Flunssasta toipunut Bernard torjui kaiken voittomaalikilpailussa − "Tämä oli todella hyvä taistelu joukkueelta"

LIIGA / Haastattelu
Andreas Bernard venyi kiekon eteen 24 kertaa.
Kuva © Timo Savela
Andreas Bernard torjui kaikki TPS-pelaajien maalintekoyritykset voittomaalikilpailussa: Ilkka Heikkinen, Tomi Kallio ja Patrik Virta joutuivat kukin vuorollaan nöyrtymään, ja kaksi sarjapistettä matkasivat Poriin lukemin 3−2.

TPS-puolustaja Ilkka Heikkinen esiintyi viime kaudella edukseen voittomaalikilpailuissa ja hän oli TPS-valmennuksen valinta ensimmäiseksi laukojaksi myös Turkuhallin tiistai-illan kamppailussa. Ässien maalivahti Andreas Bernard tiesi, miten Heikkisen maalintekoyritykset tehdään tyhjiksi.

− Tiesin, että Heikkisellä on muutama kikka, joita hän yrittää. Hän teki maalin selkäni taakse viime vuonna. Ajattelin nyt vain odottaa, odottaa ja odottaa, ja sitten Heikkinen oli niin lähellä, että pääsin tökkäämään mailalla kiekon pois, kertoi Bernard.

Bernard malttoi mielensä kokeneen Tomi Kallion tullessa vuoroon toisena laukojana.

− Kallio on hyvä pelaaja ja voi laittaa kiekon mihin vain. Päätin vain odottaa maltilla, ja hän veti kiekon räpylääni.

"Jaksoimme koko ajan uskoa voittoon"

Ottelun alku oli porilaisille erittäin vaikea, sillä TPS johti peliä avauserän jälkeen 2−0. Ässät oli kuriton ja otti turhia jäähyjä. TPS rankaisi miesylivoimalle päästessään murhaavalla tehokkuudella: kotijoukkue onnistui maalinteossa sekä ensimmäisen että toisen ylivoimansa aikana.

− Olen ollut flunssan takia sivussa edellisistä peleistä ja pelin alku oli tosi vaikea myös minulle. Taistelimme kuitenkin hienosti pelin edetessä ja selvitimme alivoimatilanteet toisessa erässä. Otimme opiksi Tepsin tekemistä maaleista. Kolmas erä oli taistelua, kertasi Bernard ottelun vaiheita.

Ässät nousi toisessa erässä kahden maalin tappioasemasta 2−2-tasatilanteeseen. Bernardin mukaan Antoine Laganièren toisen erän alussa tekemä 2−1-kavennusmaali toi Ässille lisää virtaa.

− Tänä vuonna olemme tulleet muutaman kerran takaa ohi ja voittaneet pelin. Tänäänkin jaksoimme koko ajan uskoa voittoon. Juttelimme ja tsemppasimme toisiamme erätauolla, italialaisvahti kertoi.

− Puhuimme erätauolla kopissa, että pitää taistella enemmän ja saada alivoimat selvitettyä. Tämä oli todella hyvä taistelu joukkueelta. Yhteistyön, puolustuksen ja hyökkäyksen pitää olla kunnossa illasta toiseen, jotta voitamme pelejä.

Lauantaina Ässillä on edessä kotipeli Lukkoa vastaan. Joukkueiden Liiga-kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen päättyi Raumalla Lukon 7−2-voittoon.

− Nyt on meidän vuoro. Taistelimme hienosti Raumallakin, mutta meillä oli vähän epäonnea ja otimme liian paljon jäähyjä. Nyt pelataan meidän kotikaukalossa ja on meidän vuoromme voittaa, Bernard päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle