Bonsaksen valmiina Leijonien kohtaamiseen: "Kaikki sanovat, että Suomella on vaikeaa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Bonsaksen ei aio painaa päätään alas Suomea vastaan.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Alexander Bonsaksen päätti seurajoukkuekautensa Suomen mestaruuteen Tapparassa. Nyt puolustaja pelaa Norjan maajoukkueessa. Seuraavaksi vastaan asettuu Suomi, jonka riveissä pelaa Bonsaksenille erittäin tuttuja miehiä.

Norja on esiintynyt MM-jäillä pirteästi. Joukkue on onnistunut kiusaamaan miltei kaikkia vastustajiaan. Ainoastaan Sveitsi sai niitattua pohjois-eurooppalaiset kanveesiin isommin lukemin.

Kokenut puolustaja Alexander Bonsaksen kertasi lähtökohtia otteluun ja pohti, miten joukkue onnistui toteuttamaan pelisuunnitelmaansa.

−Tšekki on hyvä joukkue. Tiesimme sen etukäteen. Meidän täytyi pelata hyvä puolustuskamppailu ja mielestäni taistelimme hyvin hieman yli 60 minuuttia, mutta lopulta he kuitenkin nappasivat ylimääräisen pisteen.

Vaikka Norja joutui vahvasti puolustuskannalle, ei heillä 30-vuotiaan pelimiehen mielestä ollut suurta hätää. Joukkue sai tilanteitakin luotua kohti vastustajan maalia.

− Kohtasimme yhden maailman parhaista joukkueista ja odotimme, että joudumme pelaamaan paljon puolustusalueella. Meillä oli ylivoimilla omat paikkamme, vaikka koko ottelussa meillä oli vain 10 vetoa.

Norja on pelannut sen verran hyvin, että sillä on realistiset mahdollisuudet saavuttaa kisoihin asettamansa tavoite.

− Meidän alkuperäinen tavoitteemme oli saavuttaa puolivälieräpaikka, ja siihen tähtäämme edelleen. Meiltä Ranska ottelu oli hyvä, valitettavasti hävisimme Sveitsille − Slovenia-ottelu oli meille valtava voitto. Tšekkiäkin vastaan onnistuimme varastamaan pisteen. Pääsemme puolivälieriin, jos hoidamme hommamme oikein.

Suomea nenään ja vanhojen pelikavereiden kanssa syömään

Seuraavaksi Norjalla on vastassa Leijonat. Vaikka suomalaisten turnauksen alku on herättänyt Pohjolassa huolta, ei vuonomaassa uskota vastustajan olevan yhtään huonompi kuin Suomi normaalistikaan olisi.

− Kaikki sanovat, että Suomella on vaikeaa ja hankala turnaus. Kaikki kuitenkin tietävät, että he parantavat vähän kerrallaan. Siitä tulee meille kova ottelu.

Tapparassa kaksi Suomen mestaruutta voittanut Bonsaksen kohtaa lauantain ottelussa kaksi viime kauden seurakaveriaan. Veli-Matti Savinainen ja Jani Lajunen ovat Leijonien miehistön alempien ketjujen raatajia.

− Tapasin jätkät hotellilla. Yövymme samassa paikassa. Vielä ei tullut mitään erikoista, mutta ehkä käymme vielä päivällisellä yhdessä.

Norja on pelannut tasonsa ylärajalla ja Suomelle on sattunut muutamia lapsuksia. Bonsaksen uskookin, että Leijonat on yllätettävissä vallitsevassa tilanteessa.

− Meillä on kohtalaiset mahdollisuudet. Olemme pelanneet hyvin tässä turnauksessa, joten meidän on jatkettava samalla tavalla − tiiviisti puolustaen.

» Lähetä palautetta toimitukselle