”Pelasimme alussa kuin pullopersesiat”

LIIGA / Haastattelu
Bluesin Camilo Miettinen ei ollut voitosta huolimatta kovin tyytyväinen espoolaisten esitykseen ensimmäisessä puolivälierässä. Tulos tietysti tyydytti hyökkääjää, kuten myös loppua kohti parantunut peli. Ässien Tommi Huhtala oli jo unohtanut suurimman osan illan tapahtumista.

– Pelasimme alussa kuin pullopersesiat, Camilo Miettinen kiteytti.

– Pelin alkupuolella vain katselimme ja olimme laiskoja. Välillä oli sitten ylipelaamista, kuului tarkennus.

Ässät vei pelin alkua luoden lukuisia maalipaikkoja. Toinen erä noudatti samaa kaavaa vielä vahvemmin, mutta Mika Niemen koukkausjäähy koitui isännille kalliiksi.

– Kavennus siihen toisen erän loppuun oli todella tärkeä. Saimme siitä hyvän draivin päälle ja pystyimme hallitsemaan kolmatta erää.

Ottelussa jaettiin jäähyjä maalineduskahakoista välillä kovallakin kädellä. Tuntui ajoittain siltä, että melko kevyestäkin rusikoinnista laitettiin kaksi miestä istunnolle.

– Ehkä näissä peleissä voisi maalin edessä hieman kovempaakin saada pelata. Onhan se nyt selvä, että jos meidän veskaria lyödään vihellyksen jälkeen niin lyömme aivan varmasti takaisin.


Camilo Miettinen haluaa Bluesilta parempaa peliä.

Miettinen käänsi katseen nopeasti kohti seuraavaa kamppailua, kuten pudotuspelien henkeen kuuluukin. Hän ei nähnyt Bluesin suurempaa rasituskuormaa häiriötekijänä.

– Nyt palautellaan kunnolla, ja huomenna lähdemme metsästämään toista voittoa. Muutama joukkue on jo kesälomalla, joten kyllä näitä pelejä jaksaa painaa, Miettinen tuumasi.

”En edes muista enää”

Ässien Tommi Huhtala oli joukkueensa parhaimmistoa. Laitahyökkääjä nakutti tehot 1+1. Pelin jälkeen häneltä oli turha udella sitä, miksi Blues käänsi hallinnan itselleen kolmannessä erässä.

– Siitä on jo niin kauan, en edes muista enää. Se peli meni jo. Huomenna pelataan uudelleen.

Huhtala oli avauserässä karkaamaisillaan läpiajoon, kun tuomarin käsi nousi pystyyn jäähyn merkiksi. Boksiin lähti hölmistynyt ässähyökkääjä tuomion ollessa sukeltaminen.

– Kolme äijää roikkui jaloissa, ja yritin saada laukauksen lähtemään. Näin tällä kertaa, Huhtala hymähti.

Ässien parhaan ketjun kolmas lenkki painotti tuttua asiaa, viimeistelyä. Myös tutun lainalaisuuden kääntöpuoli tuli porilaisjoukkueelle tutuksi.

– Olihan meillä älytön määrä tekopaikkoja. Kaveri teki sitten lopulta maalin enemmän, kun emme käyttäneet omia saumojamme. Jatkoajan ylivoimallakin loimme pari huippupaikkaa, mutta pommitimme pleksejä.

Huhtalan päällimmäisiä tuntoja kysellessä toistui vastauksissa yksi asia.

– Seuraava peli, se on ainoa millä nyt on merkitystä. Meillä ei ole mitään syytä painaa päätä pensaaseen, sillä peliesityksemme oli ihan ok. Espoosta pitää hakea voitto, sillä niitä tarvitaan neljä, keskittynyt hyökkäjä korosti.

» Lähetä palautetta toimitukselle