Eeva Perttula: "Kyse on siitä, odotetaanko vai toimitaanko"

LIIGA / Haastattelu
Ässissä on tapahtunut paljon viimeisen vuoden aikana.
Kuva © Markus Viljanen
Ässien toimitusjohtaja Eeva Perttulan ensimmäinen kokonainen kausi ei ole ollut helppoa totuttelua toimialalle. Patapaitojen juhlakausi on ollut monivaiheinen.

− Värisävyltään seuran tilannetta voi kuvailla aika vaaleanpunaiseksi.

Toukokuussa 2017 Ässien toimitusjohtajan Eeva Perttulan lausahdus oli osuva. Päävalmentaja Jyrki Ahon johdolla Pata palasi pudotuspelikantaan, eikä suora paikka puolivälierissäkään jäänyt kuin kolmen pisteen päähän.

Uusi toimitusjohtaja sai kädenjälkeään näkyviin seuran taloudenpidossa, ja kaikki tuntuivat olevan tyytyväisiä. Tammikuussa 2018, kun Perttulan pestiä on kulunut aika tasan vuosi ja kaksi viikkoa, ollaan uudessa tilanteessa.

Ässien onneksi pukusuojan uusimisessa mukana olleelta valmistajalta löytyi vielä yksi paikka.

Päävalmentaja Aho sai jättää työnsä Mikael Kotkaniemen hoidettavaksi.

− Nämä ovat aina äärimmäisiä ratkaisuja, eikä varmaa lopputulosta voi tietää etukäteen. Jälkiviisaus on aina helppoa, toimitusjohtajien työssä tämä tilanne on silti arkipäivää. Minua muistutettiin monien seurojen juhlakauden kirouksesta, ja sitä tässä yritetään karkoittaa, miettii Perttula.

− Kyse on samasta asiasta kuin kauden aikana tehtyjen vahvistusten osalta; miten kauan voidaan odottaa ennen kuin on toimittava. Sitten on vain ikään kuin lyötävä vetoa jonkun vaihtoehdon puolesta ja uskallettava tehdä ratkaisu. Joudumme miettimään, kuinka kauan ihmiset jaksavat käydä hallilla ennen kuin jäävät pois.

Hankinnoista puheen ollen, niissä yläraja alkaa tulla vastaan. Perttula ja urheilujohtaja Jari Korpisalo valottivat Ässien pelaajabudjetin ylittyneen parikin kertaa, ja nykyinen summa alkaa numerolla kaksi. Ässien onneksi pukusuojan uusimisessa mukana olleelta valmistajalta löytyi vielä yksi paikka, joka on asennettu paikoilleen.

Porilaisjoukkueen toimitusjohtajaa kiinnostaa eniten se, millä tavalla ja mistä syistä vaikeaan ratkaisuun on päädytty.

− Ovatko perustelut kunnossa, entä onko riittävästi keskusteltu ja kuunneltu erilaisia näkökantoja ongelmakohtiin, kertaa Perttula.

− Siihen pyrimme edelleen, että taloudellinen tulos ei ole täysin riippuvainen urheilullisesta tuloksesta, mutta silti myynti tarvitsee onnistumisia myös jäällä. Ei toimiston puolella kuitenkaan ihmeitä pystytä tekemään.

Juhlakauteensa vahvasti panostanut Ässät laittaa tuoreessa valmentajanvaihdoksessaan paljon peliin. Lisäpelit runkosarjan jälkeen eivät ole elinehto, mutta Perttulan mukaan ne ovat silti erittäin tervetulleita.

Positiivinen tulos on hyvin mahdollista ainakin toimiston puolella pelillisestä alavireestä huolimatta.

» Lähetä palautetta toimitukselle