Växjön paine tekee SaiPasta tuhkaa tai timanttia

CHL / Ennakko
SaiPalla ei ole ruotsalaisia vastaan varaa pyllähdyksiin.
Kuva © Jarno Hietanen
CHL:ssä väki vähenee ja pidot paranevat. Liigassa ailahtelevasti esiintynyt SaiPa hakee paikkaa Euroopan kahdeksan parhaan joukosta.

SaiPa saa tiistai-iltana vieraakseen Kymi-Savo-alueen joukkueitakin eksoottisemman Växjö Lakersin. Ottelusta haetaan lähtöasetelmat ensiviikolla pelattavaan jälkimmäiseen otteluun, jossa tarjolla on paikka kahdeksan parhaan joukossa.

CHL:n tilastoja tutkiessa ovat lappeenrantalaisten pullat paremmin uunissa. SaiPa on tähän mennessä voittanut kaikki ottelunsa – yhden pisteen on onnistunut nipistämään vain alkusarjassa kohdattu Berliinin Eisbaren. Sen sijaan kotonaan vakuuttanut Växjö ei ole onnistunut voittamaan vielä ainuttakaan ottelua vieraissa.

– Varmaan kova peli tulossa, melko nimekäs joukkue. Toissavuoden mestari Ruotsista, niin kyllä sekin kertoo aika paljon, aavisteli SaiPan puolustaja Kalle Maalahti.

Suomalaisia Växjö on kalastellut riveihinsä neljä: Teemu Laakson, Olli Palolan, Ville Leinon ja Tuomas Kiiskisen. CHL:ssä joukkueen pistepörssin kärki on Pontus Netterberg, SHL:ssä puolestaan Dennis Everberg.

– Kova joukkue. Todella paljon hyviä, taitavia yksilöitä, joten sen suhteen tulee varmasti erilainen peli kuin nyt vaikka Liigassa, SaiPan päävalmentaja Ari Santanen pohti tulevaa vastustajaa.

Onko Växjön paine liikaa?

Avauspelinsä kanssa ajoittain kamppaillut SaiPa tullee hikoilemaan Växjön kanssa täydet kuusikymmentä minuuttia. Jos Växjö on tehnyt läksynsä, aikaa ei ole tuhlattavaksi.

– Nämä ruotsalaiset joukkueet pelaavat aika vauhdikasta kiekkoa. Paljon tulee painetta meidän päätyyn ja pitää siinä olla hereillä ja saada nuo kiekot pois meidän hyökkääjille, puolustaja Simon Backman linjasi.

Valmennusjohto alleviivasi samaa.

– Muutama niiden peli tuossa katsottu ja vauhtia pitävät koko ajan, totesi Santanen.

– Se on tietysti meille iso haaste, että pystyy kiekolla pelaamaan eikä se mene ruiskimiseksi siinä kovan paineen alla. Pitää pystyä saamaan syöttöjä omille, tulemaan kovan paineen alta pois ja saamaan myös jonkinnäköistä omaa hyökkäystä.

CHL:ssä SaiPa on pärjännyt tunnollisen puolustuspelaamisensa ansiosta. Tarvittavat maalit on isketty, kun siihen on tullut tilaisuus. SaiPa on jopa ollut Växjötä tehokkaampi, sillä se on tehnyt 23 maalia siinä missä Växjö on tehnyt 21. Lepsuiluun ei kuitenkaan ole varaa, sillä ruotsalaiset vievät esimerkiksi maalia kohden lähteneet laukaukset 200-133.

– Meidän hyökkäyspelaamisessa on edelleen tekemistä, Santanen myönsi.

– Turhan paljon on oltu altavastaajana ja jouduttu puolustamaan. Sen kanssa yritetään töitä tehdä.

SaiPa lähtee otteluun riittävällä miehityksellä. Kokoonpanosta puuttuvat pitkäaikaispotilaat Ville Koho ja Frans Tuohimaa. Myös Joona Jääskeläisen paluuta saadaan odottaa maajoukkuetauon yli. Kärpät-pelin kesken jättäneellä John McFarlandilla on edelleen tutkimukset kesken, eikä hän pelaa. SaiPan uusin värväys Joni Nikko joutuu myös istumaan tiistaina katsomossa, koska on jo edustanut tällä kaudella CHL:ssä KalPaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle