HIFK:n Tallberg paluustaan vanhaan kotihalliin: "Kyllä se nostatti karvat pystyyn"

LIIGA / Haastattelu
Teemu Tallberg palasi HIFK:n paidassa vanhaan kotihalliin.
Perjantai-iltana HIFK kohtasi JYPin. Ottelun ratkaisu nähtiin jo toisessa erässä tulleen suihkukomennuksen myötä. Lopulta HIFK oli vahvempi lukemin 6-0. Ottelun jälkeen yksi onnellisimmista pelaajista oli paluun vanhaan kotikaukaloon tehnyt Teemu Tallberg.

HIFK kohtasi perjantai-illan huumassa JYPin. Vaikka vierasjoukkue oli tullut Helsinkiin kolmosmiehistöllään, taistelivat he silti loppuun asti pisteistä. 

Ensimmäisen erän jälkeen HIFK johti yhdella maalilla, kun Juhani Tyrväinen vei alivoimalla kotijoukkueen 1−0- johtoon. Toisen erän JYPin Olli Aitolan suihkukomennut muutti ottelun luonteen.

Viiden minuutin ylivoimallaan HIFK näytti tehokkuutensa. Vili Sopanen lisäsi ensin HIFK:n johtoa, ja muutama minuutti myöhemmin oli Juha Jääskän vuoro onnistua maalinteossa. Vielä erän lopussa Lennart Petrellkin onnistui viimeistelemään maalin. 

Kolmas erä oli enää vain kosmetiikkaa. JYP pystyi luomaan muutamia laadukkaita maalipaikkoja, mutta HIFK onnistui ainoastaan maalinteossa. Juha-Pekka Haatajan kahdella maalilla HIFK otti voiton lukemin 6−0.

HIFK:hon tämän viikon maanantaina siirtynyt Teemu Tallberg palasi vanhaan kotikaukaloon pitkän tauon jälkeen HIFK-paita päällä. Tallberg on HIFK:n omia kasvatteja ja 26-vuotias hyökkääjä pelasi punanutussa viimeksi kaudella 2011-2012. Paluu takaisin vanhaan kotikaukaloon oli mieluinen.

− Paluu tuntui hyvältä. Sitten kun kuuli oman nimen saman selostajan toimesta, joka on ollut tuolla monta vuotta, myös silloin, kun kävin jäsenkortilla katsomassa pelejä, joten kyllä se nostatti karvat pystyyn.

− Laittoi kropan aika valmiiksi, hän jatkoi.

Tallberg siirtyi HIFK:hon Mikkelin Jukureista. Siirto kasvattajaseuraan oli mieluinen.

− Minulla on mahdollisuus ja halu voittaa. Täällä tulee esille, niin se on mieluinen siirto.

Oma kausi ja aika Jukureissa

Tallberg on menossa kohti uransa tehokkainta kautta pisteiden valossa. Entinen piste-ennätys on viime kaudelta, kun hän nakutti Jukuri-paidassa 60 otteluun 28 pistettä. 

Tällä kaudella saldona on 49 otteluun 22 pistettä. JYPiä vastaan hän saalisti yhden syöttöpisteen.

− Pelaajana olen kehittynyt tosi paljon. Uskallan tehdä paljon kiekollisia ratkaisuja, ja sitä kautta saada tulostakin aikaiseksi, hän mietti omaa kauttaan tähän mennessä.

− Minun mielestä oma pelaaminen on aika fiksua pelaamista. Sitä kautta autan joukkuetta paljon.

Tallberg on pelannut HIFK:n lisäksi Tapparan, Sportin ja Jukurien paidassa. Vaasassa Tallberg viihtyi kaksi kautta, joiden jälkeen oli edessä siirto Mikkeliin.

Jukureihin hän siirtyi viime kaudeksi. Mikkelissä oli tarjolla iso ruutu, ja mahdollisuus kasvaa pelaajana.

− Siellä vastuu oli tosi iso. Siellä sai pelata yli- että alivoimaa. Olin johtavassa asemassa siellä, ja kasvoin pelaajana ja ihmisenä tosi paljon.

− Se oli hyvää aikaa, hän päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle