Top 5 -puolustajat 2017-18: "Ei pelkästään paras pakki, vaan myös paras pelaaja"

LIIGA / Artikkeli
Tallinder johtaa turkulaisten puolustusta myös alkavalla kaudella.
Kuva © Timo Savela

Jatkoajan Liiga-toimituksen päälliköt Vinski Virtanen ja Sami Iilomo valitsivat vuorotellen viisi sarjan parasta puolustajaa. Listauksia on tehty myös aiempina vuosina. Viime vuoden listausta pääset katsomaan tästä artikkelista

1. Henrik Tallinder, TPS

Virtanen: Näin helppoa valintaa en muista tehneeni monessakaan yhteydessä. Päivänselvä ykkönen. Jopa vastustajien valmentajat ylistävät Tallinderia pelien jälkeen. Karismaattinen johtaja, ikäisekseen fyysinen kuntoihme, peruspelaamisessa eliittiä, kiekollisesti pätevä. Tallinder pelaa vahvasti tunteella ja vaatii joukkuekavereiltaan myös tunnetta.

Muiden joukkueiden kuin TPS:n kannattajat ovat ehdottaneet parhaaksi suosikkejaan, mutta moni on kallistunut Tallinderiin nähtyään tämän pelaavan. Kevään puolivälieräsarjassa HIFK:n leirissä sekä joukkue että kannattajat ihastelivat vastustajan pakkia. Pelipaikkojen erojen takia paremmuutta on vaikea vertailla, mutta ruotsalainen ei ole pelkästään sarjan paras pakki, vaan myös paras pelaaja.

2. Mikko Mäenpää, JYP

Iilomo: Lähti reilut kaksi vuotta sitten JYPistä yhtenä Liigan parhaista puolustajista ja palaa sellaisena myös takaisin. Uran huippu lienee jo takana, mutta 34-vuotiaalla Mäenpäällä on vielä lukuisia pelivuosia edessä niin halutessaan. Oli viime kaudella pistekeskiarvolla mitattuna koko HC Ambri-Piottan paras pistemies, joten tulosta on lupa odottaa myös kotimaan kentillä. 

Ylivoimalle Mäenpää tuo laukauksellaan täsmäaseen, mutta JYP kaipaa Mäenpään kiekollista osaamista myös tasaviisikoin pelaamiseen. Nöyrästi kahteen suuntaan raastava hyökkäyskalusto takaa Mäenpäälle mahdollisuuksia pelin rakentamiseen. 

3. Mathias Porseland, HPK

Virtanen: Lisää puolustajia länsinaapurista listalle. HPK:hon viime kaudella palannut göteborgilainen on kokonaisvaltaisesti mainio puolustaja. Porselandin lisäksi Kerhosta olisi voinut nimetä Joonas Lehtivuoren, mutta Porselandin saapuminen viime kaudella siivitti hämeenlinnalaiset sellaiseen lentoon, että valinta kallistuu 31-vuotiaaseen ruotsalaispakkiin.

4. Lasse Kukkonen, Kärpät

Iilomo: Vielä viime kaudella Kukkonen oli vastaavassa listauksessa kärjessä. Aika ei ole vielä ajanut ohi Kukkosesta, mutta lukuisat sodat ovat verottaneet konkarin vauhtia. Kukkonen on edelleen yksi sarjan monipuolisimmista pelaajista, johon valmennusjohto voi luottaa tilanteessa kuin tilanteessa. 

Lisäksi on pakko nostaa jälleen kerran Kukkosen henkinen merkitys joukkueelle. Kapteeni näyttää päivittäisellä tekemisellään esimerkkiä muille sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. 

5. Jyri Marttinen, Lukko

Virtanen: Marttisen nimi ei yleensä komeile näissä keskusteluissa, mutta nyt komeilee. Kokenut pakki oli yhä viime kaudellakin maajoukkuetasoa, vaikka kutsua Leijoniin ei tullutkaan. Loukkaantuminen keväällä oli iso kolaus Ässien puolustukselle, ja vielä isompi kolaus patasydämille on Marttisen lähtö Rauman Lukkoon.

Marttinen pelaa tunteella, taklaa, työntää vastustajan hyökkääjät pois oman maalin edestä ja tekaisee siinä sivussa myös muutaman pisteen. Marttista vastaan on tuskin kiva pelata.

Kommentit valinnoista kokonaisuutena

Iilomo: Huomaa, että kumpikin painotti kokonaisvaltaista pelaamista yli pistesarakkeen. Siitäkin huolimatta minun listallani viiden parhaan puolustajan joukkoon ennen Marttista olisi mahtunut viime kauden peliaikakuningas sekä parhaaksi puolustajaksi valittu Miika Koivisto, jonka kehityksen on turha odottaa taantuvan tällä kaudella. 

Kokonaisuutena puolustajien arvioiminen oli kategoriana haastavin. Painoalueita on todella paljon ja jokaisen alan erikoisosaajia jäi väistämättä ulos. Hieman eri kriteereillä arvioitaessa esimerkiksi Tapparan kolmikko Valtteri Kemiläinen, Mikko Lehtonen ja Otso Rantakari olisivat olleet taistelemassa paikasta listalle, yhtään väheksymättä vähemmälle huomiolle jääviä oman alueen väsymättömiä sotureita.

Virtanen: Koivistokin olisi ollut hyvä valinta, mutta Shaun Heshka täytyy myös mainita. Tapparan kolmikosta puhuttaessa lisäisin vielä Niko Mikkolan keskusteluun. Erityisellä mielenkiinnolla odotan KalPan Mathew Maionen otteita. Hurjia pisteitä Slovakiassa kiskonut puolustaja vei Banská Bystricassa Maksim Matushkinin ylivoima-ajan ja ykköspakkiparin paikan, ja jälkimmäinen siirtyi sittemmin Ässiin.

Pelicansin puolustus vaikuttaa väkevältä, mutta vaikea oli saada ketään mahtumaan. Liigassa on juuri nyt hurja määrä ensiluokkaisia puolustajia. Kuten todettu, ulos listalta jäi liuta loistavia pelaajia. Mutta en minä Mäenpäätä tai Kukkosta sinunkaan valinnoistasi tiputtaisi.

» Lähetä palautetta toimitukselle