Blues-fanien mysteeri selvisi: Junnuturnauksesta Kanadasta tukemaan Nuoria Leijonia

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Lippo Suominen ja muut Blues-junioreiden vanhemmat kantoivat ylpeinä Bluesin fanipaitoja Sabresin kotihallissa.

Bluesin 2005-syntyneet juniorit aloittivat urakkansa Kanadassa Wayne Gretzky -turnauksessa samoihin aikoihin, kun Nuoret Leijonat aloittelivat MM-taipalettaan. 

Espoolaisjuniorit ovat asuneet turnauksen aikana paikallisissa perheissä ja päässeet näin tutustumaan läheisesti Kanadassa pelaamiseen ja asumiseen. Mukana kannustamassa on myös ollut noin 20 pelaajien vanhempaa.

Yksi junioreita kannustamassa olleista vanhemmista, Lippo Suominen, kertoo, että turnaus ei ole mennyt junioreilla pelillisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Bluesin joukkue on hävinnyt toistaiseksi kaikki ottelunsa reissussa. 

− Pelillisesti emme kamalasti odottaneetkaan. Kanadalaisjoukueiden taso on aika kova. Me olimme aika harrastelijaporukalla liikenteessä, mutta ihan sairaan siistiä on ollut. Se, miten porukka on ottanut siellä vastaan, on ollut hienoa. 

Wayne Gretzky -turnaus käsitti neljä ottelua. Seuraavaksi ryhmä suuntaa Torontoon, jossa Blues-juniorit pelaavat vielä kolme harjoitusottelua.

Paikallisjoukkueiden pelin taso selittyy Suomisen mukaan muun muassa harrastajamäärillä.

− Joukkuemassaa on Kanadassa aivan sairaasti. Me luulemme, että lätkä on isoa Suomessa, mutta onhan se Kanadassa vielä kolmin- tai nelinkertaisesti suurempaa suhteessakin.

Reissu on ollut kuitenkin hieno kokemus nuorille tuloksista huolimatta.

Vapaaillaksi kannustamaan Suomea

Turnaukseen lähteneet vanhemmat tulivat lauantaina varta vasten Buffaloon katsomaan Suomen ottelua Slovakiaa vastaan.

− Kyllä neljän parhaan joukkoon pitää tällä porukalla mennä ehdottomasti.

Suominen seuraa mielellään nuorten MM-kisoja, sillä mukana ovat ikäluokkansa parhaat pelaajat ja meininki on aitoa hurlumheitä.

− Nämä ovat täällä yllättävän iso tapahtuma. Miesten MM-kisoissa ei Pohjois-Amerikassa edes huomaa, mutta junnukisat ovat iso juttu, Suominen arvioi.

Buffaloa Suominen piti hieman hankalana paikkana kisojen kannalta, vaikka puitteet Sabresin kotihallissa ovatkin kunnossa.

− Buffalo on aika mielenkiintoinen paikka, kun sijaitsee täällä keskellä ei mitään. Turisteilla on varmaan vaikeaa löytää tänne.

Blues-katsomossa Suomeen oli kova luotto. Suominen veikkasi, että Suomi kaataa Slovakian ja etenee jatkopeleissä aina mitalipeleihin saakka.

− Kyllä neljän parhaan joukkoon pitää tällä porukalla mennä ehdottomasti. Veikkaan, että Suomi voittaa kultaa, muttei helpoimman kautta tällä kertaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle