OTT - COL 2.00
PHI - BOS 2.30
CGY - BUF 4.30
VAN - EDM 5.00
ARI - SJS 5.00

Yleisö yllätti korealaispelaajat - turnaus tappioista huolimatta menestys kisaisännille

MAAJOUKKUE / Artikkeli
Niin pelaajat kuin yleisö elivät vahvasti mukana Etelä-Korean olympiataipaleella.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Olympialaisten toivottiin olevan tapahtuma, joka nostaa jääkiekon suosion huippuunsa Etelä-Koreassa. Vielä on mahdotonta arvioida tuleeko näin käymään, mutta neljän ottelun turnaus oli kisaisäntien kannalta ehdottomasti menestys.

Kokemus, jonka päälle voidaan luoda uutta jääkiekkokulttuuria.

Näin tuumasi Etelä-Korean päävalmentaja Jim Paek tulevasta olympiaturnauksesta joulukuussa Venäjän EHT-turnauksen yhteydessä. Tuolloin Etelä-Korea oli juuri tehnyt ensiesiintymisensä samoissa turnauksissa muun muassa Ruotsin, Suomen ja Kanadan kanssa.

Nyt Etelä-Korean kannalta neljän ottelun mittaiseksi jäänyt olympiaturnaus on ollut kuitenkin ohi jo lähes viikon. Vaikka peleistä kertyi joukkueelle pelkkiä tappioita, ylitti turnaus varmasti jokaisen eteläkorealaisen kiekkoihmisen odotukset niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.

"En ole ikinä nähnyt niin innokasta yleisöä"

Piskuinen jääkiekkokääpiö nimittäin taisteli voitosta lähes jokaisessa ottelussaan. Viimeiseksi jääneessä ottelussaan Suomea vastaan korealaiset nousivat 3-0-tappiosta vielä maalin päähän, mutta lopulta Suomi oli rutiininomaisesti parempi lukemin 5-2.

- Teimme kovasti töitä joka ainoassa vaihdossa eikä joukkueelta kauheasti enempää voida minusta odottaa. Emme luovuttaneet missään vaiheessa, vaikka olisimme olleet tappiolla. Suomeakin vastaan tulimme 3-0-takamatkalta 3-2:een. Olen ylpeä jokaisesta pelaajasta tästä joukkueessa, totesi Etelä-Korean tähtihyökkääjä Michael Swift Suomi-pelin jälkeen.

Turnauksen päättymisen hetkellä jäällä nähtiinkin joukkueellinen liikuttuneita korealaispelaajia, joista moni ei varmasti tiennyt pitäisikö olla ylpeä turnauksesta vai pettynyt, että jatkopaikka jäi niin pienestä kiinni.

Suurimman tunneryöpyn koki neljättä kautta maajoukkueen päävalmentaja oleva Paek, joka murtui täysin kyyneliin päätössummerin soidessa.

- Nämä olympialaiset ovat jotain sellaista, mitä kukaan tässä joukkueessa ei tule koskaan unohtamaan, Swift tiivisti joukkueen tuntemukset.

Kannattajat yllättivät joukkueen täysin

Miksi turnaus sitten oli Etelä-Korean kannalta niin suuri menestys? Vaikka tulokset antoivat vielä odottaa itseään, muodostui kiekkoturnauksesta juuri sellainen kansanjuhla, kuin mitä Paek villeimmissä ennusteissaan Moskovassa joulukuussa lupaili.

Hän nimittäin toivoi, että vaikka jääkiekko on pieni laji Etelä-Koreassa, nostaisi olympiaturnaus huomattavasti sen statusta. Ainakin lyhyellä tähtäimellä tämän voidaan katsoa toteutuneen, vaikka rehellisyyden nimissä jääkiekko jäikin monen muun lajin jalkohin kotiyleisön huomiossa.

Etelä-Korean otteluiden yleisökeskiarvoksi muodostui lopulta 6 010 katsojaa, mikä on reilusti yli puolet 10 000 katsojaa vetävän Gangneung Hockey Centren yleisökapasiteetista. Ja huomattavasti isompi kuin jääkiekkolla Etelä-Koreassa yleensä.

Lisäksi täytyy ottaa huomioon, että hallin 10 000 katsojan yleisökapasiteettiin on laskettu mukaan myös hallissa olevat median edustajat sekä valokuvaajat. Näin ollen noin 6 000 katsojaa riitti täyttämään hallin lehterit ottelusta toiseen.

- Olen ollut tässä maassa seitsemän vuotta ja tässä turnauksessa oli ylivoimaisesti paras tunnelma, mitä olen kokenut jääkiekko-ottelussa Koreassa. Fanit todellakin ylittivät odotuksemme täysin. Pelaan Aasian liigaa (Asia League Ice Hockey, ALIH) ja peleissä on muutamia satoja kannattajia paikalla, joten oli todella erityistä nähdä niin paljon faneja paikalla otteluissa, Swift iloitsi.

Vaikka Etelä-Korea teki turnauksessa vain kolme maalia, oli sen esitys kokonaisuutena erittäin onnistunut.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

Suuren määrän lisäksi yleisö oli saapunut hallin lehtereille totisesti oman joukkueensa tueksi. Vaikka monet olivat ensimmäistä kertaa jääkiekko-ottelussa, ei se menoa haitannut ja meteliä riitti joukkueen ottelusta toiseen. Uutuudenviehätyksen takia huuto seurasi lähes jokaista tilannetta.

Yleisön käytös herätti huomiota myös pelaajistossa.

- Yleisö oli aivan mahtava. En ole ikinä nähnyt niin innokasta yleisöä, joka hurraa kun saimme kiekon riistettyä vastustajalta meidän puolustusalueellamme, Swift nauroi tyytyväisenä.

Vaikka tässä kohtaa onkin aivan liian aikaista arvioida millaisia turnauksia olympiaturnaus tulee saamaan Etelä-Koreassa pitkällä tähtäimellä, on yksi asia ainakin varma. Jääkiekon peruskivi on nyt muurattu ja positiivinen kehitys jääkiekon ympärillä tuskin ainakaan laantuu.

- Sen jälkeen kun Paek ja apuvalmentaja Richard Park ottivat maajoukkueen komentoonsa ja toivat meidät (ulkomaalaispelaajat) mukaan jääkiekko on kasvanut räjähdysmäisesti. Olemme nousseet tasaisesti myös maailmanrankingissa ja nyt toukokuussa olemme ensimmäistä kertaa mukana pääsarjassa, Swift muistutti Etelä-Korean lähitulevaisuudesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle