CBJ - TBL 2.00
CHI - OTT 3.30
COL - VGK 4.00
LAK - WSH 5.30
SJS - BOS 5.30

Heiskanen aikoo lähteä rohkeasti puolivälierään: "Minulla on lupa nousta"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Heiskanen luottaa omiin kykyihinsä myös tulevassa Sveitsi-kamppailussa.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Miro Heiskanen odottaa innolla pudotuspelien alkua. Hänen mielestään Sveitsin kaataminen vaatii joukkueelta tähän asti turnauksen parhaan pelin. Leijonapuolustaja ei ole huolissaan sudenkuopista, joita tuleva vastustaja saattaa tuoda mieliin alkusarjakamppailuista.

Leijonat voitti miesten MM-kisojen B-lohkon, ja kohtaa näin ollen A-lohkon neljänneksi sijoittuneen Sveitsin. Miro Heiskanen ei pelkää ottelua, vaikka joukkue on kokenut tappiot hyvin vastaavanlaisia joukkueita, Saksaa ja Tanskaa vastaan.

− Hyvä jengi on tulossa vastaan, ja parhaan pelimme joudumme pelaamaan voittaaksemme. Kunhan pelaamme samalla tavalla kuin Yhdysvaltoja ja Kanadaa vastaan, niin saamme hyvän tuloksen, Heiskanen pohtii.

Tietyt eurooppalaiset joukkueet eivät pidä karvausta kovin korkealla, ja tyytyvät lähinnä puolustamaan oman maalin edustaa. Se ei ole kuitenkaan hankaloittanut suomalaispuolustajan pelaamista.

− Pääsen ihan hyvin käyttämään vahvuuksiani myös näissä peleissä. Pystyn hyvin tukemaan hyökkäyksiä, vaikka siinäkin on parannettavaa. Pohjoisamerikkalaisia joukkueita vastaan ei ole juurikaan aikaa lähteä omista hyökkäämään.

Connor McDavid pääsi luistelemaan Heiskasen ohi Suomen ja Kanadan välisessä ottelussa. Nuoren supertähden nopeuskaan ei yllättänyt Heiskasta, vaikka pitikin kanadalaista tähän asti vaarallisimpana yksittäsenä vastustajan pelaajana.

− Taitavia ja hyviä pelaajia. Heiltä löytyy myös oveluutta karvaustilanteissa, ja niiden kanssa on oltava hereillä koko ajan. En mieti näiden kovien pelin jälkeen sen ihmeemmin mitään − ehkä joitain pieniä asioita, joita voi parantaa.

Ennen torstain iltapeliä Leijonilla on runsaasti aikaa latautua ja valmistautua kaikin tarvittavin tavoin. Saksa-ottelun kaltaista ulospuhallusta ei varmasti nähdä.

− Samalla tavalla valmistaudumme kuin kaikkiin peleihin aiemminkin − niin hyvin kuin mahdollista. Pyrin parantamaan hyökkäyspään pelaamistani, kuten esimerkiksi nousuja. Niitä voi lisätä jossain tilanteissa. Minulla on lupa nousta silloin, kun paikka on, kertoi Heiskanen todeten samalla, että kansainvälisillä kentillä taitotaso on sen verran Liigaa korkeammalla, ettei aikaa erikoisuuksiin ole.

− Olen tykännyt meidän pelitavasta. Ei tarvitse pohtia, että saako mennä vai ei. Vapaasti ja rohkeasti on saanut pelata. Ei ainakaan pelitavan takia tarvitse murjottaa kopissa, kiittelee nuori puolustaja Leijonien pelifilosofiaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle