Heljanko jatkoi ohittamattomana: "Onhan tuo meidän puolustus älytön"

LIIGA / Haastattelu
Heljanko on pelannut nyt Tappara-paidassa 120 minuuttia päästämättä maaliakaan.
Kuva © Arno Hämäläinen
Christian Heljanko pelasi kauden toisen ottelunsa Tapparan maalilla. Nuori veskari piti ensimmäisen ottelun tapaan maalinsa puhtaana. Toisen nollapelin eteen Heljanko joutui torjumaan 20 kiekkoa.

Christian Heljanko palasi lauantain HPK-ottelussa Tapparan maalin suulle. Kauden toinen ottelu toi 20-vuotiaalle veskarille kauden toisen nollapelin. Nuori mies oli syystäkin tyytyväinen tekemiseensä, vaikkei kokenutkaan joutuneensa todelliseen testiin.

− En ole näissä kahdessa pelissä joutunut venymään ihmeellisyyksiin. Olen pystynyt pelaamaan varmaa peliä. Vähän melkein toivoin jo, että tänään menisi maaliin, mutta eiköhän se vielä ennen pitkää mene, naureskeli Heljanko.

Dominik Hrachovina on kantanut päävastuun torjuntatöistä kirvesrintojen maalilla. Hyvätkään otteet eivät ole toistaiseksi tuoneet Heljangolle sen enempää peliaikaa.

− Se on muiden päätettävissä. Ei auta kuin jatkaa samalla tavalla. Valmentajat päättävät sitten, kuka pelaa milloinkin.

Heljanko ei ole kuitenkaan vaipunut epätoivoon, vaan hän kokee voivansa kehittyä maalivahtina, vaikkeivät Liigan portit ole toistaiseksi kuin vasta raottuneet.

− Tottakai haluaisin pelata enemmän, mutta olen sentään päässyt Lempäälässä säännöllisesti torjumaan. Mestis-pelit kehittävät maalivahtia ehkä jopa Liiga-otteluita enemmän. Oman eteenpäin menemisen kannalta Mestis on hyvä paikka.

Maajoukkuetason puolustajista koostuvat Tappara-puolustus on kelle tahansa maalivahdille hyvä tukipilari.

− Onhan tuo meidän puolustus älytön. Ei vastustaja päässyt tänäänkään päätykiekolle, Heljanko kiitteli omiaan.

Tapparalla on tällä kaudella kaksi nuorta maalivahtia, ja se näkyy myös tekemisessä. Yhteishenki veräjänvartijoiden kesken on hyvä, ja asioita tehdään joukkueen eteen.

− Hrachovinan kanssa on kiva tehdä töitä. Hän on ihmisenä juuri sellainen kuin ajattelinkin. Hän ei murehdi turhasta. Voin oppia häneltä paljon tästä hommasta, kiitteli Heljanko muutaman vuoden verran vanhempaa kollegaansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle