Nyt ratkotaan Euroopan mestari − Yksi ottelu nostaa sattuman merkitystä

CHL / Ennakko
Finaaliin odotetaan suuria tunteita.
JYP pelaa tiistaina Euroopan mestaruudesta ruotsalaista Växjö Lakersia vastaan. Yksiosaisuus nostaa sattuman merkitystä ja on pelimuotona varsin tyly.

JYP lähtee otteluun allaan neljän liigaottelun viikko. Viikko kerrytti pistepottia yhteensä seitsemällä pisteellä. Voitoista erityisesti KalPa-esitys oli lupauksia herättävä, sillä joukkue oli varsin tyly.

CHL:n puolella JYP sijottui alkulohkossaan toiseksi SC Bernin perään. Pudotuspeleissä tieltä väistyivät Tappara, Kometa Brno ja Ocelari Trinec. Euroopan mestaruudesta pelaaminen ei ole jyväskyläläisille uutta, sillä hurrikaaniryhmä voitti vuonna 2013 CHL:n edeltäjän, European Trophyn.

Tuolloin finaalissa kaatui ruotsalaisjoukkue Färjestad lukemin 2−1.

Juuri kokemus kovista paikoista on Marko Virtasen mukaan suuri tekijä joukkueen keskuudessa. Pelillinen johtaja on CHL:n pudotuspelien pistepörssiä johtava Jarkko Immonen.

− Näissä tilanteissa ei saa jännittää. Kokemus joukkueessamme herättää luottamusta, sitä ei kaupasta saa.

Yksiosaisessa finaalissa myös sattuma on suuremmassa roolissa. Tämänkin vuoksi JYP haluaa panostaa heti alkuun.

− Yksi ottelu voi muuttua yhdellä jäähyllä. Alku on tärkeä, Virtanen sanelee.

− Nyt pitää vain olla rohkea ja nauttia.

Rohkeus kuulostaakin järkevältä vastataktiikalla Växjöä vastaan, sillä pelkällä peruuttelulla tulee nopeasti kylmää kyytiä. Fiksu pelin tempon hidastaminen kiekon kanssa saattaakin kuulua oleellisesti Virtasen repertuaariin.

"Tiedämme, mitä menestys vaatii"

Växjö Lakers lähtee otteluun kaadettuaan CHL:n pudotuspeleissä Red Bull Salzburgin, SC Bernin sekä Liberecin. Yhdessäkään parissa ruotsalaisseura ei lähtenyt jälkimmäiseen osaotteluun johtoasemassa.

Tämä sopii myös kyläseuran identiteetille, sillä aktiivinen jääkiekko on luissa ja ytimissä. Pelin hidastaminen on minimissään, kun vastustaja laitetaan ahtaalle jatkuvalla rummutuksella.

Växjö putosi viime vuonna finaalista, kun Sparta Praha oli etevämpi yhteismaalein 6−1 välierävaiheessa.

− Me olemme olleet mukana sarjassa muutaman vuoden, joten tiedämme, mitä menestys vaatii. Lähdemme luonnollisesti tekemään parhaamme, kommentoi joukkueen kapteeni Liam Reddox.

SHL:n puolella Växjö on ollut tällä kaudella vertaansa vailla, sillä joukkue johtaa sarjaa 18 pisteen erolla Djurgårdeniin. Joukkue liitääkiin yhdeksän ottelun mittaisessa pisteputkessa. Kotiotteluissa putki on vielä vakuuttavampi, sillä kotivoittoja on jo 11 peräkkäin. Edellinen tappio tuli Luleån käsittelyssä viime vuoden marraskuun lopulla.

Itseluottamuksen luulisikin olevan korkealla oranssipaitojen riveissä. 

− Olemme puhuneet vastustajasta hyvin vähän. Tiedän, että meidän täytyy vastata JYPin intensiteettiin, Reddox analysoi.

Finaali alkaa kello 19.45 Suomen aikaa. Jatkoaika on paikan päällä aistimassa tunnelmaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle