Gaudreau myhäili voitto-ottelun jälkeen: "Olemme kaikki innoissamme!"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Gaudreau ohjasi taidokkaasti Pohjois-Amerikan toisen maalin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Taitava hyökkääjä Johnny Gaudreau oli yksi Pohjois-Amerikan parhaista pelaajista. Nuorukainen kehui pelin tason lisäksi joukkueen yhteishenkeä.

Nuorten pohjoisamerikkalaisten joukkueeseen suhtauduttiin ennen World Cupin alkua epäillen eikä taitavien yksilöiden joukkuepelaamisen uskottu riittävän kansainvälisellä tasolla. Avausottelussa Suomea vastaan Pohjois-Amerikka todisti epäilyt perättömiksi. Johnny Gaudreaun mielestä joukkueessa on erinomainen yhteishenki.

"Olemme onnistuneet toistaiseksi joukkueena todella hyvin ja hitsautuneet yhteen lyhyessä ajassa."

− Olemme onnistuneet toistaiseksi joukkueena todella hyvin ja hitsautuneet yhteen lyhyessä ajassa. Samanikäiset pelaajat löytävät helposti kemian toistensa kanssa, ja taitoa meillä on runsaasti. Joukkueessa pelaaminen tuntuu jännittävältä.

Suuri osa Pohjois-Amerikan pelaajista ei olisi mahtunut Kanadan tai Yhdysvaltojen kisajoukkueeseen. Amerikkalaishyökkääjä on tyytyväinen mahdollisuudesta pelata World Cupissa.

− Olemme kaikki innoissamme, kun pelaamme täällä maailman parhaiden pelaajien kanssa. Kovat pelit kehittävät meitä kaikkia myös yksilöinä.

Pohjois-Amerikka aloitti ottelun vahvasti ja meni ensimmäisessä erässä johtoon. Lisäksi kahta tilannetta tarkistettiin kuvanauhalta, mutta enempää maaleja ei avauserässä nähty.

− Ensimmäisellä erätauolla valmentaja Todd McLellan käski jatkaa samaa vahvaa peliä ja luomaan painetta puolustusalueelle. Saimme laukauksia hyvistä sektoreista, ja iskimme kaikki osumat maalin läheltä.

Nuoret tähdet todella jatkoivat vahvaa peliään ja iskivät toisessa erässä johdoksi 4−0. Leijonilla ei Pohjois-Amerikan kiekonhallintaa vastaan ollut mitään mahdollisuuksia. Gaudreau oli tyytyväinen joukkueen peliin myös kokonaisvaltaisesti.

− Tykkäämme pitää kiekkoa ja hyökätä aktiivisesti. Onnistuimme kuitenkin myös puolustussuuntaan hyvin. Maalivahtimme Matt Murray torjui tarvittavat laukaukset

» Lähetä palautetta toimitukselle