Frölunda kaatoi Kärpät jatkoajalla - Finaalissa vastaan tulee Luulaja

CHL / Raportti
Ottelu päättyi Frölundan juhlintaan.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Oulun Kärppien ja Frölunda Indiansin välinen ratkaiseva välierä päättyi Kärppien 3−2-jatkoaikavoittoon. Voitto ei kuitenkaan tällä kertaa riittänyt finaalipaikkaan, sillä CHL-välieristä jatkoon pääsee kahdessa ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Frölunda iski kahdessa ottelussa yhteensä kuusi maalia ja Kärpät viisi.

Kärppien ja Frölundan välisestä välieräkamppailusta muodostui juuri niin kiihkeä kuin ennalta saattoi olettaa. Varsinaisella peliajalla Kärpät hallitsi, mutta neljällä neljää vastaan pelatulla jatkoajalla Frölunda pelasi paremmin.

Raksilan jäähallissa tunnelma oli heti ottelun alusta alkaen korkeammalla kuin missään aiemmassa ottelussa tällä kaudella. Vastaavanlaista tunnelmaa koetaan seuraavan kerran vasta maaliskuun puolenvälin jälkeen. Yleisöä halliin oli saapunut enemmän kuin mihinkään aiempaan Raksilassa pelattuun CHL-kamppailuun, ja yleisömääräksi ilmoitettiinkin 5868 katsojaa.

Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja peli oli 1−1-tilanteessa jo ennen ensimmäisen erän puoltaväliä. Kärpät aloitti maalinteon ylivoimalla Joonas Donskoin sutiessa kiekon maaliin maalin kulmalta. Frölunda seurasi muutaman minuutin päästä perässä, kun Mattias Janmark ohjasi Erik Gustafssonin viivalaukauksen ohi kärppävahti Tomi Karhusen.

Kotijoukkue Kärpät pelasi jo kaksi ensimmäistäkin erää vahvasti, mutta löysi kolmanteen erään vielä suuremman vaihteen. Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki kehui joukkuettaan pelin jälkeen.

− Tänään pelin vaatimukset olivat todella korkeat, kun pelasimme eurooppalaista huippujääkiekkoa. Olen todella ylpeä joukkueestamme ja siitä, miten pelasimme.

− Meillä oli toistakymmentä laatupaikkaa kahdessa ensimmäisessä erässä ja yksi tehty maali. Saimme kolmanteen erään päälle vielä pykälän lisää ja teimme 2−1- ja 3−1-maalit. 4−1-maali ei ollut kaukana, olisimme halunneet voittaa tämän pelin varsinaisella peliajalla.

Hallin tunnelma käsinkosketeltavissa

Ottelun toisessa erässä nähtiin maalien sijaan paljon jäähyjä, kun molemmat joukkueet ottivat vuorotellen rangaistuksia muun muassa koukkaamisesta, estämisestä ja kampituksesta. Lukuisista ylivoimista huolimatta kiekkoa ei saatu ohi kärppävahti Karhusen eikä Indians-vahti Lars Johanssonin.

Kolmannessä erässä hallin tunnelma nousi kattoon, kun kotijoukkue haki ottelun toista maaliaan vimmatusti. Kahden aiemman erän tavoin paikkoja oli vaikka millä mitalla, mutta kiekkoa ei meinattu saada ohi Johanssonin millään. Kun Kärppien Esa Pirnes vihdoin iski ylivoimalla 2−1-maalin, Raksilan halli oli revetä liitoksistaan. Sen verran kovaa yleisö maalia juhli.

3−1-maalia ei kotijoukkueen kannattajien tarvinnut pitkään odotella, sillä kärppähyökkääjä Julius Junttila iski maalin vain 32 sekuntia Pirneksen jälkeen. Viimeistään tässä vaiheessa jokainen hallin katsoja hyppäsi penkeistään seisaalleen ja huuto oli korvia huumaava. 3−1-maali tasoitti kahden ottelun yhteismaalitilanteen 5−5-lukemiin.

Yleisön mahtavasta kannustuksesta huolimatta Kärpät ei saanut ratkaistua ottelua varsinaisen peliajan aikana ja ottelu venyi jatkoajalle. Jatkoaika pelattiin neljällä neljää vastaan. Molemmat joukkueista ottivat rangaistukset jatkoajalla.

Frölunda selvityi omasta kampitusjäähystään selvin nahoin, mutta Kärppien Arto Laatikaisen ottama koukkaamisjäähy maksoi kotijoukkueelle kalliisti. Frölundan Gustafsson iski ratkaisevan maalin ylivoimalla lyöden kiekon ilmasta maaliin. Jatkoaikamaalin ja 6−5-yhteismaalien myötä Frölunda siis jatkaa CHL-finaaliin, jossa se saa vastaansa Luulajan.

Frölundan päävalmentaja Roger Rönnberg oli iloinen mies ottelun jälkeen.

− Mielestäni olimme todella onnekkaita tänään. Pelasimme paljon paremmin viime viikolla Göteborgissa ja täytyy sanoa rehellisesti, että tänään Kärpät oli parempi joukkue. Löysimme kuitenkin keinon voittaa, ja kun eniten maaleja tehnyt joukkue pääsee jatkoon, niin maalinteko ratkaisee.

− Tämä oli hyvä kokemus nuorelle joukkueellemme. Olen todella tyytyväinen voittoon.

» Lähetä palautetta toimitukselle