Kantolan hattutemppu käänsi ottelun KalPalle

CHL / Raportti
Kai Kantola oli tänään erittäin tehokkaana Malmö Redhawksia vastaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
KalPan ja Malmö Redhawksin välisen kamppailun hahmo oli hyökkääjä Kai Kantola. Malmö hallitsi kaksi erää kenttätapahtumia, mutta päätöserän neljä maalia ja Kantolan hattutemppu käänsivät ottelun kuopiolaisille.

Vieraat saivat ottelun päätöserään hyvän alun, kun kuopiolaiset viihtyivät jäähyaitiossa. Malmön vieraat eivät maalinteossa onnistuneet, mutta KalPa sen sijaan pääsi maalin päähän hetken päästä. Tommi Jokinen ajoi röyhkeästi maalille ja Alex Lavoie laittoi kiekon maalin nurkalta verkon perukoille.

Kotijoukkue sai päätöserän edetessä paremmin otetta, ja kilpipaidat saivat ottelun tasoihin ja menivät lopulta ohi. Kai Kantola iski nämä molemmat maalit ja tilillä oli hattutemppu.

Etelä-Ruotsin vieraat painostivat loppupelin voimakkaasti ja saivat hakea tasoitusta vielä ylivoimallakin. KalPa puolusti hyvin ja lopulta Eetu Luostarinen kaunisteli ottelun loppulukemiksi 6−4.

Ruotsalaiset vieraat aloittivat ottelun erittäin tehokkaasti ja iskivät avauserässä 15 sekunnin aikana kaksi maalia kuopiolaisten verkkoon. Maalintekijöinä olivat Max Görtz ja Andy Miele

Toisen erän alkupuolella Malmö hallitsi peliä ja kotijoukkue pääsi vain hajanaisiin hyökkäyksiin. Pientä helpotusta tilanteeseen toi Frank Gymerin maali. Mathew Maione syötti kiekon siniviivalle ja Gymer pääsi viimeistelemään maalin läpiajosta.

Skånelaiset rokottivat kuitenkin erän puolivälissä taas kerran pikatahtiin kahdella maalilla. Maaleista vastasivat Fredrik Händemark alivoimalla ja puolustaja Jens Olsson. Erän loppupuolella KalPa sai kaksi ylivoimaa peräjälkeen. Ensimmäinen ei vielä tuottanut tulosta, mutta toisen miesylivoiman aikana Kantola jatkoi alkaneen kauden maalitehtailuaan.

Ennen päätöserää näytti, että KalPa jäisi Malmön jalkoihin sekä nopeudessa että taidossa. Myös kamppailupelaamisessa kuopiolaiset olivat Malmöä jäljessä. Kilpipaidat hävisivät yksi yhtä vastaan -tilanteita suurella prosentilla. Malmön erittäin tiivis ja aktiivinen viisikkopeli tuotti KalPalle paikoin erittäin suuria vaikeuksia.

Kilpipaitojen pelaaminen parani pelin edetessä ja päätöserässä se löysi lääkkeitä Malmön aktiivista viisikkopeliä vastaan. Myös tehokkuus parani huomattavasti, mistä kertoo päätöserän neljä osumaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle