HIFK nousi jälleen tappioasemasta voittoon

CHL, LIIGA / Raportti
Ville Husso torjui HIFK:lle kotivoiton tiistaina.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingissä pelatussa CHL-ottelussa taisteltiin pudotuspelipaikasta. Pitkältä sairaslomalta kapteeniksi palannut Toni Söderholm sai faneilta raikuvat suosionosoitukset. Sankariksi nousi kaksi maalia Fribourg-Gottéronin verkkoon iskenyt Jasse Ikonen.

CHL starttasi EHT-turnauksen jälkeen käyntiin Nordenskiöldinkadulla. HIFK sai vieraakseen Fribourg-Gottéronin Sveitsistä. Joukkueiden välinen edellinen kohtaaminen oli päättynyt tasan, ja tiistai-illassa panokset olivat sen mukaiset. Voittaja menisi jatkoon, hävinneen pelit päättyisivät tähän.

Pelin ensimmäiset minuutit povasivat ottelusta kiihkeää puolustuskamppailua. Kumpikaan joukkue ei selvästi päässyt niskan päälle. Yleisö kohahteli noin viiden minuttin pelin kohdalla kun HIFK sai luotua hyvän maalipaikan muutamien laukausten muodossa. Benjamin Conz oli kuitenkin ensimmäisessä erässä ohittamaton.

Myös toisessa päässä torjunut Ville Hussokin pelasi mallikkaasti. Nollapeli tosin jäi haaveeksi, kun Christian Dube pääsi maalinedustalta liruttamaan kiekon maaliin.

Yleisesti ensimmäinen erä oli tasaväkinen kamppailu, jota sävyttivät monet kovat, mutta puhtaat taklaukset. Tuomarin käsi nousi jäähyn merkiksi vain kaksi kertaa. Erätauolle lähdettiin vierailijoiden 0−1-johdossa.

Puolustus oli valttia

Toinen erä alkoi, ja molemmat joukkueet olivat päättäneet lisätä höyryä. Fribourg sai luotua painetta ja se johti Nikolai Goldobinin rangaistukseen. Saane-joen rannalta tulevat kiekkoilijat eivät kuitenkaan saaneet erikoistilannetta hyödynnettyä.

Se saattoi olla se kimmoke mitä kotijoukkue tarvitsi, sillä sen jälkeen ilta oli HIFK:n. Paine siirtyi vähä vähältä Fribourgin päähän, ja lopulta verkko Conzin takana heilui. Sami Blomqvist pääsi vieraiden maalin tuntumaan ja syötti vierellään luistelleelle Jasse Ikoselle, joka tinttasi kiekon häkkiin.

Mika Partaselle tarjoutui mahdollisuus erän lopussa viedä kotijoukkue maalin johtoon rangaistuslaukauksella, mutta vieraiden maalivahti veti pidemmän korren. Kolmanteen erään lähdettiin 1−1-tilanteesta.

Viimeinen kaksikymmenminuuttinen oli puolustuspään kamppailua. Vieraat pääsivät kokeilemaan ensin ylivoimalla, mutta paras paikka siunautuikin sen aikana HIFK:n Tomas Zaborskylle. Mies pääsi kiekkoon siniviivalla, mutta ei saanut jallitettua Conzia.

Erän puolivälissä Julien Sprunger vieraiden puolelta pääsi yksin läpi, mutta kiekon eteen ilmestyi Husson hanska.

Lopulta HIFK:n paikallaan polkenut erikoistilannepelaaminen väläytteli onnistumisella. Robert Leino antoi namusyötön Ikoselle maalinedustalle Sandro Brueggerin istuessa jäähyllä. Hyökkääjä ei erehtynyt vaan siirsi kotijoukkueen 2−1-johtoon.

Viimeisen naulan vieraiden arkkuun löi Zaborsky. Edes slovakialaisen leukaan osunut vastustajan maila ei estänyt häntä heivaamasta kiekkoa tyhjään maaliin erän viimeisillä sekunneilla. Peli päättyi kotijoukkueen hyväksi 3−1.

− Ansaitsimme voiton. Nyt on hyvä fiilis, illakoi Teemu Ramstedt ja kehui vielä vastustajan puolustusta.

− Päästiin toiseen ja kolmanteen erään heti kiinni. Oli tärkeää päästä jatkoon, kävi peliä läpi Ikonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle