viereen, Honka virnuilee.

HPK nappasi ottelusta 3−2-voiton. Pelillisestä sekavuudesta huolimatta JYPin pelaamisessa oli nähtävillä viitteitä uuden päävalmentajan kädenjäljestä. Normaali sapluuna riistopelaamisen ja kovan työmoraalin viitoittamana oli saanut mausteita puolustajien lisääntyneistä vapauksista hyökkäyssuuntaan. 

Tämä oli myös nuoren lupauksen mieleen.

− Tykkään, kun on hyökkäyssuuntaan vapaampaa peliä ja sitä kautta saa enemmän paikkoja aikaiseksi.

Pohjia uudessa sapluunassa onnistumiseen haettiin hieman erilaisella kesäharjoittelulla kuin aiemmin. Pienikokoisen puolustajan päähuomio kiinnittyi fysiikkatreeniin, jolla myös haettiin lisää terävyyttä luisteluun.

− Se on kuitenkin iso asia nykypäivän pelissä. Hommia hommia, niitä on saanut painaa paljon, Honka kertaa.

Kovan harjoittelun kautta on tähdätty kauteen, joka näyttelee nuoren puolustajan uralla suurta roolia. Ensi kesänä odottaa NHL:n varaustilaisuus, jossa hänen odotetaan liittyvän pienellä numerolla varattujen suomalaisten joukkoon.

− Ensimmäisenä lähden nappaamaan vakipaikkaa Liigassa. Tämän jälkeen toisena päätavoitteena on nuorten MM-kisat. Näiden esitysten kautta se NHL-varauskin rakentuu, Honka analysoi.

− Tavoitteita siis riittää!

» Lähetä palautetta toimitukselle