HIFK:n Markus Kankaanperä ratkaisuottelun lopusta: "Siinä rupeaa kiekkokin polttelemaan"

LIIGA / Haastattelu
Markus Kankaanperä ja HIFK jatkavat kauttaa välierissä, jossa vastaan asettuu Oulun Kärpät.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
HIFK:n ja JYPin välinen pudotuspelisarja päättyi Helsingissä, kun kotijoukkue otti voiton lukemin 2-1. Joukkueiden välinen pudotuspelisarja oli laadukasta jääkiekkoa, jossa hyvin pienetkin yksityiskohdat ratkaisivat. HIFK:n Markus Kankaanperä oli sitä mieltä, että ratkaisevan ottelun loppu oli hyvää oppia helsinkiläisille.

HIFK:n Markus Kankaanperän mielestä HIFK oli joukkueista se, joka kehittyi pudotuspelisarjan aikana. HIFK eteni välieriin otteluvoitoin 4−2.

− Menimme tässä sarjassa koko ajan eteenpäin, kehityimme pelin kanssa. Eilinen peli Jyväskylässä, niin se vei taas kelkkaa vähän eteenpäin, hän mietti.

Keskiviikkoinen ottelu loi torstain katkaisuottelulle vähintääkin mielenkiintoiset asetelmat. Se loi molemmille henkisen haasteen. 

Kankanperän mukaan hienosta kiristä huolimatta, itse ottelusta ei oikein voinut ottaa torstain otteluun mukaan mitään.

− Olimme ajaneet puolituntia Jyväskylästä ja kävimme sen läpi ja nollasimme sen. Ei siitä rehellisesti - joo hieno nousu - mutta ei siitä hirveästi viitsinyt ottaa mitään tähän päivään.

− Tässä on aika monta peliä pelanneena, enkä ole tuollaisessa ollut ikinä mukana, Kankaanperä jatkoi.

Itse ottelu oli Kankaanperän mukaan tiukka ja tasainen. JYP sai ottelun loppua kohti varsin vahvaa painetta HIFK:n puolustusalueelle, mutta laadukkaat maalipaikat jäivät jyväskyläläisiltä uupumaan.

− Vähän ehkä passivoiduimme lopussa ja vähän roiskimme. Siitä on hyvä ottaa oppia, Kankaanperä totesi.

− Useasti siinä käy noin, kun on se katkon paikka ja rupeaa painetta vähän tulemaan. Siinä rupeaa kiekkokin vähän polttelemaan.

Kokeneella puolustajalla oli myös pientä polemiikkia tuomareiden kanssa. Toisessa erässä HIFK:n puolustusalueen kulmassa Kankaanperältä otettiin väkisin kypärä pois. Hetki myöhemmin Kankaanperä itse kaksinkamppailutilantessa otti JYPin Juuso Puustiselta kypärän pois ja sai tilanteesta jäähyn.

Tilanne aiheutti yleisössä suurta kuohuntaa, mutta Kankaanperä oli sitä mieltä, että hän teki virheen.

− Siinä tuomareilla sattui pieni moka. Se ei onneksi ratkaissut mitään. Ei pitäisi antaa edes tuollaista mahdollisuutta tuomareille viheltää, hän päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle