Vikkelä Hermes vastaan kärsivällinen Koovee - "Kumpikaan ei tästä kävelemällä voita tätä sarjaa"

MESTIS, Suomi-sarja / Artikkeli
Kokkolan Hermes on saanut koko joukkueen jäälle sairastuvalta juuri sopivasti Mestis-karsintoihin.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Nuoruuden intoa puhkuva Kokkolan Hermes ja kokemuksen rauhallisuutta huokuva Tampereen Koovee aloittavat perjantaina Kokkolassa keskinäisen Mestiksen karsintaottelusarjan. Pelien alkua hyvillä mielin odottaneilta joukkueiden päävalmentajilta ei ainakaan uskoa omiinsa puutu. Mutta millä keinoin vastustaja lähdetään kaatamaan?

− Pelinopeus täytyy olla parempaa kuin Kooveella. Silloin, uskon, ollaan lähempänä voittoa tuossa sarjassa, Hermeksen päävalmentaja Ari-Pekka Pajuluoma totesi lyhyesti pohdittuaan hetken.

− Pyrittiin aiemmissa sarjoissa sekä henkisesti että fyysisesti horjuttamaan vastustajaa, ja se tulee jatkumaan vastaisuudessakin kaikin mahdollisin keinoin, jotta saadaan tulosta. Mitä enemmän tulosta saadaan, sitä enemmän se horjuttaa nuorta vastustajaa, Kooveen luotsaaja Jyrki Rantala puolestaan paljasti.

Hermes lähtee herhiläisenä Kooveen kimppuun

Kokkolan Hermeksen kausi on ollut kaikkea muuta kuin helppo. Kauden alkuakin voi kuvata lähes katastrofaalisena, kun joukkue syöksyi heti alkuun seitsemän ottelun tappioputkeen. Sen jälkeen voittoja tuli ripotellen, ja vuoden vaihteessa valmentajan vaihdoksen jälkeen joukkue osoitti kykenevänsä pelaamaan myös voitokkaasti pelistä toiseen.

Ryhtiliike oli kuitenkin myöhäistä ja kokkolalaiset jäivät lopulta Mestiksen runkosarjassa sijalle 11 keräten 50 ottelussa 59 pistettä. Sijoitus tarkoittaa, että joukkueella on edessään karsintaottelut Mestiksessä säilymisestä. Säilyttääkseen paikkansa sarjassa Hermeksen on voitettava vastustajansa Koovee neljä kertaa paras seitsemästä -ottelusarjassa.

Kokkolalaisten peräsimeen joulukuussa hypännyt Ari-Pekka Pajuluoma näkee tilanteen sellaisena kuin se on. Asiana, joka on hyväksyttävä ja kohdattava mahdollisuutena ennemmin kuin uhkana, vaikka sekin tilanteen yllä leijuu.

− Arkityö on ollut laadukasta, ollaan harjoiteltu hyvin, ja joukkue on terve tällä hetkellä. Siinä mielessä on luottavainen mieli.

− Tammikuussa pelattiin hyvin ja se oli tuloksellisestikin riittävän hyvä. Helmikuussa sitten tuloksenteko jäi piippuun, vaikka pelattiin hyvin, niin tuli yhden maalin tappioita tai jatkoaika-tappioita.

Joukkue myös menetti siirtorajan kynnyksellä pelaajia, minkä lisäksi peti kutsui useita influenssa-aallon pyyhkiessä Kokkolan yli. Nämä olivat osaltaan selittämässä Hermeksen hyvän vireen hiipumista, jolloin mahdollisuudet pudotuspeleihin, ja lopulta edes kuivilla pysymiseen, loittonivat kokkolalaisten ulottumattomiin. Karsintapelejä joukkue on odottanut lähes kaksi viikkoa.

− Meillä oli todella kuralla joukkue terveyden kanssa, joten tuli hyvään saumaan tämä tauko. Saatiin maanantaina ihan viimeistä iikkaa myöten kaikki mukaan ja ollaan saatu harjoitella nyt kolme hyvää harjoituspäivää.

Vaikka karsintapeleihin ei kukaan Mestis-joukkue tähtää, eikä se ole ollut kokkolalaistenkaan toiveissa, on joukkue aloittamassa karsintasarjansa jopa innokkaana. Pajuluoma uskoo, että myös joukkue näkee tulevassa koitoksessa mahdollisuuden päättää kausi hiukan paremmalla mielellä kuin jos ottelut olisivat päättyneet runkosarjaan.

joukkue näkee tulevassa koitoksessa mahdollisuuden.

− Kaikki jätkät haluaa pelata vielä silloin, kun räystäät tippuvat vettä ja aurinko rupeaa paistamaan. Silloinhan ne isot pelit ovat ja niin ne ovat nytkin. Tietenkään kukaan ei halunnut, että ne ovat tällaisia, mutta nämä on nyt niin sanotusti meidän pudotuspelit.

− Minä lähden siitä, että kova peli tulee ja kumpi tahansa sarjan voittaa, niin hyvin pitää pelata. Kumpikaan ei tästä kävelemällä voita tätä sarjaa. 

Analysoidessaan joukkueensa ja vastustajan yleispiirteitä Pajuluoman mietteistä nousi esiin hyvinkin tutut seikat joukkueista: nuoruus vastaan kokemus. 

− Koovee on pelitaitava ja kokenut joukkue. Pidän heitä kokeneempana joukkueena kuin me ollaan. Heillä on varmasti hyökkäysalueella ja maalintekopaikoissa taitoa: Tiettyä vainua ja taitoa tehdä maali.

− Me ollaan nuorempia, ja uskon, että me ollaan parempijalkaisempi joukkue. Sitä kautta meidän pitää pystyä horjuttamaan ja pitämään vauhtia yllä.

Pajuluoman ajatus on, että joukkueen on uskallettava puolustaa rohkeasti jokaisella jään alueella mahdollisimman lähellä Kooveen pelaajaa. Juuri puolustusvalmiuteen ja -tiiviyteen on kiinnitettävä huomiota.

− Ollaan kuin herhiläiset, eikä anneta heille tilaa. Mitä vähemmän Koovee on kiekossa, niin sitä parempi meille. Jos me joudutaan pitkiä aikoja puolustamaan ja ollaan ilman kiekkoa, niin silloin he ovat vahvoilla.

Ottelusarjassa maalivahtipeli on avainasemassa, ja Samuel Jukuri (89,65%) saakin Pajuluomalta "äärimmäisen hyvä" -kehut. Kokeneilta joukkueelle tärkeiltä pelaajilta, kuten Joonas Sammalmaalta (16+18=34) ja Taavi Tialalta (8+8=16) Pajuluoma odottaa tietyllä tapaa esimerkkiä sekä apuja nuoremmille pelaajille siihen, mitä pudotuspelit ovat.

Kyseisten miesten harteille lastataankin paljon, koska Hermeksen muista kärkipelaajista muun muassa Aku Kestilä (9+15=34) ja Risto Mattila (3+20=23) lähtivät joukkueesta siirtorajan aikoihin. Lisäksi Radek Koblizek (6+12=18) palasi runkosarjan päätteksi Ouluun Kärppiin, koska hän ei voi pelata karsintaotteluita juoniorisäännön vuoksi.

Tulivoimaa joukkueesta silti löytyy laajemminkin, kun kokoonpanosta löytyvät joukkueen tehokkaimpana viilettänyt Samu Markkula, jonka syötöt ovat johtaneet maaliin runkosarjassa 29 kertaa ja suoraan omastakin lavasta kymmenen kertaa, sekä vahvasti hyökkäyspäässä pelaava Ville Ahlgren (6+13=19).

Suomi-sarjan yllättäjä haluaa kaivautua ihon alle

Tamperelaisjoukkueen kausi lähentelee tuhkimotarinaa vaikeahkosta kauden aloituksesta pudotuspelivoittoon sarjan ykkösjoukkueesta. Suomi-sarjan ylemmän loppusarjan kuudennelta sijalta Mestiksen karsintoihin edennyt Koovee taisteli ensin tiensä FPS:n ohi puolivälieristä 3−1-voitoin, ja välierissä kaatui Pyry suoraan kolmella voitolla.

− Syksy oli jojoilua: Oli hyvä peli, huono peli, huono peli, hyvä peli. Tasaisuutta ei ollut millään tavalla. Meillä oli tosi hyvä harjoituskausi, niin se varmaan sai vähän liikaa luulottelua aikaan ja unohtui työnteko. Sitä kautta meillä oli tosi tuskainen syksy, Kooveen päävalmentaja Jyrki Rantala muisteli kauden alkupuoliskoa.

Pelien takkuillessa joukkue istui usein yhdessä alas ja keskusteli tilanteesta, joskus keskustelut olivat henkilökohtaisia valmentajan ja pelaajan kesken. Kokoonpanoja ja ketjujakin kokeiltiin uusiksi sekä pelitapaa viilattiin. Lopulta työ tuotti hiljalleen tulosta, ja uusi maalivahti oli kuin sinetti joukkueen uudelle suunnalle.

Tomi Ristelin (95,17%, 0+1=1) tulo ennen vuoden vaihdetta oli meille iso asia. Sitä myöten sitten kevättä kohti loppusarja oli meiltä hyvä, ja Suomi-sarjan pudotuspelit vielä paremmat. Nousevalla trendillä ollaan menty.

− Se oli ehkä hyvä, että tuli notkahdus syksyllä, joka joukkueellehan niitä jossain vaiheessa tulee. Ei jäänyt kenellekään mitään luuloja, että jollain puolivaloilla noita pelejä voitetaan, niin kuin ei voitettu. Alettiin ymmärtämään, mitä se oikein vaatii, että hyvä joukkue voitetaan. 

Myös Rantala koki hyvänä yli viikon tauon ennen karsintaotteluita, ja sen aikana joukkue on ehtinyt nollata edellisen sarjan. Tulevan vastustajan Rantala näkee nuorena, työteliäänä ja hyvin luistelevana joukkueena. 

− He ovat varmaan nälkäinen joukkue, kun moni pelaaja haluaa urallaan eteenpäin. Tämä on heille uusi tilanne ja se mitä he eivät olisi missään nimessä toivoneet. Se on se, mihin me yritetään iskeä.

− Meillä on kokeneita pelaajia, ehkä enemmän kuin tarpeeksi [Rantala naurahti], mutta se käännetään meidän vahvuudeksi, kuten on käännetty tähänkin mennessä. Se kokemus tiukoissa tilanteissa pelaamiseen ja meidän maltti ovat ne, joilla pyritään löytämään keinot Hermeksen Mestis-vauhtiin.

Hermestä vastaan Kooveen pitää olla kärsivällinen, jota se on ollut tähänkin asti ja jonka joukkue osaa hyvin. Rantala nostaa esiin myös huomioitavaksi asiaksi tarkkuuden, jotta joukkue tunnistaa erilaisissa tilanteissa, mitä mikäkin tilanne vaatii.

− Astetta parempi joukkue edellisiin verrattuna tulee vastaan ja he rankaisevat herkemmin virheistä. Ne pitää minimoida, ja tyylinkin kustannuksella pitää pyrkiä saamaan tulosta.

Joukkueen kompastuskivi oli aiemmin puolustus, mutta viimeistään pudotuspelit osoittivat, että puolustuspeli on parantunut reilusti. Rantalan mukaan kyseessä ei ole mitään valmentajien suunnalta tullutta muutosta tai hokkuspokkustemppuja, vaan muutos on lähtenyt pelaajista itsestään.

muutos on lähtenyt pelaajista itsestään.

− Ihan jokaisen itsensä niskasta kiinni ottamisesta kyse, kun se puolustaminen ei ole vain puolustajien ja maalivahdin hommaa. Mitä pidemmälle kausi on mennyt, niin hyökkäääjät ovat ottaneet siitä koppia kanssa ja ollaan saatu kaikki siihen mukaan. Ei siihen sen kummallisempaa selitystä tai syytä ole. Pojat ovat vain alkaneet tekemään asioita paremmin ja tarkemmin.

Kooveen yllättävä menestys on herättänyt kiinnostusta Tampereella, kuten myös muuallakin, ja tämän seikan Rantala nostaa yhdeksi joukkueen vahvuudeksi. Pelaajien saama ansaittu huomio kannustaa vieläkin parempiin suorituksiin. Jäällä vahvuudet ovatkin sitten tolppien välissä sekä hyökkäyksessä.

− Maalivahtipeli aivan ehdottomasti vahvuus, ja hyökkäyspeli, jossa on ollut hyvää tulosta tekeviä pareja ja ketjuja. Siihen luotan edelleen, että vaikka vastus kovenee, niin pelataan eikä vain roiskita omalta alueelta päätyyn ja pois sitä kiekkoa.

Tamperelaisnipun vahvuuksista ei sovi unohtaa kokeneita pelaajia, joilla on ollut joukkueelle todella iso merkitys. Kokeneet pelaajat ovat olleet aiemmin vastaavissa paikoissa, ja valmennuksen antama luotto on siivittänyt miehet hyviin tuloksiin niin jäällä kuin jään ulkopuolellakin.

− Nyt, kun tuo pyörä on lähtenyt oikeaan suuntaan, niin pojat ovat itse palaveeranneet paljon, ja kopissa erätauolla sekä vaihtoaitiossa pitäneet ääntä. Juuri vanhemmat pelaajat ovat näyttäneet pojille esimerkkiä ja luoneet sitä henkeä, että he ovat uskaltaneet pelata. Se on ollut korvaamaton apu. 

Kooveen joukkue ei nojaa silti pelkästään kokeneisiin pelaajiin, vaan tuloksen tekijöitä löytyy laajalta rintamalta. Rantalalta kysyttäessä, keiltä hän odottaa nousua esiin Hermestä vastaan, luetteli mies lähes koko joukkueen. 

− Olen tosi luottavainen meidän joukkueeseen, ja nyt meillä on sellainen henki siellä, että se antaa kaiken mahdollisuuden kaikille nousta ja näyttää, jos vaan itse ottaa sen paikan ja tilaisuuden. Toivottavasti tulee yllättäjiä. Joni Mäkelä voisi olla sellainen, hän oli pakiston kärkeä molemmat pudotuspelisarjat.

Joukkueen parhaita pistemiehiä pudotuspeleissä ovat olleet Henri Sandvik (6+4=10), Ville Lehtonen (4+4=8) sekä Pyry-sarjan ratkaisumaalin tekijä ja mahdollisesti uransa tähän kauteen päättävä Antti Hildén (2+7=9). Myös Mikko Sulonen, Kalle Niemenmaa ja Niko Petro esiintyivät edukseen pudotuspeleissä.

Pakistosta Petteri Friman (0+2=2) ja Jonne Riekko (0+2=2) muodostivat vahvan takapääluutijaparin pudotuspeleissä, ja heiltä voi odottaa samaa karsinnoissa. Mestis-joukkue LeKissä aiemmin pelanneen Niklas Kummun (0+1=1) Rantala uskoi pystyvän ottamaan vielä pykälän kaksi isompaa roolia peleissä.

Jatkoajan arvio:

Hermeksen nuori joukkue on henkisesti kovassa paikassa, kun voittamisen paine kasvaa karsintapeleissä. Joukkue on lähes koko kauden joutunut pinnistelemään pärjätäkseen, jolloin onnistumisten vähäisyys on päässyt nakertamaan itseluottamusta. Ensisijaisen tärkeää on, että kokkolalaiset lähtevät kotipeliin tyhjältä pöydältä.

Vastaan asettuva Koovee puolestaan on pelannut nousujohteisesti saaden alleen läjän onnistumisia, jolloin tamperelaisjoukkueen mielentila on vahva. Kooveen vahvuutena on vankka kokemus tiukoista miesten peleistä Liiga-tasolta asti, mikä tuo rauhallisuutta joukkueen peliin.

Hermes on otteluparin voittajasuosikki ja aloittaessaan kotonaan kotiedun turvin, on kokkolalaisilla hyvä mahdollisuus ottaa vielä vahvempi asema. Hermeksen nopeus tulee olemaan Kooveelle suurin haaste, mutta päästessään kokkolalaisten ihon alle avautuu tamperelaisille mahdollisuus kääntää tilanne omaksi eduksi ylivoimien muodossa.

Otteluparissa tulee nousemaan esiin maalivahtipeli. Samuel Jukuri on ollut hyvässä vireessä Hermeksen maalilla napsien ajoittain lähes käsittämättömiä torjuntoja. Kooveen Tomi Risteli puolestaan on urakoinut lähes 40 torjuntaa ottelua kohden pitäen maalinsa puhtaana eleettömän varmasti. Puolustuspelin toimiessa maalivahdit tulee olemaan vaikeita ohittaa.

Ottelusarjasta tulee pelillisesti tiukka joukkueiden vahvuuksien ollessa erilaisia, mutta heikkouksien ollessa osaltaan samankaltaisia. Avausottelulla on suuri merkitys, mihin suuntaan sarja lähtee. Hermeksen ollessa vahvoilla nopeutensa ja maalintekotaitonsa johdosta menee ottelusarja todennäköisesti kokkolalaisille 4−1, vaikkakin Kooveella on yllätysmahdollisuus.

Koovee paransi puolustuspeliään ja yllätti monet pelaten voitokkaan loppukauden.
Kuva © Arno Hämäläinen

» Lähetä palautetta toimitukselle