Ensimmäinen NHL kausi
Harjoituspelit olivat sujuneet hyvin, sillä Canucksit olivat voittaneet puolet 12:sta ottelustaan, eikä tappioita ollut tullut kuin kolme. Mutta noilla peleillä ei ollut mitään merkitystä, sillä kun NHL kausi alkoi, joukkue huomasi pian normaalitasonsa.
Kun kiekko ensimmäisen kerran putosi jäähän Vancouverissa lokakuun 9:tenä 1970, vastassa oli Los Angeles Kings ja ottelu oli tietysti loppuunmyyty. Paikalla olivat kaikki Vancouverin kaupungin kuuluisuudet ja NHL:n johto pääosin. Mukana olivat myös NHL:n toimitusjohtaja Campbel, sekä Kanadan pääministeri Pierre Trudeau.
Historian ensimmäisen Canucksin NHL maalin ampui puolustaja Barry Wilkins (Ilveksen pelaaja-valmentajaksi kaudeksi 1971-1972 siirtyneen) Len Lunden syötöstä. Los Angeles voitti kuitenkin Vancouver Canucksin historian ensimmäisen NHL ottelun maalein 1-3.
Kaksi iltaa myöhemmin Canucksit saivat ensimmäisen NHL voittonsa. Vastassa oli Toronto Maple Leafs ja ottelu päättyi kotivoittoon 5-3.
Canucksien ensimmäinen kausi oli kokonaisuutena kohtalainen, sillä joukkue keräsi tulokasjoukkueelle mukavat 56 pistettä, voittaen 24 ottelua.
NHL:ssä pelasi tuolloin 14 joukkuetta ja liiga oli jaettu kahteen, itäiseen ja läntiseen divisioonaan. Canucksit pelasivat samassa divisioonassa kuin toinen laajennusjoukkue Buffalo, mutta divisioona oli nykyisestä poiketen itäinen divisioona.
Vancouver oli runkosarjassa 12:sta mutta jätti taakseen perinteisimmistä joukkueista Detroitin ja Kalifornian. Toinen laajennusjoukkue Buffalo keräsi seitsemän pistettä enemmän.
Avauskaudella muutama pelaaja onnistui tekemään läpimurtonsa NHL:ssä. Yksi näistä oli Rosaire Paiement, joka teki 34 maalia ja otti 152 jäähyminuuttia.
Myöskin puolustaja Dale Tallon aloitti NHL uransa ja pelasi heti ensimmäisellä kaudellaan uran parhaan kautensa, tehden 56 (14+42) pistettä ja rikkoen Bobby Orrin NHL ennätyksen "eniten syöttöjä ‘rookie’ kaudellaan tehnyt puolustaja".
Ykkösketjun keskushyökkääjä ja joukkueen kapteeni Andre Boudrias teki Canucksien eniten pisteitä, 66 pistettä ja maalivahti Charlie Hodge pelasi myös hyvin saaden saldon 15 voittoa - 13 tappiota ja 5 tasapeliä.
Boudrias oli ehkä tärkein yksittäinen pelaaja ensimmäisellä kaudella. Tämä 170 senttinen, Montrealista kotoisin oleva keskushyökkääjä sai lempinimen ”superpest” kovasta ja fyysisestä pelistään. Boudriaksesta tuli myös fanien pitkäaikainen suosikki muuten melko värittömässä Canucksissa.
Seuraavalla kaudella 1971-1972 Canucksit jäivät NHL:n viimeiseksi keräten ainoastaan 48 pistettä. Joukkueella oli uusi valmentaja Vic Stasiuk, jolla oli kauden aikana luottamuspulaa pelaajiston kanssa. Stasiuk saikin lähteä kauden jälkeen ja tilalle palkattiin Bill McCreary.
Jotain positiivistakin jäi käteen, sillä kesän 1972 ykkösvarauksena varattiin Don Lever, joka pelasi hienon uran Canuckseissa ennen siirtoaan Atlanta Flamesiin vuonna 1980.
Tällä kaudella joukkueessa teki ensiesiintymisensä myös Canucksien yksi kaikkien aikojen puolustajista Dennis Kearns. Kearns pelasi Canuckseissa kymmenen vuotta ennen lopettamistaan vuonna 1981-1982. Hän pitää edelleen hallussaan ennätyksiä "puolustaja, jolla on eniten syöttöjä yhden kauden aikana (55)" ja "eniten pisteitä urallaan puolustajana" - tasoissa Jyrki Lumpeen kanssa (321).
Neljä ensimmäistä kautta olivat kuitenkin kokonaisuutena raskaita. Joukkue ei saanut avauskauden jälkeen Vancouverissa sellaista suosiota, mitä olivat alunperin odottaneet. Lisäksi joukkueesta puuttuivat suuret tähdet, eikä menestys ollut joukkueena hyvää.
Kaikki muuttui kuitenkin kaudella 1974-1975 Griffithshien tulon myötä.
Kausi 1974-1975: Griffithsien perhe ostaa Canucksit
Canucksien omistaja Tom Scallen myi Canucksit kesällä 1974 Frank A. Griffithsille. Hintana oli yhdeksän miljoonaa dollaria.
Griffithsien tulon myötä Canucksin kurssi kääntyi heti nousuun. Phil Maloney otti valmentajasta manageriksi nousseen Hal Laycoen paikan Canucksien managerina, jatkaen samalla itse valmentajana, johon oli vuotta aikaisemmin palkattu.
Jokainen pelaaja näytti kehittyvän Maloneyn opissa, mutta parasta osaamista näytti kuitenkin maalivahti Gary Smith. Smith torjui loistavasti syyskauden 1974 ja Canucksien saldo näytti 22 voittoa -10 tappiota ja 5 tasapeliä joulukuun lopussa.
Kevät ei mennyt aivan yhtä hyvin Smithiltä ja Canuckseilta, mutta joukkue pelasi silti kokonaisuudessaan hyvän runkosarjan, voittaen Smythe divisioonan ja keräten 86 pistettä.
Smith pelasi kaudella 65 ottelua, saaden saldon 32 voittoa - 24 tappiota ja 9 tasapeliä. Kapteeni Boudrias rikkoi jälleen Canucksien ennätykset syötöissä ja pisteissä, keräten 78 pistettä (16+62). Vuoden 1972 ykkösvaraus Don Lever rikkoi Canucksien maaliennätyksen 38:lla maalillaan.
Canucksien historian ensimmäisessä play-off sarjassa vastaan luisteli mahtava Montreal Canadiens. Canucksit olivat hävinneet Montrealille kaikki joukkueiden keskinäiset kohtaamiset NHL:ssä (0-23-3), joten etukäteen sarjan selvä voittaja oli Montreal.
Canucksit pelasivat kuitenkin hyvin ja voittivatkin toisen ottelun, tasoittaen otteluvoitot 1-1:n. Lopulta Montrealin ykkösketju Mahovlich-Lafleur-Shutt oli liian hyvä Canuckseille, Montrealin Lafleurin tehdessä sarjassa peräti kolme voittomaalia ja Montreal vei sarjan lopulta 1-4.
Kauden päätyttyä Canucks fanit menettivät hermonsa kun heidän suursuosikkinsa maalivahti Smith jätettiin Hart Trophy äänestyksessä viidenneksi. Smith pelasi niin uskomattoman kauden, että valinta olisi heidän mielestään kuulunut hänelle. Smith ei ollut kuitenkaan ainoa hyvin pelannut maalivahti NHL:ssä tuolla kaudella, sillä hän ei päässyt lopulta edes all-stars kenttiin, häviten äänestyksissä Bernie Parentille ja Rogie Vachonille.
Parempi suunta kohti NHL:n keski- ja huipputasoa oltiin kuitenkin otettu Griffithsien tulon myötä. Joukkue sai omistajan, joka osallistui aktiivisesti joukkueen rakentamiseen ja joka oli riittävän varakas takaakseen Canuckseille turvallisemman tulevaisuuden.
Vancouverin kaupungissa pelasi tähän kauteen saakka myös WHA joukkue Blazers. Canucksien hyvin menneen kauden jälkeen Blazersit katsoivat kuitenkin viisaaksi muuttaa Calgaryyn, jossa olisi paremmat tulevaisuuden näkymät (vähemmän kilpailua).
Canucksit olivat saaneet lopulta niin suuren suosion Vancouverissa, että toiselle joukkueelle ei yksinkertaisesti ollut tilaa.
Kausi 1979-1980: Tiger saapuu, tulevaisuutta lähtee...
Kesällä 1979 Canucksit varasivat ensimmäisellä kierroksella laitahyökkääjä Rick Vaiven Birmingham Bullsista (WHA) - (olisivat voineet varata myös Ray Bourquen).
Vaive ja Canucksien toinen ykkösvaraus vuodelta 1978, Bill Derlago olivat Canucksien kokoonpanossa kauden alkaessa. Vaive pelasi kauden alun loistavasti, aina kuuluisaan siirtoonsa saakka (helmikuun 18.), jossa hän ja Derlago lähtivät Torontoon vaihdossa yhteen NHL:n kovimmista poliiseista Dave "Tiger" Williamsiin ja puolustajaan Dave Butleriin.
Kymmenen päivää aikaisemmin Canucksit olivat vaihtaneet joukkueen kaikkien aikojen pistepörssin johtajan Don Leverin ja Brad Smithin Atlantaan vaihdossa Darcy Rotaan ja Ivan Boldireviin.
Williams pelasi heti siirtonsa jälkeen erittäin hyvin ja nosti Canucksien joukkueen henkistä tilaa selvästi. Hyvä esimerkki tästä oli vain muutama päivä siirron jälkeen kun Vancouveriin saapui Philadelphia Flyers ja Pat Quinn.
Flyers oli tuolloinkin erittäin kova ja iso joukkue ja edellisen vuoden play-offeissa joukkueilla oli ollut kovia tappeluja. Williams tappelikin heti ensimmäisessä ottelussa kaikkien Philadelphian kovanaamojen kanssa, antaen heille muistutuksen siitä, kuka on NHL:n raskaan sarjan mestari.
Kausi loppui Williamsin tulosta huolimatta kuitenkin play-offien ensimmäisellä kierroksella Buffalolle, josta oli kehittynyt Gilbert Perreaultin mukana yksi NHL:n parhaista joukkueista.
Vaivesta kehittyi Torontossa yksi NHL:n parhaista voimahyökkääjistä ja hän tekikin Torontossa kolme kertaa yli 50 maalia (kaikki peräkkäisinä vuosina) 80-luvun alussa. Hänet valittiin Torontossa myös kapteeniksi, osoituksena esimerkillisestä panoksesta myös kaukalon ulkopuolella. Vaive oli kaukalossa paitsi maalintekijä, myös erinomainen joukkuepelaaja, tehden aina kaikkensa vastustajan voittamiseksi.
Toronton pitkäaikainen manageri Punch Imlach sanoi myöhemmin Vaiven siirron olleen hänen uransa kohokohtia.
Urallaan Vaive pelasi NHL:ssä 876 ottelua, joissa syntyi 788 pistettä (441+347) ja 1445 jäähyminuuttia. Hän pelasi vähänaikaa myös Chicagossa ja Buffalossa.
Vancouverille "Tiger" Williamsin siirto antoi kuitenkin yhden NHL:n kautta aikain kuuluisimmista "poliiseista" (eniten jäähyminuutteja NHL:n historiassa) ja miehen, jolla oli oma merkityksensä kaksi kautta myöhemmin Canucksin NHL historian ensimmäiseen finaaliin pääsemiseen.
Yhteenveto 70-luvusta:
Canuckseilla oli kaikkiaan neljä manageria ja kuusi päävalmentajaa, joten joukkue oli koko 1970-luvun melkoisessa käymistilassa.
Merkittävimmät managerit olivat Bill Maloney - joka vei Canucksit ensimmäisen kerran play-offeihin ja Jake Milford - joka aloitti kaudella 1977-1978 ja jonka pitkäjänteisen työn "kruununa" oli Canucksin finaalipaikka vuonna 1982.
Merkittävimmät valmentajat puolestaan olivat Bill Maloney - joka myös valmensi (managerin tehtävien ohella) Canuckseja ensimmäisellä play-off kaudella ja nykyinen tv-kommentaattori Harry Neale, joka aloitti kaudella 1978-1979 ja lopetti 1984-1985.
Vuosikymmenen parhaita Canucks-pelaajia olivat mm. Orland Kurtenbach, Andre Boudrias, Dennis Kearns, Harold Snepsts, Gary Smith, Dennis Ververgaert ja Ron Lever.
Menestys ei ollut kokonaisuutena hyvää, mutta tärkein saavutettiin - Canuckseilla oli NHL joukkue.
