Hietasen pitkä putki poikki tutulla avustuksella - "Paina kutia vaan, hän tarjoilee"

LIIGA / Haastattelu
Onnistuminen pitkän tauon jälkeen maistui Hietaselle.
Mikkelin Jukurit kaatoi torstaisessa harjoitusottelussa Pelicansin selvin 4-0-numeroin. Yksi ottelussa maalinteossa onnistuneista oli puolustaja Valtteri Hietanen, jolle maalinteko ei tosiaankaan ole ollut aivan arkipäivää.

Jukureiden esityksista harjoituskauden otteluissa on ollut havaittavissa ailahtelua erienkin välillä. Pelicansia vastaan joukkue pelasi kuitenkin vahvan ottelun ja vei voiton 4-0-lukemin. Puolustaja Valtteri Hietanen oli myös tyytyväinen joukkueen suoritukseen.

− Oli selkeästi ehjin peli meiltä tähän mennessä. Aiemmin on saattanut olla yksi tai kaksi erää hyvää, mutta nyt oli sitten melkein sen 60 minuuttia hyvää tekemistä. Sieltä sitten se tuloskin tuli, Hietanen totesi.

Jukureiden kolmen peräkkäisen tappion putken lisäksi ottelussa katkesi myös Hietasen yli kaksi vuotta kestänyt maaliton kausi. 25-vuotias puolustaja osui tolppien ennen torstaista onnistumista viimeksi 5.12.2015 Ässiä vastaan JYPin paidassa. Puolustaja myönsi hymyssä suin, että joukkuekavereilta asiasta on kuultu.

− Eihän minua maalintekijän lahjojen vuoksi joukkueeseen ole hankittu, mutta kyllähän siitä aina välillä leikkimielistä vinoilua saa kuulla, Hietanen naurahti.

− Onhan sitä tässä nyt pari vuotta odoteltu, sen verran taitaa olla aikaa edellisestä maalista. Olihan se mukava tunne saada kiekko maaliin. Pitäisi vielä laittaa se kiekko maaliin ihan sarjapelissäkin.

Hietasen Pelicansin verkkoon tekemä osuma oli melko oppikirjamainen suoritus. Hän täräytti kiekon puolustaja Aleksi Salosen poikittaissyötöstä siniviivalta aivan yläkulmaan. Hietanen jakoikin osumastaan kiitosta Saloselle sekä toiselle syöttäjälle, Turo Asplundille.

− Siinä Salonen ja Asplund jotain juonivat ennen aloitusta. Salonen sitten sanoi, että paina kutia vaan, hän tarjoilee. Olihan siitä helppo sitten laittaa kiekko sisään, myhäili Hietanen.

Virroilta lähtöisin oleva Hietanen pelaa Jukureissa nyt kolmatta kauttaan. Kuluvalle kaudelle mikkeliläisryhmän valmennus vaihtui ja sen mukana myös pelaamiseen tuli uusia asioita.

Uusien kuvioiden vastapainoksi Hietanen sai rinnalleen ennestään tutun pakkiparin, kun JYP-vuosina hänen kanssa luutinut Salonen siirtyi Tapparasta mikkeliläisjoukkueeseen. Hietanen on ollut tyytyväinen omaan peliinsä ja totesi, että tuttu pakkipari vierellä helpottaa pelaamista.

− Tuossa on pikkuisen peliä fiksailtu ja se ottaa tietysti aina hetken, että lähtee toimimaan. Nythän se sitten alkoi näyttää jo ihan mallikkaalle, kun ollaan saatu treenejä ja pelejä alle. Itselläkin on pelit lähtenyt hyvin käyntin ja vanhan tutun pakkikaverin kanssa olen saanut pelata, niin olen kyllä tykännyt pelata siinä.

− Se kyllä helpottaa, kun on aikaisemmin pelannut yhdessä ja tuntee kaverin. Löytyy nopeammin yhteinen sävel ja tietää miten se ajattelee pelistä. On helppo lukea sen toisen peliä kentällä.

» Lähetä palautetta toimitukselle