Kapellimestarina toiminut HIFK tyrmäysvoitolla CHL:n pudotuspeleihin

CHL, LIIGA / Raportti
Lennart Petrell iski kaksi osumaa Helsingin sunnuntai-illassa
Helsingin sunnuntai-illassa nähty ottelu oli yhden joukkueen show. Lennart Petrell ja Juha-Matti Aaltonen kirjauttivat nimiinsä kaksi maalia. Lopputulos 7-0 varmisti helsinkiläisille CHL:n pudotuspelipaikan.

Selkä seinää vasten pelannut HIFK luisteli otteluun sykkeellä, joka löi tanskalaisvieraan täysin. Kotijoukkue säilytti läpi ensimmäisen erän vaihtorytmin hyvänä ja väsytti Esbjergin pelaajia hallinnoimalla peliä hyökkäysalueellaan.

Kuusinkertaisen Tanskan mestarin maalilla torjunut Matias Seldrup piti urheasti joukkuettaan pelissä, mutta laukaussade oli lopulta nuorukaisellekin liikaa. Micke-Max Åsten taisteli kiekosta ja syötti maalia kohti viilettävälle Lennart Petrellille, joka suti pikkumustan verkkoon. Tomi Tuomisto sai toisen syöttöpisteen.

HIFK lisäsi puita kamiinaan, ja tanskalaisten murheet kasvoivat Petrellin ollessa jälleen pahanteossa. Kiekon roiskaisu maalille tavoitti Tuomiston lavan ja peli oli 2-0.

Vierailijan käytännössä ainoa kelvollinen maalipaikka ensimmäisessä erässä siunaantui Esbjergin pelatessa alivoimalla. HIFK-molari Niklas Bäckström osoitti kuitenkin, että ei vähistä torjunnoista huolimatta uinaillut pysäyttämällä Brock Nixonin yrityksen.

Punanutut kasvattivat maalieroa vielä yhdellä osumalla ensimmäisessä erässä, kun Corey Elkins ja Juhamatti Aaltonen taituroivat.

Jalat käyvät, verkot soivat

Pelinkuva ei muuttunut toisessa erässä. HIFK vyörytti miestä maalille, ja Åstenin syöttö maalin editse löysi Petrellin, joka naputti illan toisensa ja tilanteeksi jo 4-0. Aaltonenkin pääsi maalin päähän hattutempusta, kun hyökkääjän ketju juoni ylivoimaosuman.

Erän lopussa tanskalaisille tarjottiin mahdollisuutta pieneen juhlaan, kun kotijoukkue jäähyili. Kova karvaus vei kuitenkin kaiken terän Esbjergin erikoistilannepelaamisesta ja mahdollisti maalipaikan aivan viime sekunneilla Robert Leinolle.

Kolmannessa erässäkin HIFKillä riitti vielä vauhtia ja tanskalaispuolustus jäi Panu Miehon jälkeen. Hyökkääjä pääsi nokikkain Seldrupin kanssa ja tälläsi taululle 6-0-lukemat. Loppuminuuttien häämöttäessä nähtiin vielä yksi osuma. Saku Salmela pyyhälsi laidasta hyökkäysalueelle ja löysi maalinedustalta Jasse Ikosen, joka viimeisteli lopputulokseksi 7-0.

» Lähetä palautetta toimitukselle