Tappara saalisti CHL-lohkovoiton tehokkaalla ylivoimalla

CHL, LIIGA / Raportti
Ykkössentteri Lajunen sai paljon peliaikaa ja iski Tapparan kolmannen maalin.
Kuva © Mika Kylmäniemi - mika@photomotion.org
Tapparan viimeinen ottelu ennen Liiga-kauden alkua ei ollut silmiä hivelevää, mutta CHL-lohkovoitto varmistui. Päävalmentaja oli kokonaispakettiin tyytyväinen.

Tappara voitti sveitsiläisen EV ZUGin vierasottelussa 7-0, mutta Hakametsässä nähtiin tasaisempi ottelu. Päävalmentaja Jussi Tapola oli tyytyväinen joukkueensa peliin.

− Tiesimme vastustajan hyvyyden emmekä antaneet vierasvoiton hämätä. Saimme hyvän pöhinän päälle, joka kesti koko ottelun. Ylivoima ei sujunut kuin elokuvissa, mutta saimme kaksi maalia.

− Pelissä oli paljon hyvää. Olemme pelanneet vaihtelevasti, mutta nyt oli kokonaispaketti hyvällä tasolla. Tästä on hyvä jatkaa kohti Liiga-avausta.

Isoja heikkouksia päävalmentaja ei pelaamisesta havainnut.

− Pieniä asioita täytyy korjata. Ylivoimalla oli vaikea saada kiekko alueelle. Siihen tuskin pelaajatkaan ovat tyytyväisiä, vaikka kaksi ylivoimamaalia teimmekin.

Tappara pelasi ylivoimansa kahdella neljän hyökkääjän erikoisviisikolla. Teemu Aalto ja Nick Plastino pelasivat viivamiehinä. Ylivoimapelaamiseen jäi paljon parannettavaa, mutta ylivoimamaalit olivat taidokkaasti tehtyjä.

Henrik Haapalalla poltti usein kiekko lavassa, mutta avausmaalissa nuorukainen sai mailansa oikeaan aikaan Aallon laukauksen eteen. Jani Lajunen taas päivysti maalin edessä ja syötön saatuaan survoi oman paluukiekkonsa maaliin.

Samankaltaisia maaleja tullaan varmasti kauden aikana näkemään Tappara-peleissä.

Arttu Ilomäen ketju laidoillaan kapteeni Jukka Peltola ja huippulupaus Patrik Laine oli Tapparan vaarallisin osa. Laineella oli parikin hyvää paikkaa, mutta nuorukainen ei tällä kertaa maaliin asti kiekkoa saanut.

Vierasjoukkueen ainoa maali syntyi Tapparan löysän puolustamisen vuoksi. Puolustusalueella nähtiin myös harhasyöttöjä runsaasti.

− Vastustaja sai luotua painetta emmekä olleet riittävän keskittyneitä, niin muutamia lipsahduksia oli. Ne kun saamme pois, niin hyvä tulee, selitti Tapola.

− Haluamme menestyä CHL:ssä. Meillä on hyviä pelaajia, jotka eivät tällä kertaa mahtuneet kokoonpanoon. Varmasti heitäkin tullaan myöhemmin käyttämään.

» Lähetä palautetta toimitukselle