Tapparan hirmujoukkue antaa esimakua tulevasta paikalliskamppailussa

LIIGA / Artikkeli
Rautakorpi palaa Hakametsän käytäville.
Kuva © Jarno Hietanen
Kaksi edellistä mestaruutta voittanut Tappara lähtee kauteen jälleen kerran uusiutuneella joukkueella. Myös valmennusvastuu vaihtuu, kun mestarivalmentaja Jussi Tapola tekee tilaa Jukka Rautakorvelle.

Tappara on tällä hetkellä Suomen kuumin kiekko-organisaatio. Joukkue on voittanut kaksi Suomen mestaruutta peräkkäin ja seuran taloudellinen tulos on roimasti positiivinen. Toimitusjohtaja Mikko Leinonen on tehnyt uskomatonta työtä.

Ällistyttäviin suorituksiin on yltänyt myös Jussi Tapolan luotsaama joukkue, jossa vuoroin Patrik Laine ja Henrik Haapala ovat nostaneet kirvesrinnat kansakunnan kaapin päälle. Nyt molemmat nuoret miehet ovat siirtyneet Pohjois-Amerikkaan, joten jälleen joukkueesta on löydyttävä uusi suunnannäyttäjä.

Mahdollisuus suunnistuskartan asetteluun avautuu Tampere Cupin avauspäivän ottelussa Ilvestä vastaan. Vaikka Tappara on muuttunut joukkueena jälleen kerran, muttei ainakaan paperilla huonompaan suuntaan.

Kristian Kuusela on pitkän linjan Tappara-pelaaja ja hän on jälleen kerran joukkueen ydinpelaajia. Hänen vauhtinsa on hidastunut iän karttuessa, eikä Suomen mittapuulla kovan maalintekijän ruoska viuhu enää yhtä pelottavasti kuin aiemmin. Kuuselan tärkeys joukkueelleen on kuitenkin suuri − esimerkillisenä johtajana.

Kuusela on Tapparan hyökkäyksen johtohahmoja.
Kuva © Jarno Hietanen

Kuuselan ohi johtajuudessa kohoaa kuitenkin Jukka Peltola, jota voitaneen pitää liki täydellisenä kapteenina. Paitsi että mies on kyvykäs pelaaja, hän on myös erittäin uhrautuva pelaaja ja tekee kaikkensa joukkueen voiton eteen joka ilta. Nämä kaksi herraa ovat uuden päävalmentajan Jukka Rautakorven paletissa varmasti isoja palasia.

Rautakorpi tulee Tapparan puikkoihin nuorten maajoukkuekatastrofin jälkeen, joten kyseenalaistajia varmasti on. Rautakorpi luotsasi aikanaan Tapparan useasti pitkälle kevääseen, vaikka mestaruudet karttoivatkin vielä tuolloin sinioranssia ryhmää. Rautakorpi tietää täsmälleen, mitä menestys vaatii. Hänellä on Tampereelle palatessaan sen saavuttamiseen erinomaiset työkalut.

Tappara joutui viime keväänä ahtaalle puolivälierissä Ilvestä vastaan, kellisti väsyneen HIFK:n välierissä ja voitti finaaleissa kokemuksellaan sisukkaan KalPan. Toinen peräkkäinen mestaruus toi Tapparalle rutkasti lisää vetovoimaa pelaajahankintoja ajatellen.

Vain muutama kärkipelaaja, kuten Haapala ja Sebastian Repo lähtivät rapakon taakse. Puolustuksesta Pekka Saravo ja Tapio Sammalkangas lopettivat hienot uransa. Alexander Bonsaksen sekä Blake Parlett vaihtoivat myös maisemaa.

Astuuko joku uusista miehistä Henrik Haapalan saappaisiin?
Kuva © Jarno Hietanen

Riviin ovat astuneet Niko Mikkola, Mikko Lehtonen ja Veli-Matti Vittasmäki, joten hallitsevan mestarin oman pään luulisi pitävän jo kauden harjoitusotteluissa erittäin tiiviisti. On mielenkiintoista nähdä, miten Rautakorpi peluuttaa supermiehiään, saatika ovatko kaikki tyytyväsiä saamiinsa minuutteihin.

Hyökkäykseen saapui Porista nuori ja nälkäinen kaksikko Niko Ojamäki ja Jarno Kärki. Lisäksi SaiPasta tuttu keskushyökkääjä Matti Järvinen tuo jämäkkyyttä joukkueeseen.

Ulkomaalaishankinnat Tyler Redenbach ja Tomas Zaborsky ovat molemmat Liigasta aiemmilta kausilta tuttuja pelaajia, ja heistä molemmista tiedetään, että he voivat parhaina päivinään ratkaista yksittäisiä otteluita suorituksillaan. Pistetehtailu saattaa alkaa ilotulituksen tavoin jo Tampere Cupissa.

Tapparan maalivahtitilanne on joukkueen mahdollinen kompastuskivi, vaikka viime kaudella ilmiömäisiinkin suorituksiin yltänyt Dominik Hrachovina on melko luotettava torjuja. Kakkosvahtina kauteen näillä näkymin lähtevä nuori Christian Heljanko oli viime kaudella Mestiksen parhaita vahteja nollaten LeKin paidassa vastustajan toisensa jälkeen.

Onko Hrachovinasta kannattelemaan joukkuetta kokeneimpana maalivahtina?
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Kestääkö Hrachovina kuormaa ilman Teemu Lassilan, Tomi Karhusen tai Mika Norosen kaltaista kokenutta kirittäjää? Riittääkö kumiukon elkein Mestis-kiekkoja kopanneen Heljangon kantti Liiga-jäillä?

Ilves antaa Tapparalle sen tarvitseman testin heti kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa. Kirvesrinnoille tekee varmasti hyvää saada koneensa käyntiin nimenomaan paikallisvastustajaansa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle