Bonsaksen jakoi viimeiset kiitoksensa Tapparalle vaisun MM-turnauksen jälkeen − "Se oli ihmeellinen matka"

LIIGA, MAAJOUKKUE / Haastattelu
Bonsaksenin ja Norjan MM-pelit päättyivät alkulohkoon.
Kuva © Emil Hansson www.HanssonsPhoto.net
Norjan MM-kisat päättyivät pettymykseen, sillä pelit loppuivat alkulohkoon. Puolustaja Alexander Bonsaksen niputti arvokisat pakettiin ja veti yhteen aikansa Tapparassa. Bonsaksen lupasi palata vielä takaisin Tampereelle.

Valko-Venäjän tavoin myös Norjan MM-turnaus päättyi alkulohkoon. Viimeisessä, keskinäisessä kamppailussa Valko-Venäjä oli parempi lukemin 4−3. Norjalainen Alexander Bonsaksen oli koko turnauksen ajan joukkueensa tukipilareita.

Vaikka tiistaina tuli takkiin, oli puolustaja tyytyväinen omiensa kokonaispanokseen.

− Harmi, että hävisimme viimeisen pelin. Kaiken kaikkiaan pelasimme hyvän turnauksen. Saimme napattua Suomen ja Tšekin kaltaisilta mailta pisteitä. Kanadaa vastaan tulikin sitten ohi-peli.

Norja putosi niukasti puolivälieristä. Joukkue pelasi todella hyvin, mutta Sveitsi pelasi himpun verran paremmin. Lohkon kolme isompaa maata selvittivät myös rutiinilla tiensä jatkopeleihin.

− Tavallisissa MM-kisoissa olisimme olleet puolivälierissä, mutta tänä vuonna tapahtui, mitä tapahtui.

Panoksettomat ottelut ovat jääkiekkoilijalle vaikeita paikkoja, kun tavallisesti voittoon vaadittavaa pelitunnetta joutuu kaivamaan normaalia syvemmältä.

− Viimeisessä ottelussa emme pelanneet niin hyvin, koska ei ollut mitään mistä pelata. On hankala asennoitua tuollaiseen peliin. Molemmat joukkueet vetivät vähän puolivaloilla, ja maalipaikkoja avautui tavallista enemmän. Ei ole hauskaa pelata tuollaisia otteluita. Olisimme ansainneet päättää kautemme voittoon, harmitteli Bonsaksen.

Ennen turnausta Bonsaksen ennakoi joukkueen yltävän pudotuspeleihin ja muutaman nuoren pelaajan nostavan päätään suurimpien tähtien takaa. Aivan niin ei käynyt, mutta joitain positiivisia yksilösuorituksia jäi 30-vuotiaan puolustajan mieleen.

− Ei meiltä ketään suurta yllättäjää noussut, mutta kakkosmaalivahtimme Henrik Haukeland pelasi loistavasti, kun sai mahdollisuuden. Vaikka hän päästi Kanada-ottelussa viisi maalia, esiintyi hän mielestäni tosi hyvin. Hän torjui varmaan 50 laukausta. Myös Sveitsiä vastaan hän oli hyvä, Bonsaksen pohti.

Omasta turnauksestaan Bonsaksen ei suurta numeroa tehnyt, mutta myönsi onnistuneensa tavalla, jota hän itseltään odotti.

− Pelasin ihan okei. Oli mukava palata maajoukkueeseen, koska edelliset kisat jäivät väliin leikkauksen takia. On kunnia edustaa omaa maatani.

Bonsaksen on Liigaa seuraaville tuttu mies, sillä hänellä on kahdelta viime kaudelta vyöllään kaksi Suomen mestaruutta Tapparan riveistä. Ensi kaudeksi tie vie Iserlohnin joukkueeseen Saksan DEL-liigaan.

− Elämä menee eteenpäin. Minulla oli kaksi ja puoli upeaa vuotta Tapparassa. Henkilökohtaisesti ne vuodet olivat uskomatonta aikaa ja se oli ihmeellinen matka. Tunsin oloni tervetulleeksi Tampereelle heti ensimmäisestä päivästä lähtien, kiitteli Bonsaksen.

Tappara tarjosi norjalaiselle kokonaisvaltaisen mahdollisuuden pelata laatukiekkoa, ja kehittyä myös pelaajana. Bonsaksen halusi jakaa vielä viimeiset kiitokset entiseen kotikaupunkiinsa.

− Niin pelaajat, organisaatio kuin kannattajatkin olivat mahtavia. En tule koskaan unohtamaan aikaani Tapparassa. Jos en enää pelaa siinä joukkueessa, niin ainakin tulen tervehtimään tuttuja ja katsastamaan kaupungin meiningin. Saksassa odottavat kuitenkin uudet seikkailut, päätti Bonsaksen.

» Lähetä palautetta toimitukselle